Seison hiljaa setäni sankarihaudan äärellä Hyrynsalmen kirkon kupeella. Hän menetti henkensä ensimmäisten talvisodan päivinä, Suomussalmella Haukiperän salmessa.

Kaatuneitten muistopäivä nousee tässä ajassa ehkäpä voimakkaammin esille kuin moniin vuosiin – tässä maailmassa on toki epäoikeudenmukaisuutta kaikkialla, mutta nyt varsinkin Euroopassa ovat järkyttäneet viime kuukausien raakuudet. Kirkon turvallista kivijalkaa, uskoamme ja tulevaisuuden uskoa myös, on heiluttanut sodan pelon läheisyys.

Päivän evankeliumi nostattaa esille totuuden puhumisen ja taivaan kansalaisena elämisen. Teksti muistuttaa vääryydestä. Sen tekevät tekstin mukaan ne, jotka eivät tunne Jumalaa. Teksti myös liittää tämän pyhän vahvasti iloisten sunnuntaiden joukkoon, jossa kuljemme voittajan jäljessä totuudessa tuntien iloa elää taivaan kansalaisina maailmassa.

No elämmekö? Toteutammeko rakkauden sanomaa ympärillemme? Näyttääkö tämä maailma siltä? Vastakohtaisuuksien maailma oli totta Jeesuksen seuraajien arkielämässä, kuten meidän sukupolvellemme ehkä suuremmin, voimakkaammin ja hämmentävimmin kuin koskaan.

Päivän evankeliumissa kasaantuvat Johannekselle tyypillisillä tavoilla monipohjaiset vastakohtaparit.  Jeesus jätti jälkipolville, myös meille, valitsemisen kivut: Jeesuksen meneminen ja tuleminen, epäusko ja usko, ilo ja murhe sekä anominen ja saaminen. Päivän evankeliumi vie meitä kysymään: mikä on oikein?

Oikeiden tekojen äärellä nousee eittämättä esille Jeesuksen opetus rakkauden kaksoiskäskystä tämän niin rujon, epäoikeudenmukaisuuden ja itsekkyyden maailmassa. Tulkitsemmeko rakkauden kaksoiskäskyn siten, että sen ainoa tarkoitus on saada meidät unohtamaan itsemme ja houkutella meidät kiivaaseen, epäitsekkääseen toimintaan lähimmäistemme hyväksi. Unohdamme, että Jeesus käski rakastaa sekä 1) Jumalaa että 2) lähimmäisiämme, ja juuri tässä järjestyksessä!

Uskon hauraasti, tänäänkin, että Jumalan johdatuksessa mahdoton muuttuu mahdolliseksi, kirous siunaukseksi ja kuolema elämäksi. Jumalan johdatuksessa työ lähimmäistemme hyväksi saa aivan uudenlaisen tason. Tämän vallankumouksen jälkeen meistä voi löytyä sellaista rakkautta, joka aiheuttaa ympäristössämme todella suuria muutoksia.

Seison hiljaa uutisvirran edessä. Ajatukseni siirtyy, sitähän eivät minkäänlaiset maiden johtajat ja maiden rajat estä. Näen silmieni edessä Ukrainan sodan keskellä pienen lapsen pelonsekaiset silmät, takana kerrostalon rauniot ja siellä entisen kodin jäännökset, näen orvon lapsen nälkäiset silmät keskellä Afrikan kuumuutta. Näen hiljennetyn naisen hiljaisen äänen perheväkivallan keskellä tai tavallisen suomalaisperheen tukahtuneen ilmapiirin, kun rahat eivät vain riitä. Miksi kävi näin, ja kuka auttaisi? Se on yhteinen kysymys. Minunkin huulillani.

 

 

 

 

 

 

Hannu Keränen
Nuorisotyönohjaaja
Sonkajärven seurakunta