Kesälomalla leikittiin koulusta

Opettaja, opettaja, minä tiijjän.  Maija-siskoni käsi nousee Pike-opettajan kysymyksen jälkeen. Olemme meidän aitanvintillä leikkimässä koulua.
Koulun rakentaminen oli oikeastaan hauskinta koko leikissä. Appelsiinilaatikoista saimme kaksiosaiset pulpetit. Omenalaatikosta tuli pöytä ja kun sen päälle laitettiin vielä ruskea pahvinen matkalaukku, niin se näytti ihan opettajanpöydältä, koska siinä nousi kansikin. Jostakin olimme saaneet mustan taulun, johon juuri ja juuri tarttui jotain valkeaa suurista valkeista liiduista. Oppikirjoina oli vanhoja koulukirjojamme. Vihkoja tehtiin itse kauppapaperista. Näitä vihkosia löysinkin Aila-siskoni kanssa viime kesänä, kun siivosimme aittaa kaikesta vanhasta sinne vuosien saatossa kertyneestä.

Aapinen ja soittokello

Jokainen meistä lapsista tahtoo olla vuorollaan opettaja, se onkin halutuin tehtävä. Meitä on kolme siskosta ja serkku neljäntenä pulpeteissa. Lopuille paikoille laitetaan istumaan nukkeja. Oppitunnit ovat aika lyhyitä ja sitten kipaistaan välitunnille. Sen loputtua opettaja ottaa pöydältään lehmänkellon ja käy kilkuttamassa sitä oven suussa: on aika palata oppimaan. Joskus oppilaat innostuvat puhelemaan omiaan, silloin opettajan pitää komentaa Olkee hiljoo. Opettajahan ei puhu murretta, niin kuin isä, joka sanoisi olokee hilijoo! Jumppatunnit ja käsityötunnit eivät ole jääneet mieleeni, ehkä meillä oli vain teoriatunteja.
Entisajan ja nykyajan lapset tykkäävät leikkiä koulusta ja varsinkin olla opettajana. Näytti aika hupaisalta, kun tyttäreni eli perheen isosisko laittoi repun selkään konttaavalle pikkuveljelleen, joka oli kuulemma menossa kouluun. Sitten veikka pantiin alas laskettuun syöttötuoliin ja kas, hän istui pulpetissa kuin koululainen ikään.  Nukkeja pantiin luokkakavereiksi, ja niin oli opettajalla monta opetettavaa. Jumppatunnilla oli jo mukana oikeita oppilaita, kun leikkikaverit kiersivät olohuoneessa kehää kolmivuotiaan opettajan tamburiinin tahtiin.

Ns.kouluun lähdössä Tarja ja Tommi

Kait se koulun kipinä löi tulta minulla jo lapsena, koska minusta tuli opettaja – enkä sen parempaa ammattia tunnekaan! Tosin en pitkään aikaan tiennyt, että olisin joskus suomen kielen ja viestinnän lehtori, se selkisi minulle aikanaan niin kuin kissanpojalle silmät. Jossakin vaiheessa suomen maikkani sanoi minulle, että olet kyllä hyvä kirjoittamaan, mutta laiska opettelemaan pilkkusäännöt. Onpahan nekin tullut jossakin vaiheessa opeteltua!
Kun entinen suomea opettanut kollegani Kati tuli vanhaksi, hän sanoi tekstiviestitellessään, että ihanaa, kun hänen ei tarvitse enää välittää pilkuista. Niinpä hän 80-vuotiaana tekstasi viestinsä ilman välimerkkejä.
Eräältä entiseltä mukavalta miesopiskelijaltani – joka on nykyään lappeenrantalainen liikemies – unohtui jatkuvasti pilkut tekstistä. Niitä sitten lisäsin tarpeen mukaan. Kerran hän totesi minulle kirjallisten tuotosten palautuksen yhteydessä, että hän laittaa seuraavan kerran vihkon alareunan täyteen pilkkuja, ota sieltä mieleiseksesi!

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä. 

Jätä kommentti

*