Olen ollut tammikuun aikana kaksi kertaa isoskoulutuksessa nuorisotyöntekijöiden mukana. Viime kesän rippikoululaisista koulutetaan tulevien kesien leiriohjaajia ja koulutus kestää useamman päivän. Iisalmi ja Sonkajärvi järjestävät yhteisen koulutuksen ja osallistujia on ollut tänä vuonna n. 50 nuorta.
Viime viikon perjantai-iltana, kouluviikon jälkeen, puhuimme yhdessä tunnetaidoista. Nuoret pareittain keskustelivat mitä tekevät, kun he ovat surullisia, iloisia, pettyneitä ja vihaisia. Mistä voi tunnistaa toisen tunteet? Niitä voi havaita ilmeistä, puheista ja elekielestä. Miksi puhuimme tunnetaidoista koulutuksessa? Kerroin, että leirillä isonen saa kokea monenlaisia tunteita viikon kestävän rippikoulun aikana. Tunteet saattavat kärjistyä, kun on esimerkiksi nukuttu huonosti ja majoittaudutaan samassa huoneessa toisten kanssa. Silloin on tärkeää tunnistaa omat tunteet ja varsinkin ne kielteiset. Isosen yhtenä tärkeänä tehtävä on huolehtia leirin ilmapiiristä ja ettei ketään kiusata.
Meistä jokainen varmaan opettelee tunnistamaan omia tunteitaan ja ei varmaan ole siinä koskaan valmis. Aikuisenakin yllättyy joskus omista reaktioistaan ja ehkä myös siitä, ettei tunne mitään. Useammalle aikuisille on varmaan iskostettu, että aikuinen ei näytä tunteitaan ja varsinkaan ”tosi mies”. Omien lasten kanssa olen keskustellut varsinkin riitatilanteissa, että mitä saa tehdä ja mikä satuttaa toista. Varsinkin reilun vuoden välein syntyneet vanhimmat lapseni olivat välillä koko ajan riitelemässä, kun kummallakin oli uhmaikä. Silloin jouduin useasti ottamaan lapsen käden omaan käteeni ja silittämään kämmentä ja kysymään mitä varten käsi on tehty? Onko käsi tehty lyömistä varten vai toisen silittämistä varten? Silloin riita saatiin sovittua ja ymmärrettiin, että toisen lyöminen piti sopia ja hyvittää.
Tänä vuonna Yhteisvastuu kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”. Kysyin isoskoulutettavilta, mitä mieltä he ovat tämän vuoden teemasta ja onko heidän arjessaan tilanteita missä koetaan väkivaltaa, kiusaamista ja toisen koskemattomuuden loukkaamista? He sanoivat, että tämä on todellisuutta kouluissa, somessa ja harrastuksissa. Nuoret tarvitsevat nyt apua Suomessa ja kehittyvissä maissa katastrofialueilla, joissa eletään useasti väkivaltaisessa koston kierteessä.
Jokainen voi ojentaa käden ja tehdä hyviä asioita sen sijaan, että laittaa käden nyrkkiin. Haluammeko olla valon vai pimeyden puolella. Voinko omien virheiden jälkeen suunnata ajatukset ja teot valoon ja hyvään päin.
Tänään kynttilänpäivänä meitä muistutetaan Jeesuksen sanoista: ”Joka kulkee pimeässä, ei tiedä minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.”
Tanja Reinikainen
johtava diakoniaviranhaltija
Iisalmen seurakunta