Joulukuuni on sisältänyt useita joululaulutilaisuuksia, sekä kauneimmissa joululaulutilaisuuksissa että hartaushetkissä. Kuuntelen usein nautinnolla laulua ”Taivas sylissäni”, koska siitä on muodostunut yksi läheisimmistä joululauluista minulle viime vuosien aikana.

Jeesuksen äidin Marian ihmettely lapsensa äärellä on syvä ja se jää ihmettelyksi. Lasta, jota hän kantoi yhdeksän kuukautta ja joka nyt lepää hänen sylissään, on käsittämätön. Ei vain se, että jokainen lapsi on, Mariskan sanoituksen nimeä lainaten, ”Mestaripiirros”, vaan Jeesus-lapsi kätkee enemmän, paljon enemmän.

Puhuttelevin kohta laulussa ovat sanat: ”Helmassani kantaa itse taivastako saan?” Tämä on sellainen ”Huhhuh!-asia”, sillä Jeesus on itse Taivaan valtakunta läsnäolevana, ihmisten käsiin saapuneena ja äitinsä sylissä lepäävänä – Taivas, siis Jumalan valtakunta, Marian sylissä.

Seimiasetelma kirkoissa tai kotona jouluna tuo pienen aavistuksen siitä, mitä Betlehemissä tapahtui parituhatta vuotta sitten. Se oli hetki, jossa Taivaan valtakunta ja luomakunta kohtasivat toisensa ennennäkemättömällä tavalla. Samalla se pysyy salattuna, mutta se tiedetään mitä silloin tapahtui. Seimenlapsi on vain häkellyttävä ja kertoo, mitä Jumala oli valmis tekemään saadakseen taas yhteyden ihmisiin. Lapsi puhuttelee, lapsen viattomuus puhuttelee – kaikki se mitä lapsi tarvitse: lämpö, turva, rakkaus, elämä – se kaikki puhuttelee. Jumala antautui ihmisten käsiin, jotta hän voisi antaa heille elämän ja armon, syntien anteeksisaamisen ja Pyhän Hengen.

Joulun ihme toistuu yhä joka kerta, kun vietetään ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Silloin ehtoollisen leivässä ja viinissä Jumala antautuu ihmisten käsiin. Ehtoollispöydässä jokainen alttarivieras voi sanoa tuon laulun sanoilla: ”Taivas sylissäni.”

 

 

 

 

 

 

Ville Hassinen
Seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta