On ollut tapana, että uuteen kotiin viedään ensivierailua tehdessä leipää ja suolaa. Tarkemmin en ole tämän tavan taustoja selvittänyt, mutta leipä ja suola ovat itsellenikin tärkeitä. Olen vanhan mainoslauseen kanssa täsmälleen samaa mieltä, että kyllä leipä miehen tiellä pitää. Poikamiesvuosinani söin ainakin leipää, jos nyt en vallan muuta.
Suola on tärkeä leivän ainesosa. Suolaton leipä ei ole mistään kotoisin. Suola on tärkeä kaikelle ruonlaitolle. Suolatonta mannavelliä en söisi. Suola on siitä veikeä ainesosa, että se oikeastaan nostaa ruoan todelliset maut esille.
Pidän rasakasti paistetusta ruisleivästä. Se on minulle suoranaisesti herkkua. Kunnon paisto antaa leivälle makua, niin kuin myös karjalanpiirakoille. Joskus tilasin eräästä rantaravintolasta hyvinpaistettuja pizzoja. Se jäi paikan tarjoilijoille mieleen, että muistivat minut seuraavanakin kesänä: ”Hyvin paistettu pizza, eikö niin!”
Olen sitä mieltä, että ruoassa pitää olla makua. Makua voi olla upeasti silloinkin kun ruoka on laktoositonta ja gluteenitonta. Suola on tärkeä osa maun syntymistä. Ruoanlaitossa lisätty suola on eri asia kuin lautasella ruokaan lisättävä suola.
Maku tekee hyvää elämällekin. Tuntuu hyvältä kun elämä maistuu, oma tai naapurin. Elämässä kysymys on enemmän suolaisesta kuin makeasta piirakasta Elämä ei maistu, jos suolaa on liikaa. Eikä sellaista ruokaakaan ole ilo syödä.
Taitava keittiömestari voi luoda herkulliset alkupalat minun inhokeistani. Jumala on meidän elämämme keittiömestari. Hän tietää, mikä on kunkin ihmisen rakas mukavuusalue, ja voi käydä niin, että Jumalan mielestä sitä olisi hyvää laajentaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ei kukaan pysty tutkimaan.
Jumalan rakkautta voi ajatella elämälle välttämättömänä suolana. Rakkaus antaa makua suostumalla kärsimykseen ja elämää rajoittavista kahleista riisumiseen. Turhat sidonnaisuudet voivat viedä elämästä makua pois.
Rovasti Jaakko Haavio tunsi vanhan emäntien tavan: ”Jeesus Kristus on elämän leipä, johon Jumala painoi ristinmerkin kämmensyrjällään.” Ennen uuteen kotiin vietiin siis tietoisesti siunattu leipä. Siunaus on hyvän toivomista ja toivottamista, asian tai ihmisen tai kodin antamista Herran haltuun.
Jumalan rakkauteen tunnustaudumme siunatessamme ruoan. Kun ruoka kiitoksella nautitaan, se väistämättä maistuu entistä paremmalle. Pöydän antimet ovat lahjoja, eivät itsestään selvyyksiä. Vielä äsken ruoka siunattiin koululuokissakin. Ei enää. Olen surullinen siitä, ettei vanhoja hyviä tapoja enää siirretä eteenpäin. Hyvät tavat eivät ole koskaan pilanneet kenenkään päivää, vaan päinvastoin.
Leipä ja suola, elämän maku ja elävä toivo herättävät kiitollisuutta Jumalaamme kohtaan. Hän odottaa meitä uuteen kotiin sitten kun sen aika on. Tasan vuosi sitten oli appiukkoni aika (16.3) Kyyneleet eivät voi kauan olla ruokaa, mutta sekin päivittäinen ateria, jota surevakin tarvitsee elääkseen, voi hyvinkin enteillä taivaallista ateriaa.
Arto Penttinen
Nilakan seurakunnan kirkkoherra ja Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti
