Valon palveluksessa

Tätä kirjoittaessani vietetään kynttilänpäivää. Kiireiselle nykyihmiselle se ei välttämättä avaudu, mutta muinoin se on ollut juhlapyhä , jolloin vuoden aikana käytettävät kynttilät on siunattu käyttöön. Kuten kaikki muutkin kirkkovuoden pyhät, niin myös Kynttilänpäivä kertoo Kristuksesta, maailman valkeudesta. Palava kynttilä on myös rukouksen symboli.

Palasin kirkon töihin viime lokakuussa Sonkajärvelle vt. kirkkoherraksi. Olikin pitkä tauko, sillä kahdeksan vuotta vierähti maallisen regimentin puolella isolla kirkolla yhteisten asioiden parissa.

Paluu seurakuntatyöhön on ollut mieluisaa ja antoisaa. On suuri etuoikeus saada työskennellä kirkon palveluksessa. Ensinnäkin kirkko on hyvä ja turvallinen työnantaja, työskentelyilmapiiri lienee pääasiallisesti kohdillaan ja työ on monin tavoin palkitsevaa. Hienoa on , ettei työtä tarvitse tehdä omassa varassaan ja työllään on itseään suurempi tarkoitus. Niin kirkon työssä kuin muuallakin yhteiskunnassa olen kohdannut upeita ammattilaisia, asialleen omistautuneita, vilpittömiä puurtajia ja toki myös pyrkyreitä ja lusmuja. Työ on työtä. Itse Luther sanoi, että kaikki rehellinen työ on Jumalan palvelemista, joiden kautta toteutetaan Jumalan ajallisten lahjojen rikastuttamista ja yhteisen hyvän rakentamista. Vain kolmenlaista työtä Jumalan palvelemisen näkökulmasta Luther ei pitänyt oikeutettuina: prostituutio, koronkiskonta ja luostareissa tehtävä työ. Viime mainittuun lienee ollut vaikuttamassa hänen omat traumaattiset kokemuksensa luostariyhteisöissä ja suuri löytönsä ihmisen pelastuksesta yksin armosta, uskosta ja yksin Kristuksen tähden.

Ajassamme tuskin monikaan aamuisin töihin kiirehtiessään pohtii sitä, että työni olisi Jumalan palvelemista. Pikemmin ajatuksissa on se, että saadaan palkkaa ja sitä kautta laskupinoa ohuemmaksi. Yhtä lailla työ antaa säännöllisen viikkorytmin, hyviä ystäviä ja voi olla jopa jonkinlainen ihmisarvon mittari. Muistan 1990-luvun laman ajalta lukuisia kertomuksia, joissa työttömäksi joutuneet eivät ensi sijassa olleet huolissaan toimeentulostaan, vaan siitä, että kokivat itsensä tarpeettomaksi ja ulkopuoliseksi.

Työ tulee taatusti muuttumaan tulevaisuudessa. Monia ammatteja katoaa ja uusia syntyy. Välttämättä kaikille ei riitä työtä ja työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa riittävästi. Työn käsite myös muuttuu entisestään. Olisikin paikallaan, että me kirkon työntekijät jaksaisimme, epämuodikkuudesta huolimatta, teroittaa ihmisille, että kaikki rehellinen työ on yhteisen hyvän rakentamista ja siten viime kädessä Jumalan palvelemista. Eikä se rajoitu vain palkkatyöhön, vaan on osa ihmisyyttämme. Elämä on joukkuepeliä ja lähimmäisenrakkaus kutsuu jokaista. On parempi sytyttää kynttilä kuin valittaa pimeyttä. Turhaan ei Vapahtajamme lausunut: Työmies on palkkansa ansainnut! Ja nainen!

Kimmo Kivelä, vt. kirkkoherra Sonkajärvi

Jätä kommentti

*