Hankiaisilla

Keväällä odotettiin lapsena hartaasti hankiaisia, että päästäisiin juoksentelemaan pitkin hankia eikä upottanut yhtään. Se antoi uskomattoman vapauden riemun! Kesällä soinen maasto upotti, lumen aikaan suksilla pääsi aika moneen paikkaan, mutta se ei välttämättä aina ollut helppoa.
Kun lämpötila oli keväällä sopiva eli tuli pakkasyö aurinkoisen iltapäivän jälkeen, niin aamulla hanki kantoi. Jossakin päin Suomea puhutaankin hankikannosta.
Jos hankiaiset osuivat viikonloppuun, me otimme siitä kaiken riemun irti, koska ei ollut kiirettä kouluun. Pistimme jalkaan neljät isän villasukat – niitähän oli kamarin uuninpäällys täynnään, pukeuduimme lämpimästi, ja sitten menoksi. Pitkin niittyjä käveltiin ja kontattiin ja leikittiin.
Joskus kun hankiaiset osuivat pääsiäisen aikaan, pukeuduimme noidiksi ja viiletimme naapureihin asti. Joskus mentiin Pörsänlammelle päin ja laskettiin vesikelkalla pitkää niittyä alas kivikanavalle asti.
Myös pajunkissojen hakemista helpottaa huomattavasti, jos ne saa katkottua hangen päältä, joskus on nimittäin kahlattu lumessa haaroja myöten.

Hankiaisilla2

Äitini on viettänyt lapsuutensa Kemissä. Hän kertoi, että talvet olivat erittäin lumisia ja kylmiä siellä Pohjanlahden perukassa. Lumikinokset olivat valtavat ja kuulemma niin kovat, että hevosella saattoi ajaa niiden päältä. He korttelin lapset kaivoivat tunneleita lumikinoksiin, äitini puhui jopa puolen kilometrin pituisista tunneleista.
Maaliskuussa sain taas kokea tutun lapsuuden riemun ja vapauden, kun pystyin kuljeskelemaan pitkin peltoja, soita ja niittyjä niin kuin hiiri hangella! Isokokoinen aviomieheni ei tahtonut uskoa, että hanki kantaa häntäkin, mutta nytpä hän porhaltaa pitkin metsiä niin kuin lapsuudessaan Jyväskylän Taulumäellä.

Jätä kommentti

*