Kaunissilmäinen kielo

Sillä oli pitkät, mustat kaartuvat silmäripset. Myös silmät olivat kauniit, suuret ja kosteat.
Sarvet olivat kookkaat ja kaarevat. Kyljet olivat lähes valkeat. Ehkä se oli pienenä saanut juuri sen vuoksi nimen Kielo.
Se oli tätini Senjan lehmä. Kielo asui talvet toisen tätini, Helgan navetassa  Onervan, Murun,  Ruusun ja muiden seurassa.
Joskus kesäisin menin tädin lypsypaikalle ihastelemaan Kieloa ja ripsumaan lepän oksalla siitä pois paarmoja, etteivät ne hermostuttaisi lehmää äkäisellä puremisellaan.
Lapsuudessani maatiloja oli paljon, mutta ne olivat kooltaan pieniä, samoin lypsykarjat. Saattoipa perheessä olla vain yksi tai kaksi lehmää, silti maassamme oli 1960-luvulla ylimiljoona lehmää.
Tämän vuoden toukokuussa meillä oli lypsylehmiä yli 285 000. Tiloilla oli keskimäärin 32lypsävää, ja yli sadan lypsylehmän tiloja oli noin 300.
Senja, Kielo ja vasikat
Onneksi Suomessa on siis vielä lehmiä. Saksassa lehmät on jo museoitu. Stuttgartissa  on kuuluisa Mercedes Benz –museo, mutta siellä on myös  luonnontieteellinen museo (Staatliches Museum für Naturkunde Stuttgart),  jossa norsujen ja kirahvien ja muiden eksoottisten eläinten kanssa näin samassa salissa lehmän.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*