Meillä oli muutaman vuoden ajan pieni hevostila Rintelä vartin ajomatkan päässä kotoa. Tyttärellä oli siellä hevosia, oli ori Iivari, tamma Moro sekä ruunia Nipe, Arska ja Moro ja Lavec – eivät kaikki toki samaan aikaan. Tyttö on ollut ”hevoshullu” pikkulikasta lähtien. Oman hepan, Sellan, hän sai 14-vuotiaana. Minä puolestani en ole hevosihmisiä alkuunkaan. Hevosten kanssa olen joutunut tekemisiin lähinnä rahapussin aukojana ja lannan luojana.

Oli lämmin heinäkuinen lauantai-iltapäivä, kun olin keräämässä Rintelässä päivänkakkaroita. Tytär oli lähtenyt Sant Michel -raveihin ja palaisi Mikkelistä vasta sunnuntaina. Yhtäkkiä kuului räsähdys, kuin särkyvän puun ääni. Sitä se juuri olikin, sillä ori tuli läpi aitauksensa portista. Mitä tehdä? En ollut ikinä taluttanut hevosta.
Tytärtä ei kannattanut hermostuttaa hevosen karkaamisella, eihän hän olisi voinut tehdä mitään sadan kilometrin päässä. Sain soitettua kännykällä tutulle lomittajalle, Minnalle, mutta hänkin oli päiväkävelyllä melko kaukana kotoaan ja vielä kauempana Rintelästä.
Sain Minnalta ohjeet. Juoksin hakemaan tallista talutusriimun, mutta miten minä uskaltaisin ottaa oriin kiinni? Hiki valui otsaltani. Iivari-ori oli kyllä kiltti, mutta silti. Kiinniotto kävi kuitenkin paremmin kuin pelkäsin. Nyt minulla oli kädessä riimu ja riimun toisessa päässä ori, joka käveli oikealla puolellani. Vasemmalla puolella oli nokkosia ja heinikkoa. Siinä oli myös aita ja aidan takana laitumella Moro-tamma.
Jos ori olisi oikeasti halunnut mennä tamman luo, niin minä olisin ollut hyvin pieni este. Onneksi ei halunnut. Se halusi vain syödä ruohoa, koska siltä oli loppunut tarhasta sinne tuotu heinä. Annoin Iivarin hamuilla heinänkorsia ja pikku hiljaa etenemme kohti toista aitausta. Onneksi silloin hätiin saapui Minnakin, joka otti tilanteen hallintaan. Helpottipa!

Päivänä muutamana tytär lähti tilalta omille asioilleen kaupunkiin. Lähtiessään hän ohjeisti minua, että ota ruuna talliin iltapäivällä ja jätä tamma ulos tarhaan. Yritin painaa tarkkaan mieleeni, kummalla hevosella on punaiset päitset ja kummalla siniset.
Päivän tunnit menivät puuhissa ja tuli se aika, että minun piti hakea sisälle toinen hevosista, se ruuna. Tuumasta toimeen ja kohti laidunta. Minulta oli jo sillä välin päässyt unohtumaan, oliko ruunalla punaiset vai siniset päitset. Mietin, miten erotan, kumpi on ruuna ja kumpi tamma… Ihan hämmennyksen puna nousi poskilleni, kun lopulta tajusin: asia taitaa selvitä, kun vilkaisen hevosten jalkoväliin!

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.