Tapakristillisyys kunniaan!

Tänä sunnuntaina muistamme Jeesus-lapsen tuomista temppeliin. Tämä päivä, Kynttilänpäivä, on jouluun liittyvä pyhä. Tänään on kulunut joulusta 40 päivää. Maria ja Joosef, Jeesuksen vanhemmat, olivat juutalaisia, ja he noudattivat säädöksiä.
Kynttilänpäivän nimi on ongelmallinen, sillä se ei kerro oikein mitään, se vain viittaa tapaan, joka ei enää ole käytössä luterilaisessa kirkossa. Pitäisin parempana pyhän aiheena Jeesus-lapsen temppeliin tuomista.
En toki vastusta kynttilöitä, sillä palava kynttilä on kristillisessä perinteessä rukouksen vertauskuva. Kynttilän liekki kohoaa ylöspäin rukouksen tavoin ja rukouksen tulisi olla yhtä puhdas kuin tuo palava liekki on. Monille kynttilät ovat tunnelmanluojia ja niillä tehdään suurta bisnestä.
Aikuisesta Jeesuksesta, nuoresta aikuisesta siis, kerrotaan että hän kävi synagogan jumalanpalveluksissa tapansa mukaan. Tähän nähden on aika ihmeellistä, että joskus on saarnattu tällaista tapakristillisyyttä vastaan. Älä nyt ainakaan tavan vuoksi käy kirkossa! Tämä on ollut suuri erehdys.
Tästä erehdyksestä on kuljettu pitkä matka mitä moninaisimpiin erityisjumalanpalveluksiin. Jeesuksen kohdalla ei puhuta, että hän olisi osallistunut erityisesti nuorille aikuisille suunnattuihin menoihin.
Jeesus oppi oman kirkkotiensä vanhemmiltaan.
Hyvät tavat kaunistavat! Ihan oikeasti. Jos sinulla on tapa tervehtiä ihmisiä ystävällisesti, se varmasti tekee sinusta kauniimman kuin se, että kulkisit kanssaihmisiä vastaan suu mutrussa. Hyvät tavat kaunistavat siksi, että ne eivät nouse tyhjästä. Hyvät tapamme voivat kertoa toisille ihmisillekin, mitä meille on pyhää, tärkeää ja jopa luovuttamatonta.
Mutta ainoa kristillinen hyvä tapa ei ole kirkossa käyminen. Kun lapsi oppii puhumaan, kannattaa hänelle opettaa iltarukouksia ja ruokarukouksia. Kun lapsi oppii lukemaan, on hyvä lukea hänen kanssaan Lastenraamattua. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta hyvät tavat eivät siis nouse tyhjästä. Tavat kertovat siitä, mikä meille on tärkeää ja arvokasta. Mitä sinä haluat elämälläsi, tavoillasi ja tottumuksillasi kertoa lapsillesi?
Kun varjelet tapaa, tapa varjelee sinua, eiks niin? Tavan vuoksi kirkossa käyminen on turhaa vain jos pidät korvasi, silmäsi ja sydämesi suljettuina. Joskus rukous, toisen kerran virret, joskus rukoukset, toisen kerran pyhät kirjoitukset, joskus hiljaisuus, toisen kerran kaunis kirkkotila, nämä kaikki voivat ravita sinua ja lapsiasi.
Sunnuntain jumalanpalvelus voi hyvinkin olla keidashetki monin tavoin haasteellisen ja usein niin harmaan arjen keskellä. Tässä paljastan sinulla yhden suurimmista kokemuksista. Siitä on jo monta vuotta, kun koin todella olevani pyhän ja pyhyyden edessä, ja tämä tapahtui ortodoksisessa jumalallisessa liturgiassa. Elämä voi yllättää ja tapakristillisyyskin voi johtaa elämää kantaviin elämyksiin. Ja tähän kaikkeen liittyy eläväksi tekevän Pyhän Hengen työ. Kirkko kun on maailmassa, mutta ei maailmasta.

Arto Penttinen
kirkkoherra, lääninrovasti
Pielaveden seurakunta

Jätä kommentti

*