Ei mitään mollamaijoja

Tuttavaperheen aikuinen poika sanoi kerran vanhemmilleen, että teillä ei tainnut olla lapsena muita kuin puisia leluja ja nekin oli naulattu lattiaan kiinni.
Armi ja Esteri
Sirpa ja Aila Anneli-nukkensa kanssa
Puuleluista minulla ei ole muistikuvaa, mutta nukkeja Päivölässä riitti, olihan talossa kolme tyttöä. Oli Ailalla Anneli ja Maijalla Kaija ja minulla Helena, meillä yhdessä Lassi ja Essi ja monta muuta. Niitä oli sanalla sanoen paljon. Oli kankaisia nukkeja ja oli silmät sulkevia, oli isoja ja oli pieniä. Äidillämme oli ollut lapsena guttaperkkainen nukke Onerva, mutta me taisimme tehdä siitä pelkän muiston ymmärtämättömyyttämme.
Vielä 14-vuotiaana minusta oli hauska ommella vaatteita pienelle Essilleni (Ester). Nukke on minulla vieläkin tallessa, se on etusormen mittainen ja vauvanuken näköinen. Toinen yhtä pieni nukke oli Liri-Lassi. Se oli sen takia liri, että se osasi pissiä ja sillä oli pippelikin. Lassi oli ontto ja sillä oli päässä kolo. Kun kolosta laittoi vettä nuken sisään, niin kohta se liritteli.
Lapsena meillä oli kauniit kolmoset, joista minun nuken nimi oli Armi. Kemin Hilli-mummu oli  tuonut nämä hienohelmat meille Haaparannasta, josta hän osti kaikki leikkikalut. Meillä oli myös hyppivä koira ja oli nalle, joka nukkui, mutta heräsi kellon soittoon, nousi istumaan ja venytteli. Oli muitakin joko patterilla tai vieterillä käyviä leluja. Lelut ovat edelleen lapsuudenkodissamme, joskin parhaat päivänsä nähneinä.
Amerikan leluja

Kun kävin lasteni kanssa parikymmentä vuotta sitten USA:ssa, ostimme sieltä haltioituneina sellaisia leluja, joita Suomesta ei saanut. Siellä oli kokonaisia lelutavarataloja, joissa lapset seikkailivat kuin Liisa Ihmemaassa. Amerikan-serkkumme Armas neuvoi meitä hankkimaan vielä toisen lentokoneen, jos koko lasti ei mahdu Finnairin koneeseen..
Omat lapseni leikkivät jonkin verran nukeilla, mutta eivät niin paljon kuin minä pienenä. Tytär leikki kai eniten barbeilla. Hänellä oli barbirekvisiittaa ylin kyllin, mutta ei taloa. Siispä teimme pahvilaatikoista kolmikerroksisen barbikodin. Pienille nukeille meillä oli perintönukkekoti. Se on edelleen tallessa ja kalustettuna. Olen ajatellut, että jonain päivänä –  jos en suorastaan leiki, niin ainakin järjestelen sen nätiksi. Nukkekoti kyllä kiehtoo minua, koska kaikki on niin pientä ja somaa. Nukkekodit ovat tulleetkin uudelleen muotiin aikuisten ei leluina vaan harrastuksena.
Kun tytär oli pari-kolmevuotias, hän laittoi minulle aamuisin työsalkkuuni jonkin lelun. Hän sanoi, että voisin leikkiä sillä päivän aikana, jos minulla on tylsää. Hän ei tiennyt, että suomen kielen ja viestinnän lehtorin päivät ovat mielenkiintoisia ja vauhdikkaita – oikeastaan ei leikkimään ehtinyt. Otin työhuoneessani nuken tai pehmolelun pois laukusta istumaan pöydälleni ja katsomaan, mitä kauppiksessa tapahtuu. Töiden jälkeen pakkasin lelun takaisin kotimatkalle. Oli sillä taas kerrottavaa toisille nukeille lastenhuoneeseen palattuaan..
Ada ja vara-Ada

Pertsalla ja minulla on yksi lelu: vara-Ada. Antakaas, kun kerron. Meillä on Ada-niminen yhdeksänvuotias kissa, joka rakastaa miestäni, ja Ada on kyllä hänenkin lemmikkinsä. Olimme viime syksynä lelukaupassa etsimässä lahjaa kyläpaikan lapsille. Siellä silmiin osui meidän kissan näköinen pehmolelukissa. Sehän oli ostettava.
Nyt vara-Ada istua nököttää kotona Pertsan työpöydällä, ja oikea Ada änkeää toisinaan sen viereen. Vara-Ada on helppo napata siitä mukaan, kun lähtee matkoille ja oikea Ada jää kotiin.. Tänä kesänä saimme uuden kaverin Adalle: venäläinen kollegani toi nimittäin meille Sima-nimisen isohkon pehmokissan, joka on kuin Adan sisko. Nyt Sima istuu sohvassa ja melkein säikäyttää katseellaan.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Kommentit

  • Maritta Kärkkäinen

    Kiva kertomus ja kiinnitin huomioni asiaan jota olen nykyisin miettinyt monessakin yhteydessä. Me leikimme todellakin nukeilla vieä 14-15 vuotiaina, mutta mitä tekevätkään nämä nykynyoret siinä iässä :)

    • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

      Kiitos kommentistasi Maritta. Nii-in, minä tein vielä 14-vuotiaana nukeilleni vaatteita. Äitinä tein niitä sitten tyttäreni nukeille, kun katsoin tv:stä lastenohjelmia yhtä aikaa meidän pikkuväen kanssa.

Jätä kommentti

*