Paaston valossa

Jos joulun jälkeen päivä pitenee kukonaskelen, maaliskuussa valo lisääntyy jäniksenloikilla. Aamuvirkkuna ihmisenä iloitsen, että herätessä on aina vain valoisampaa. Odotan tiettyä kevään aamua, jolloin nousevan auringon säteet lankeavat jo pohjoisen puolen ikkunasta. Silloin “koillisest´ aurinko nousee”.

Auringonpaisteessa pöly ja likaiset ikkunat näkyvät kyllä paremmin, huokaa moni (ehkä useimmiten nais)ihminen.

Samalla kun valo lisääntyy, paastonaika syvenee kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä, kirkkomme suurinta juhlaa. Jos Jeesus ei olisi kuollut ja ylösnoussut, eipä hänen syntymäänsä joulunakaan juhlittaisi eikä Ylä-Savonkaan koteja ja kirkkoja koristeltaisi pajunoksilla ja maalatuilla munilla.

Erityisesti paastonaikana sopii yrittää putsata sisimpänsä likaa ja sydämensä pölyjä. Paastonaika kutsuu tekemään parannusta lähimmäisiä loukkaavista sanoistani, huonoista ihmissuhteistani, pahoista tavoistani ja välinpitämättömyydestäni.
Entä mistä yhteistä elämänpiiriä kuormittavista tottumuksistamme voisimme yrittää luopua?

Ostammeko kaukomailta tuotua ruokaa emmekä lähellä tuotettua? Heitämmekö ruoan pois heti Parasta ennen –päiväyksen jälkeen maalaisjärkeä käyttämättä, nuuhkaisematta ja maistamatta? Ajammeko autolla enimmäkseen lyhyiltä matkoja siksi, että emme suunnittele kauppa-asiointia paremmin? Lotraammeko lämpimässä suihkussa kovin usein ja tarpeettoman pitkään? Nostammeko huonelämpötilaa sen sijaan, että pukisimme villatakin? Palavatko valot sielläkin, missä niitä ei tarvita?

Tällaiset yksityisten ihmisten teot tuntuvat pieneltä piiperrykseltä. Mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Aika pieni taisi olla alussa sekin Jeesuksen ylösnousemuksen todistajien joukko, mutta hyvä sanoma lähti leviämään. Ja se leviää edelleen. Kaikesta huolimatta.

 

Minna Kettunen
varapuheenjohtaja, Lapinlahden seurakuntaneuvosto

Jätä kommentti

*