Yökyöpelöintiä vai valppautta

Nuori nainen istuu katsomassa kun aurinko nousee.

Ihmiset jaetaan tyypillisesti aamu- ja iltaihmisiin. Toiset heräävät aikaisin virkeinä, saavat paljon aikaan heti aamusta ja alkavat torkuttaa illan edetessä. Kun taas toisille aamuheräämiset tekevät tiukkaa ja päivän tehokkaimmat tunnit ovat vasta illalla.

Kahtiajako vain aamu- ja iltaihmisiin tuntuu karkealta ja meidän ihmisten moninaisuutta vähättelevältä. Karkealla jaolla ainakaan minä en koe olevani kumpaakaan: aamulla väsyttää herätä aikaisin, mutta kyllä minua alkaa väsyttää viimeistään Kymmenen uutisten aikaan.

Nuorempana olin kausittainen yökyöpeli, mutta niinhän suurin osa meistä on varmasti ollut. Läpi yön valvominen oli jossain vaiheessa elämää tavoiteltava saavutus, kun kavereiden kanssa kesäyössä parannettiin maailmaa, katsottiin leffoja ja kuunneltiin musiikkia.

Nuoruuden valvomiset kutkuttavat muistoina edelleen vatsanpohjassa, mutta aikuisena valvominen ei ole enää vain omasta tahdosta kiinni. Moni suden hetkellä, aamuyöllä kolmen ja viiden välillä, tahtomattaan herännyt ja ajatuskehää pyöritellen valvonut tunnistaa valvomisen varjopuolet, kun haluaisi vain nukahtaa levollisesti ja herätä virkeänä uuteen päivään.

Kirkkovuodessa on nyt aiheena valvominen. Jeesus kehottaa seuraajiaan pysymään valveilla, valppaina ja päämäärätietoisina elämässään. Valvominen ei siis liity käytännössä valvomiseen, vaan valppauteen tutkailla elämää, kutsumusta ja aikaa päämäärätietoisesti.

Elämällä tässä hetkessä on merkitystä ja jokaisella on oma paikkansa ja kutsumuksensa maailmassa, mutta kristityn näköala ulottuu myös tämän elämän jälkeiseen aikaan ja toivoon iankaikkisesta elämästä taivaassa. Valvominen hengellisessä merkityksessä ei tarkoita sitku-elämää jossain tulevaisuudessa, vaan päämäärätietoista elämää tässä ja nyt.

 

 

 

 

 

Anu Backman
seurakuntapastori
Iisalmen seurakunta

Jätä kommentti

*