Vitsa sulle, palkka mulle

Palmusunnuntaina on monessa kodissa tapana tuoda kukkamaljakkoon pajunoksia. Myös kirkkomme alttareita koristavat silloin usein pajunkissat. Niillä kuvataan palmunlehviä, joita ihmiset heittivät tielle Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin. Pohjolassa on päädytty pajuun, koska lumisesta luonnosta ei muuta elävää oksaa pääsiäisen alla löydy.
Tavan lähtökohtana pidetään jo 300-luvulla Jerusalemissa kristittyjen piirissä syntynyttä perinnettä. Palmusunnuntaina kokoonnuttiin Öljymäelle laulamaan ja kuulemaan päivän aiheeseen liittyviä Raamatun kohtia. Kotiin palattaessa laulellen heiluteltiin palmun oksia. Palmusunnuntain kulkueet yleistyivät sittemmin eri puolilla kristikuntaa. Oksia alettiin tuoda myös kirkkoon, jossa ne siunattiin, ja sitten niitä jaettiin seurakuntalaisille.
Tähän liittyy Karjalassa tunnettu virpominen ja Itä-Suomessa käytetty nimitys virposunnuntai. Virpominen juontuu latinan kielen sanasta verbenae, vihannat oksat. Ortodoksissa perinteessä lapset käyvät virpomassa sukulaisiaan ja naapureita. Pajunoksilla kevyesti koskettaen he toivottavat onnea ja siunausta.
Perinne pienten tyttöjen pukemisesta noidiksi pääsiäisen alla on peräisin Ruotsista. Kyseessä on vanhojen noitauskomusten leikkisä jäänne, joka Suomeen tullessaan on sekoittunut idästä tulleeseen ortodoksiseen virpomistapaan. Pääsiäisnoidat ja virpomisoksat eivät alkuaan liity mitenkään toisiinsa. Pienten suloisten trullien ja heidän vanhempiensa on hyvä tietää, että virpomisen alkuperäinen ajatus on siunauksen tuominen koteihin.  Koristeltu pajunoksa – tai palmun lehvä – on alun perin Kristuksen kuninkuuden ja voiton vertauskuva sekä ikuisen elämän tunnus.
Virpoluku voi kuulua esimerkiksi näin: ”Uudella vitsalla virvoitan, vanhan kuoren kirvoitan. Enkä palkkaa vaadi enkä velkakirjaa laadi. Jumala sinua siunatkoon!”

kirkkoherra
Olli Kortelainen
Varpaisjärven seurakunta

Jätä kommentti

*