Vapaus hyvään, sitä on kristityn vapaus

Kaikkeen vapauteen kuuluu vastuu. Sananvapaus ei suinkaan merkitse sitä, että meillä olisi mahdollisuus lausua tai kirjoittaa mitä tahansa. Ainakaan, jos on kyse kristityn vapaudesta. Mutta kovin usein puskista, siis nimimerkin yltä tai alta kuulutetaan melkein mitä tahansa, ja ilman että vastuuta kannetaan.

Suomessa on onneksemme uskonnonvapaus, mutta onko se itsessään positiivinen vai negatiivinen! Laki uskonnonvapaudesta on ytimeltään positiivinen eli meillä on vapaus harjoittaa uskontoa tai olla harjoittamatta. Usein sitä ei kuitenkaan käsitetä positiiviseksi, vaan yksinomaan negatiiviseksi. Negatiivinen uskonnonvapaus siirtää uskonnon näkymättömiin. Kerron tästä turkkilaisen esimerkin. Olin kymmenen vuotta sitten ekumeenisella pyhiinvaelluksella Konstantinopolissa, eli siis maallisessa mielessä Istanbulissa. Siellä, Fanarissa, sijaitsee ekumeeninen patriarkaatti. Sen rakennukset ovat korkean muurin takana, eikä sisältä päin upeassa katedraalissa ole tornia. Muurin takaa ei kadulle näy juuri mitään. Turkin valtio ei tunnusta ortodoksista kirkkoa oikeushenkilöksi eli kirkko ei saa omistaa mitään. Kirkoista, vanhoista ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaistakin, tehdään moskeijoita. Turkin valtio ei taida hyväksyä edes termiä ekumeeninen patriarkka, eli se ei tunnusta patriarkan primaattia, sitä, että jotakin on hänen alaisuudessaan, vaikkapa Suomen ortodoksinen kirkko.

Kristityn vapaus on sitä, että Kristus itse on meidät vapauteen vapauttanut. Tässä mielessä esimerkiksi kymmenen käskyn laki merkitsee meille enemmänkin tarpeellisia suuntaviittoja tällä elämän tiellä. Eiväthän liikennemerkitkään teillämme ole sitä varten, että poliisi saisi jakaa sakkoja. Jos korostat lähimmäisellesi jotakin tiettyä käskyä ja sen noudattamista, olet itse velvollinen noudattamaan kaikkia. Kun osoitat yhdellä sormellasi toista ihmistä, osoittaa useampi sormi sinua itseäsi. On hyvä miettiä, miten auttaisimme lähimmäistämme, vaikka hänen elämänsä ei silmissämme olisikaan hyvää elämää.

Kristus on vapauttanut meidät hyvään, rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistämme. Jos kysyt tämän johdosta, kuka on sinun lähimmäisesi, niin sinun lähimmäisiäsi eivät ole vain kaverit tai samalla tavoin ajattelevat, vaan kaikki me syntymästämme lähtien olemme toinen toisemme lähimmäisiä, kanssaihmisiä.

Viime tiistaina olin pitämässä hartautta Pielaveden liikuntahallin Seniorimeininki-tapahtumassa. Pidin mielestäni ihan kristillisen hartauden ja taisin saada osallistujat laulamaan virttä ilman virsikirjaakin. Siitä jäi hyvä mieli, ja tapahtuma oli muutoinkin onnistunut. Mutta kun menen vaikkapa kutsuntoihin seurakunnan tervehdystä esittämään, ei siellä auta puhua Jeesuksesta ja Jumalasta. Mietinpä ihan oikeasti, mihin tuota seurakunnan tervehdystä enää tarvitaan.

Jos ajattelet vapaudessasi, että jätettäköön uskonnon harjoitus seurakunnalle, niin tahdon kertoa sinulle, että seurakunta ei ole yhtä kuin papit ja muut seurakunnan työntekijät. Seurakunta ovat yhdessä kaikki Kristukseen kastetut jäsenet, eli esimerkiksi Pielavedellä luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 80 % kuntalaisista. Siinäpä se seurakuntamme. Kaunis kirkkomme on rukouksen huone, mutta niin on kodeistakin moni. Seurakunnan tunnusmerkit ovat Sana ja sakramentit, ja kirkon aarre on Kristus, eivät sentään ne sinänsä kauniit ehtoollisastiat. Ja minulla on vielä vapaus sanoa tämä. Ja sanonpa senkin, että rukous on uskon äidinkieli. Pyhä Henki voi vapauttaa kielemme kannat kiittämään ja ylistämään Jumalaa.

Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kunniaasi.

Arto Penttinen

Pielaveden seurakunnan kirkkoherra

Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti

Jätä kommentti

*