LASTEN KANSSA METSÄSSÄ – UIJUI!

Kuuluvatko metsän äänet paremmin, jos silmät ovat kiinni? Kuva:Jyrki Kiukkonen

” Onko täällä susia?  ”, kysyy 5 –vuotias päiväkerholainen. On lähdetty ryhmän kanssa lähimetsään retkelle. Kahdeksan lasta ja kaksi aikuista kulkevat polkua somassa jonossa. Rannassa otetaan repusta lasten kiikarit jakoon ja yritetään nähdä, onko kalastajien lisäksi muuttolintuja. Ei ole lintuja. Huomio kiinnittyy muutamaan roskaan ja ne kerätään mukaan roskapussiin. Samalla mietitään, miten kannattaa kävellä liukkaalla kalliolla. Eräs lapsista huomaa, että myös puun juuret tuntuvat liukkailta.

Suuren vanhan petäjän luona otetaan repusta suurennuslasit. Varvut, lehdet ja jäkälät ovat tarkan tutkimisen kohteina. Suurimman huomion vie kuitenkin vanhan puun rungossa oleva lukkopesän muotoinen kolo, jossa on hämähäkinseittiä. Tuo kolo jää selvästi askarruttamaan muutaman lapsen mieltä. Onkohan siihen olemassa avainta?!

Tällä metsäretkellä elämyksenä tarjotaan tervaksen tuoksua. Ohjaaja tuo tervaslastuja kouran pohjalla jakoon. Moni lapsi haluaa viedä tervaslastun kotiin ja sujauttaa sen taskuunsa. ”Mistä sinä sait ne?”, kuuluu vaativa kysymys ohjaajalle. Menemme yhdessä katsomaan kantoa, josta lastut on vuoltu.

Tunnelma on samalla rauhallinen ja innostunut. Lapset huomaavat ja nimeävät asioita taukoamatta. Aivan kuin olisimme tulleet ennennäkemättömään paikkaan, niin paljon metsä herättää ihmetystä meissä.

Lapsen kanssa metsään meno voi tuntua vaaralliselta, mutta voiko sinne olla menemättä? Lapsi voi kokea samaa kiitollisuuden tunnetta kuin aikuinen, joka on löytänyt hyvän marjapaikan. Lapsi voi kokea saman kauneuden kosketuksen kuin aikuinen, joka seuraa revontulien loimotusta.

Suotta säikähdämme lasten intensiivisyyttä metsässä. Kaisa Järnefelt luennoi muutama vuosi sitten tutkimuksesta, jonka mukaan lapset innostuvat joka kolmas minuutti. Siis joka kolmas minuutti! Aikuiset innostuvat samalla tavalla 2-3 kertaa vuodessa.  Eläköön lasten innostuminen!

Aikuisen tehtävä lapsen kanssa metsässä on olla turvaaja, mahdollistaja, kuuntelija ja jos mahdollista niin vähän heittäytyjäkin.

 

Jaana Kiukkonen
nuorisotyönohjaaja
Pielaveden seurakunnan

Lue lisää Ylä-Savon seutakuntayhtymän seurakuntien ympäristötyöstä

Jätä kommentti

*