Tuttavaperheen aikuinen poika sanoi kerran vanhemmilleen, että teillä ei tainnut olla lapsena muita kuin puisia leluja ja nekin oli naulattu lattiaan kiinni. Puuleluista minulla ei ole muistikuvaa, mutta nukkeja Päivölässä riitti, olihan talossa kolme tyttöä. Oli Ailalla Anneli ja Maijalla Kaija ja minulla Helena, meillä yhdessä Lassi ja Essi ja monta muuta. Niitä oli sanalla […]
Oletko jo tänä keväänä tavannut jossain metsän siimeksessä kaunottaren nimeltään näsiä? Nyt on nimittäin juuri se aika, kun näsiät avaavat kukkanuppunsa ohikulkijan ihasteltavaksi.
Keväällä odotettiin lapsena hartaasti hankiaisia, että päästäisiin juoksentelemaan pitkin hankia eikä upottanut yhtään. Se antoi uskomattoman vapauden riemun! Kesällä soinen maasto upotti, lumen aikaan suksilla pääsi aika moneen paikkaan, mutta se ei välttämättä aina ollut helppoa.
Tiet eivät olleet ennen yhtä hyviä kuin nyt, mutta eivätpä autotkaan olleet yhtä tehokkaita. Liukkailla keleillä autoille on pitänyt joskus antaa ylämäessä työntöapuakin. Eräs tuttava kertoi, että heidän – siis matkustajien – piti poistua linja-autosta ja mennä porukalla työntämään autoa, että päästäisiin jatkamaan matkaa loivassa mäessä olevasta risteyksestä.
Oltiin leikkimässä siskojen kanssa metsän reunassa, kun käsky kävi. Oli minun vuoroni jättää talvileikit sikseen ja lähteä auttamaan isää järvelle. Sukset jalkaan ja menoksi, sillä isän oli hankala kokea yksin jään alla olevia verkkoja. Hiihdettiin sitten metsän poikki järvelle. Jäällä autoin isää niin, että seisoin toisella avannolla antamassa narua, kun isä veti verkkoa toisesta avannosta […]
Lapsen muistikuvissani hän oli pienehkö, laiha, jo vähän kaljuuntunut ristiverinen karjalaismies, tämä kulkukauppias Juho Niittyluoma. Hän ajoi mustalla miesten polkupyörällä, jonka tavaratelineellä oli hihnoilla kiinnitettynä vanerinen iso laukku. Laukku oli hänen kauppansa.
Vedetään nuottaa, saadaan kaloja, kissalle kiisket, koiralle kuoreet, muorille mujeet, itse syödään isot kalat, pienet kalat myödään – kups kalat konttiin. Tunnethan sinä tämän lastenlorun? Päivölän pihalta kuuluu autojen ja miesten ääniä, varastossa ja sen ulkopuolella palaa valot, on kylmää ja pimeää. Tällaisia mielikuvia palaa mieleeni lapsuudenkotini myöhäsyksyn illoista.
Meillä oli muutaman vuoden ajan pieni hevostila Rintelä vartin ajomatkan päässä kotoa. Tyttärellä oli siellä hevosia, oli ori Iivari, tamma Moro sekä ruunia Nipe, Arska ja Moro ja Lavec – eivät kaikki toki samaan aikaan. Tyttö on ollut ”hevoshullu” pikkulikasta lähtien. Oman hepan, Sellan, hän sai 14-vuotiaana. Minä puolestani en ole hevosihmisiä alkuunkaan.
Miten voi olla näin kuumaa. Hikinorot valuvat otsaltani ja jokaisen valssin jälkeen yhä enemmän. Olin ystävättäreni Ailin kanssa tanssimassa Väinölänniemen kasinolla. Päivä oli ollut helteinen ja painostava. Iltaa kohden hiostavuus tuntui lisivän. Kävin valelemassa ranteet kylmällä vedellä naistenhuoneessa, mutta vilvoituksen tunne oli vain hetkellinen. Silloin keksimme: elokuinen ilta oli jo pimeä, mehän voimme ihan hyvin […]
Opettaja, opettaja, minä tiijjän. Maija-siskoni käsi nousee Pike-opettajan kysymyksen jälkeen. Olemme meidän aitanvintillä leikkimässä koulua.
Päivää! Minä taidan ottaa tämän pöntön tästä, tervehdin toisia. Nakkaan mattoni ja sandaalini laiturille ja pudottaudun pesumonttuun. Se on lähelle laiturin reunaa upotettu tynnyrin puolikas, jonka pohjalla seisoessani minulla on hyvä työskentelykorkeus. Saimaa avautuu edessäni sinisenä ja mattoja odottavana. Yksi kerrallaan upotan matot järveen kostumaan pesua varten. Sitten matolle mäntysuopalurautus ja juuriharja töihin!
Vietämme juhannusta kesäpäivänseisauksen tienoilla eli 20.6. ja 26.6. välisenä lauantaina. Juhlaa sanotaan myös mittumaariksi, jussinpäiväksi ja jussiksi. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä 24.6., jolloin kalenterissamme on Johanneksen nimipäivä. Kahdet pyhät – aaton lisäksi – tekevät juhannuksesta pitkän ja juhlavan. Kymmeniä vuosia sitten se on ollut myös vuoden tärkein hääpäivä.
Vappu on kevään juhla, se on ylioppilaiden juhla, se on meidän kaikkien juhla. Joskus vappuna on keväistä, joskus jopa kesäistä. Monesti minun lapsuudessani oli ihan talvista. Päivän tunnisti vapuksi vain siitä, että äiti paistoi munkkeja.
Pääsiäiseen liittyy useita keväisen luonnon heräävän elämän vertauskuvia, kuten narsissit, rairuoho, puput ja keltaiset pääsiäistiput sekä pajunkissat ja hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden. Niinpä meilläkin ohra on kasvatettu jo kauniin vihreäksi.
Päivä vaihtuu hiipien illaksi. Yhtäkkiä huomaakin, että nyt se on – sininen hetki! Se lumoaa minut ilta illan jälkeen. Aamun sininen hetki on yhtä sykähdyttävä aloitus päivälle. Syksyisin sinistä hetkeä alkaa odottaa ja lumen myötä se saapuu. Eivät tiedä lumettoman etelän ihmiset mitään tällaisesta kauneudesta.
Valmiina paikoillanne… hep! Niin ampaisee ensimmäinen hiihtäjä matkaan nuorisoseuran talon pihasta, että lumi vain pöllähtää. Miehillä on edessään 17 kilometrin taival. Aurinko paistaa kylmän kirkkaasti, kuten yleensäkin helmikuun alussa. Puusukset on hyvin tervattu ja keli rapsakka. Ranteissa on metsätöissä hankittua voimaa ja kannustimena innokas nuori mieli. On siis olemassa kaikki edellytykset hyville tuloksille.
Laskiainen oli entisajan suomalaisille viimeinen päivä ennen paastoon laskeutumista. Silloin otettiin ilo irti kelkkamäessä tai napakelkalla jäällä. Ennen vanhaan mäkeä on laskettu perheittäin aikaisesta aamusta ja on oikein kilpailtu siitä, kuka ehtii mäkeen ensin ja koko kylä yhtyi mäenlaskuun. Tämä perinne jatkuu nykyisinkin erilaisina laskiaistapahtumina. Varsinkin korkeakouluopiskelijat ovat ottaneet laskiaisen omakseen pitämällä leikkimielisiä pulkkaviestikilpailuja rinteissä.
Hei, Kuuraparta, lumiukko valkoinen mustahampainen, nenä keltainen, teimme porkkanasta sen! Saat tästä vanhan silinterin päähän paljaaseen. — Tutussa laulussa kuvataan, miltä perinteinen lumiukko näyttää: nenä on tehty porkkanasta, silmät hiilistä ja päähän laitetaan silinterihattu. Mistä minä sen silinterin olisin lapsena ottanut, ei sellaista ainakaan meidän isällä ollut. Lippalakkia se piti ja talvella karvareuhkaa.
Jotain punaista vilahti lumisen kuusen takaa.. tonttuko? Ei, ei tällä kertaa. Se oli parivuotias taapero punaisessa suojapuvussaan, isä ja pulkka kavereina, taisivat oikaista metsäpolun poikki leikkipuistoon. Joulun edellä näen joka puolella tonttujen varjoja ja punaisia häivähdyksiä. Sellaisia näkee, jos on tonttusilmät..
Metsäpolun reunalla seisoo iso voitatti, sillä on vähän lakki kallellaan. Se vinkkaa lipan alta: tässä minä olen.. poimittavaksi. Mutta voi ei, matoset olivat minua nopeampia, ei tuohesta ole madonkaan suu. Tuolla jo häämöttää uusi tatti, sitä kohti siis.
Tässä merrassa on vain yksi.. No, on sekin rikkana rokassa. Miehet etenevät veneellään poukamasta toiseen. Huonon saalispaikan merta siirretään uuteen paikkaan.
