Rallesta Rutsiin

Palasin Suomeen opiskelijavaihdosta ulkomailta niin, että lukuvuosi oli jo menossa. Mietin, mitä tekisin vajaan vuoden. Syntyi ajatus lähteä sijaisopettajaksi.
aNuorena epäpätevänä opettajana Vesannolla
Juankoskelta oli juuri sopivasti haussa tuntiopettajan paikka.
Soitin rehtorille ja hän sanoi, että tulepas näytille. Kun kyselin koulun sijaintia linja-autoasemaan nähden, rehtori opasti näin: Kun niät linjaautoaseman nurkalta tien luoteeseen, niin sitä kävele poronkuseman verran. Tällä ohjeella löysin perille.
Se oli mielenkiintoinen muutaman kuukauden sijaisuus, jolloin opetin historiaa ja tyttöjen liikuntaa yläasteella. Kotini oli silloin Kuopiossa. Koska myös poikien liikunnanopettaja oli kuopiolaisia, pääsin reilun kuudenkymmenen kilometrin työmatkan hänen kyydissään.
Juankoski on Juicen kotipitäjä, mutta eivät siellä hänestä juuri puhuneet. Sen sijaan yläasteella oli puutöitten opettajana Eija Ahvon isä ja Eijan villi veli oli minun oppilaanani.
Kerran vierailin erään kollegani kodissa. Hän oli muualta muuttanut ja ihmetteli, että kun hän siivoaa kotonaan ja pyyhkii pölyt puhelimesta, niin heti keskus soittaa hänelle…
En muuten ole koskaan nähnyt niin paljon oppilailla potkureita kuin Juankoskella, siellä potkukelkat olivat vallanneet koko pihan. Siihen aikaan teitä ei hiekoitettu niin paljon kuin nykyisin, ja potkurit olivatkin oiva ajopeli koulumatkoilla.
Se sijaisuus loppui, mutta onneksi löytyi toinen, tällä kertaa lähempänä kotoa eli  Siilinjärveltä, kaiketi Jyrki Kataisen koulusta. Sielläkin opetin kahdeksasluokkalaisille tytöille liikuntaa.
Yritin muistella, miten meidän liikkamaikkamme Litku opetti meitä, ja menin samoilla opeilla. Hänellä oli aikanaan tamburiini kovassa käytössä, ja ainakin varsahyppy oli  jäänyt mieleen.
Niin meni lukuvuosi, ja sijaisuudet kiinnostivat edelleen. Pääsin Vesannolle koko  lukuvuodeksi opettamaan yläasteelaisille konekirjoitusta, uskontoa ja historiaa.
Sain   kalustetun asunnon terveystalolta ja kävin kotona aviomieheni luona Kuopiossa vain viikonloppuisin. Kun koulut alkoivat elokuussa, menin edeltävänä sunnuntaina Vesannolle.
Jostakin syystä minulla ei ollut mukanani rannekelloa, vain herätyskello, joka sekin oli   pysähtynyt. Pistin herätyskellon kassiin ja läksin kävelymatkan päässä olevalle koululle tarkistamaan sen ulkoseinästä oikean ajan, että osaisin mennä maanantaiaamuna töihin silloin, kun kuuluukin mennä.
Koska opetin uskontoa, minun piti viedä luokkaan joka tunniksi Raamattuja. Minulla oli musta nahkasalkku, johon pakkasin pyhät kirjat. Siitä sain nimen matkasaarnaaja.
Vuosi oli mielenkiintoinen ja pidin kovasti oppilaistani. He antoivat minulle toisenkin nimen: Olin Rutsi sukunimeni Ruotsalainen mukaan. Keväällä he sitten lahjoittivat minulle sormen mittaisen strutsin muistoksi itsestään.
Terveystalolla asui perhe, jonka tyttären Irenen kanssa ystävystyin. Irene oli ala-asteella, kuten hänen kaverinsa Elinakin.
Ralle

Tytöt kävivät silloin tällöin leikkimässä luonani vaaksan mittaisella vaaleanruskealla nallepehmolelullani. Tytöt halusivat antaa sille nimen, mutta mikä olisi hyvä nimi.
Kerran kun Irene ja Elina tulivat luokseni, olin juuri valmistelemassa seuraavaa historian tuntia, ja oppikirja oli auki kohdasta, jossa kerrottiin Egyptin muinaisista jumalista.
Silmiimme osuivat kirjasta rivit (koppakuoriainen nimeltään) pillerinpyörittäjä on omistettu auringonjumala Ralle.
Tytöt keksivät heti, että nallen nimihän on Ralle. Elina taisi kutoa sille kaulaliinan. Joskus he  tulivat hakemaan nallea ulos leikkimään. Kun tuli kevät ja lätäköt talon pihaan, he pukivat Rallen sadevaatteisiin (lue: muovipussiin) ja veivät sen soutelemaan lautalla järvelle (lue: lätäkköön).
Ralle ja strutsi matkustivat mukanani Vesannolta Kuopioon ja sieltä  Lappeenrantaan. Omat lapsenikin tietävät niiden tarinan.
Irenen kanssa  olemme jatkaneet kirjeenvaihtoa läpi vuosikymmenten. Hän on nyt viitasaarelainen viiden lapsen äiti, perheenemäntä ja virkanainen. Elinaan sain yhteyden Irenen kautta vuosi sitten – se oli ja on iso ilo.
Elinakin on perheenemäntä ja virkanainen sekä kolmen lapsen äiti, mutta myös jatko-opiskelija. Vesannolla hänen työhuoneeseensa näkyy kuulemma terveystalo eli se minun senaikainen kotitaloni!
Sinä vuonna kevätjuhlan aikaan Vesannolla tiesin, että haluan opettajaksi, tosin en peruskouluun, vaikka viihdyinkin siellä oikein hyvin. Niinpä pyrin, pääsin ja läksin opiskelemaan suomen kieltä yliopistoon ja minusta tuli oikea opettaja.
Se oli päätös, joka ilahduttaa minua edelleen.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*