Litra puolukoita koulun keittolaan

Haepas puolukoita, niin tehhään puolukkapuuroo, äiti sanoo minulle ja ojentaa käteeni teräskulhon, joka minun pitäisi täyttää. Kipitän halki lumisen pihan ja kiipeän vintillä sijaitsevaan aittaan kapeita portaita pitkin. Kenkieni jäljistä syntyy lumeen pieni polku askelmalta toiselle. Aitassa on korvo, joka on syksyllä survottu täyteen puolukoita. Talven aikana marjat ovat jäätyneet, ja nyt minulla on täysi työ saada lohkottua survoksesta puolukoita puuron verran. Korvo näyttää olevan jo puolillaan, monta puuroa sen puolukoista on siis keitetty.
aitanvintti-talvella

puolukassa-001
Syyskuussa sitä korvoa oli täytetty ihan porukalla. Usein meidän viisihenkinen perhe suuntasi puolukkaretkille koko sunnuntaipäiväksi Kalliokylään, jossa isällä oli Pässimäki-niminen metsäpalsta. Kun muutama tunti oli kuljettu maastossa ja poimittu marjoja, me perheenjäsenet olimme jo melko nälkäisiä. Niinpä äiti keitti perunat ja säilykepurkista löytyi särvintä. Leipää, voita ja pullosta maitoa. Miten ruoka maistuikin siellä metsässä hyvältä! Aikuiset kiehauttivat vielä jälkiruoaksi kahvit, ehkä leikkiminen oli meidän lasten jälkiruokaa.
Iltapäivällä meillä olikin sangot täynnä punaposkipuolukoita. Lasti laitettiin peräkonttiin ja väsyneet poimijat rojahtivat istumaan autoon ja isä asettui rattiin. Kotimatka taittui hetkessä.
Puolukkaretken jälkeen odotettiin tuulisia päiviä. Kun niitä tuli, ruvettiin siivoamaan puolukoita pihamaalla. Me tytöt pidimme lakanaa levitettynä toinen toisesta päästä, ja äiti kaatoi siihen puolukoita. Kun lakanaa ravisteltiin, lehdet ja muut kevyet roskat lensivät taivaan tuuliin. Näin saatiinkin hyvällä tuulella nopeasti puhtaat marjat, mutta joskus siivoamiseen meni useita päiviä.
Kansakouluaikaan meidän piti kerätä ja viedä kouluun litra puolukoita. Jälkeenpäin ajateltuna oli oikein hyvä asia, että lapset menivät metsään ja opettelivat keräämään marjoja. Minä ainakin olin ylpeä alakoululainen, kun vein itse kerätyt puolukat koulukeittolan emännälle… ja kyllä minä noukin puolukoita mielelläni edelleen, vaikka en mikään himokerääjä olekaan.
Lauantaisinkin oli koulua, ja meillä oli silloin puolukkapuuropäivä. Puuro oli vaaleanpunaista ja se oli keitetty mannaryyneihin niin kuin vispipuuro. Joskus aikuisenakin olen tehnyt tuota puuroa, koska se jäi lapsen mieleen herkullisena ruokana.
a-21-8-16-porsa-dsc_5063Kerran isona tyttönä eli rippikouluikäisenä en olisi millään halunnut lähteä marjaan muun perheen kanssa, koska olin suunnitellut, että menisin lauantaina yökylään ystävättäreni Railin kotiin Viitaselkään. Vanhemmat eivät kuitenkaan antaneet minulle lupaa lähtöön, koska jokaisen oli poimittava oma osuutensa talven marjoista. Pitkien neuvottelujen jälkeen saatiin kuitenkin tulokseksi kompromissi: minä lähden koulun jälkeen perjantai-iltana yksinään poimimaan puolukat lähialueelta ja muu perhe menee marjaan pyhänä.
Tänä vuonna kesän alussa ihasteltiin valkeanaan kukkivia puolukankukkakankaita ja pelättiin, että halla tai kuivuus kuolettaa kuitenkin nuo kukat. Voi sitä iloa, kun kesän lopulla huomattiin, että runsaasta kukinnasta oli kehittynyt runsas puoakukkia-18-5-16-img_4717lukkasato – metsät ovat siis täynnä ilmaista voimaruokaa superfoodia! Upeista puolukanpoimintakeleistä on kaiken lisäksi saatu nauttia nyt syyskuussa.
Pari vuotta sitten löysin vanhasta keskikouluajan/oppikouluajan kotitalousvihkostani puolukka(tuoremehu)juoman ohjeen. Sen mukaisesti olenkin nyt tehnyt kaunista punaista mehua: Survotaan viisi litraa puolukoita, ja survokseen lisätään litra vettä ja kaksikymmentäviisi grammaa viinihappoa. Seos saa seistä pari kolme vuorokautta, ja sitä on hyvä sekoittaa välillä. Sen jälkeen seos siivilöidään, ja valmis mehu mitataan sekä sokeroidaan käyttämällä kolmesataa grammaa sokeria mehulitraa kohti. Laimennusohjeena on desi mehua yhdeksään desiin vettä. Mehu säilyy jääkaapissa.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Kommentit

  • Maritta Kärkkäinen

    Kansakoulun käyntiin kuului se joka syksyinen puolukoiden keruu. Joskus se huvitti, toisinaan sitten taas ei ja silloin mummoni keräsi oman osuuteni :)

    • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

      Noin se varmaan oli. Minulle ei tosin ole jäänyt montakaan puolukkareissua mieleeni. Kait minä sen litrasen tai parikin poimin sen suuremmitta mukinoitta. Vähän epäilen, että äitini olisi joutanut poimimaan ylimääräisiä marjoja minulle, koska hän oli työssä. Meillä ei ollut mummoa, joka olisi pelastanut minut, kuten sinulla Maritta ;)

Jätä kommentti

*