Niin kääntyi vuosi 21 vuodeksi 2022. Vuoden vaihteessa on luontevaa katsoa taaksepäin, mennyttä vuotta. Yhtä luontevaa on katsoa eteenpäin jo alkanutta vuotta.
En tiedä onko epäsuomalaista tuntea kiitollisuutta, mutta koen kiitollisuutta vuodesta 2021. On helppoa olla kiitollinen kaikista niistä ihmisistä, joita sain kohdata. On helppoa olla kiitollinen puolisosta, perheestä, läheisistä, ystävistä, työkavereista. Ja siitä, että Herra on taas pitänyt meistä huolen monella tavalla.
Koetan olla kiitollinen myös loputtomasta pyykkivuoresta, loputtomasta siivoamisesta, tiskaamisesta (toki sen tekee tiskikone), hoitoaamujen rumbasta. Noita kaikkea mahtuu pikkulapsiperheen arkeen. Meillä myös tänä vuonna. Toiset tietysti lohduttavat, että lapset on vain pikkuhetken pieniä. Ja kyllä näistäkin kaikista osaa olla kiitollinen, ainakin kun tilanne ei ole päällä.
Ja sitten on asioita, joista en osaa olla lainkaan kiitollinen. Sekin on elämää.
Päällimmäinen tunne vuodesta 2021 on kuitenkin kiitollisuus. Ja jos ajattelen, mitkä asiat olivat niitä ihanimpia, nousee hetket lasten kanssa, puolison kanssa, ystävien kanssa, satunnaisten ihmisten kanssa. Ja, loppuvuodesta tuli taas yksi oivallus (niitä oivalluksia tulee ja menee): elämä tuppaa olemaan räpistelyä monella tavalla, mutta kun pääsee laulamaan, tekemään musiikkia, silloin hetkeksi ”vajaa lakkaa” (vanha raamatullinen sanonta, ks. 1. Kor. 13:10, 1776 käännös). Hetken saa olla kuin pikkulintu emon siiven alla. Emona tässä tapauksessa on itse musiikki. Noita ”vajaan lakkaamisen” hetkiä soisi kaikille.
Uudenvuoden päivän kirkollinen aihe on Jeesuksen nimi. Joulusta on siinä vaiheessa kulunut oktaavi, on siis kahdeksas päivä Kristuksen syntymästä. Kahdeksantena päivänä annetaan lapselle nimi tuon ajan juutalaisessa kulttuurissa.
Jeesukselle annettiin nimeksi Jeesus, kuten enkeli oli kertonut jo ennen Jeesuksen syntymää. Nimi merkitsee, Herra on apu, Herra pelastaa. Kristikunta on pian kaksituhatta vuotta odottanut Herran toista tulemista. Ilmeisesti odottaminen jatkuu.
Jeesuksen nimen mukaan saamme käydä myös uuteen vuoteen luottavaisin mielin. Saamme rukoilla siunausta vuoteen. Saamme odottaa ja pyytää niitäkin hetkiä, kun ”vajaa lakkaa”. Mutta, jos tulee pettymyksiä, saamme aina muistaa, että kerran taivaassa vajaa todella lakkaa. Eikä siellä enää tarvitse kaivella jostain sitä kiitollista mieltä.
Mutta sitä ennen, myös tänä vuonna, voimme tietoisesti yrittää löytää noita hetkiä, kun hetkeksi vajaa lakkaa. Niitä voi löytyä yllättävistä paikoista. Taiteesta. Musiikista. Messusta. Kirkosta. Ulkoilusta. Arjen keskeltä. Kokeile avoimella mielellä ja ylläty!
Nyt tietysti kysyt, mitä tarkoitat tuolla vajaa lakkaa -hokemalla. Tarkoitan sillä hetkeä, jolloin ihmiselämän vajavaisuus ei millään tavalla häiritse. Hetken ei tarvitse olla mitään ylimaallista. Se voi olla hyvin pieni ja yllättävä hetki, mutta oleellista on, että huomaat sen. Ole siis tarkkana. Ja kun huomaat sen, voit painaa sitä povellesi.
Hyvää uutta vuotta sinulle! Ole siunattu sen jokaisena päivänä!
Timo Dahlbacka
Seurakuntapastori
Iisalmen seurakunta
