Mattolaiturit ovat kuolemassa sukupuuttoon

Päivää! Minä taidan ottaa tämän pöntön tästä, tervehdin toisia. Nakkaan mattoni ja sandaalini laiturille ja pudottaudun pesumonttuun. Se on lähelle laiturin reunaa upotettu tynnyrin puolikas, jonka pohjalla seisoessani minulla on hyvä työskentelykorkeus. Saimaa avautuu edessäni sinisenä ja mattoja odottavana. Yksi kerrallaan upotan matot järveen kostumaan pesua varten. Sitten matolle mäntysuopalurautus ja juuriharja töihin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotkut  hankaavat laiturille laittamansa matot laakapesuna pitkillä harjoilla ja kantavat sangoilla vettä päälle. Mattojen pesu ja hiihtäminen ovat asioita, joissa toisen tyyliä ei sovi arvostella. Kun olen hangannut ja huuhtonut räsymatot, uitan niitä vielä tovin järvessä. Märät matot  ovat enemmän kuin raskaita, siispä jätän ne valumaan vähäksi aikaa. Pikku hiljaa hivuttaudun mattojen kanssa laiturille johtavalle sillalle, sen kaide on välietappina rannalle, jossa kuivaustelineet ovat.

Iloinen puheensorina kuuluu laiturin toiselta reunalta. Siellä kaksi tuttua on tavannut yllättäen toisensa. Mattojen pesu on myös sosiaalinen tapahtuma, siellä pääsee helposti puheisiin vieraankin kanssa –mutta toisaalta kunnioitetaan myös sitä, että joku haluaa työskennellä omissa oloissaan.
Joillakuilla on termospullossa kahvit ja korissa eväät, jos aikomuksena on urakoida oikea mattovuori. Jos pyykkäreitä on vähän, lapset temmeltävät laiturilla, ja he jopa mahtuvat   onkimaan tai hyppimään järveen laiturilankuilta.  Minä itsekin pulahdan raikkaisiin aaltoihin, kun saan senkertaisen urakan tehtyä.
Jotkut vuosikymmeniä Saimaassa mattonsa pesseet vannovat toukokuun nimiin. Kun vesi on  kylmää, tulee matoistakin kuulemma kaikista kirkkaimmat. Kuivumaan ripustettaessa pitää vielä muistaa laittaa matot niin, että raitojen värit eivät sotkeennu tai sotke koko mattoa.
Kuka vie mattonsa pesulaan, kuka haluaa pestä ne itse. Mattolaitureita oli vielä jokunen vuosi sitten pitkin rantoja, mutta nyt ne ovat katoavaa kansanperinnettä. Lappeenrannassa  on jäljellä enää yksi laituri kaupungin keskustassa Halkosaaressa. Veden päälle rakennetun pesulaiturin olen nähnyt myös Imatralla vuolaasti virtaavan Vuoksen rannalla.
Kaupunkiimme alkoi tulla maalle rakennettuja mattojen pesupaikkoja altaineen ja juoksevine vesineen 2000-luvun puolella. Myös mankeli saatiin pesupaikalle pari vuotta sitten. Kuivalle maalle rakennettu, viemäröity pesupaikka on nähtävyys ulkomaalaisten mielestä, ja on me vietykin vieraita katsomaan, missä ja miten Suomessa pestään matot. Olisin minä mielelläni pessyt edelleen oikealla mattolaiturilla, mutta tähän on tyytyminen.

Särkilahden rannassa

Kesäaamujen parhaita hetkiä on mielestäni juuri mattojen pesu. Kerään muutaman maton pyörän tavaratelineelle ja lähden ajamaan parin kilometrin päähän pesupaikalle. Kun otan vain muutamia pestäviä kerrallaan, saan käydä pyykillä monta kertaa ja tekemisen riemu säilyy. Vesihanat avautuvat kuudelta. Silloin rannassa on vielä vähän väkeä, mutta lintujen laulua sitäkin enemmän. Satakielen laulupaikka on juuri siinä kohtaa Saimaan rantaa, johon kaupungin matonpesupaikka on rakennettu…
On hyvä tehdä käsillään oikeaa työtä. Jos olen yksin, varaan pari kolme pitkää pesuallasta käyttööni, silloin voin laskea altaisiin vedet valmiiksi ja siirtyä sujuvasti toisesta toiseen. Mattojen uittaminen altaissa tuntuu minusta ihan aikuisten vesileikeiltä. Tunnin parin päästä jätän pestyt, vielä vettä valuvat matot kuivumaan rantaan telineille ja pyöräilen kotiin hiljaista metsätietä pitkin. Linnut laulavat  ja ilma on vielä raikas. Olen onnellinen.
Kun matot ovat päivän päästä kuivuneet ja levitän ne kodin lattialle, koko koti tuoksuu vähän aikaa mäntysuovalle ja puhtaalle, mistä tulee itsellekin raikas olo.

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*