Riiviikolla tanssattiin

Tyyne nousi ylös kolmelta tai neljältä syksytöiden aikaan.  Kahteen mennessä oli tuhat lyhdettä puitu, ja päiväsyönnin jälkeen pantiin riiheen toiset tuhat lyhdettä. Puoliselta paineltiin pottupellolle, jossa meni kuuteen. Pellolta piti jouduttautua lypsämään 14 lehmää sekä ruokkimaan pienkarja ja neljä sikaa, ja sen päälle oli muut työt. Köyrinä 1916 Tyyne lopetti raatamisen siinä talossa ja sai palkaksi vuodesta kouraansa tuhatmarkkasen. Rätnätkeepäs, paljonko siitä tuli päivälle.
Seuraavaksi vuodeksi Tyyne meni palvelijaksi erääseen naapurikylän isoon taloon.
Toisena päivänä marraskuuta eli sielujen päivänä palvelijat pääsivät irti palveluspaikastaan. Pahasta paikasta he lähtivät ensimmäisenä päivänä, mutta paremmasta talosta toisena marraskuuta. Toisen päivän aamuna aamutöiden ja aamiaisen jälkeen sai lähteä, menikö sitten kotiseudulleen kyläilemään tai mihin vain.
Ennen vanhaan riiviikko oli kaksitoista vuorokautta, muuta lomaa palvelijoilla ei ollut. Palkan maksusta alkoi riiviikko eli rönttäviikko, sään mukaan tuo jälkimmäinen lienee nimetty. Riiviikko tulee varmaankin ruotsin kielen sanasta fri, vapaa, olivathan palkolliset todellakin vapaita, kun saivat ansaitsemansa loman. Jos piika tai renki vaihtoi taloa, niin se tapahtui riiviikon jälkeen. Jos ei, niin hän palasi tuttuun taloon.
Tyyne kertoi muisteluksen eräästä riiviikostaan, jolloin hän asui vielä kotona ja teki talon töitä. Toiset nuoret kysyivät köyrviikolla Tyyneltä, käydäänkö joka ilta tanssimassa, kun siinä lähellä on hyvä tanssitupa. Tyynepä siihen, että Käyvvään! Jostakin syystä äiti kuitenkin järjesti Tyynelle runsaasti töitä juuri tuoksi viikoksi. Tyyne loukutti joka päivä vaaditut kahdeksan vihkoa liinoja riihessä, pesaisi sitten vähän yläpuolelta pölyjä itsestään avokodasssa ja lähti kiireen kanssa omille teilleen. Ei sitä paljon komisteltu!
Jalassa Tyynellä oli vanhoihin varsiin tehdyt yksipohjaiset kengät, jotka oli myöhemmin pohjattu uudelleen. Koska ne olivat arkikengät, ne olivat mukautuneet jalkaan ja osoittautuivat erittäin hyviksi tanssikengiksi.
Riiviikkotansseihin ei tytöiltä mennyt rahaa, oli vain käymisen vaiva. Pojat nimittäin keräsivät rahaa hatulla, yksi kiersi tuvassa lakin kanssa. Mitä hattuun kertyi, ne vietiin soittajalle. Antti-soittaja sanoi, että Hah haa nytpä sitä ruvetaan tuas, nyt se alakaa viulu huutoo ja silloin sitä ruvettiin tanssoomaan.  Liukas oli lattia, ja joka ilta tuli vähintään 80 henkeä, väkeä oli Koivujärveltä, Pihlajamäestä, Salmenkylästä ja Kortesalon perukalta. Siellä pyöri riivikolla järkijään 70 – 80 henkeä joka ilta.
Tansseina olivat valssi, jenkka, polkka, rimppa, patespaa, vanha piika, laatikkoon laatikkoon vanahat piiat pannaan. Tämmöset oli ne pelit ja niitä niitä puotettiin. Kun pelimanni lepäsi, hyvä-äänisimmät lauloivat. Jos ei muuta, niin ruvettiin piiriä pyörimään.
Koko Kortesalon perukka lähti, 15 henkeä kertyi, kun lähdettiin yhteen laumaan tanssireissulle. Jo päivällä oli varattu tuohitorvia illan matkaa varten. Valo oli  semmoinen, että  kaksi metriä pitkään keppiin, sen seipään nenään käärittiin tuohitorvi, jossa oli tuli. Seiväs oli ensimmäisen menijän olkapäällä, ja toiset yrittivät pysyä perässä, kun kuljettiin sydänmaita pitkin. Oli ihan vuoden pimentä aikaa, koska ei ollut vielä lunta. Viisi kilometriä tientapaista oli könneikkötä, juurikkota, kivikkota, ei se ollut jäässä, mutta huonoa kyllä.
Kymmenen tanssi-iltaa oli sovittu käytäväksi peräselleen ja niin tehtiin. Kun Tyyne palasi kotiin puoli neljältä ja pistäytyi uunin pankolle nukkumaan, niin neljältä äiti tuli tupaan ja sanoi, että eiköhän lähdetä Tyyne liinariiheen, kerran olet jo tullut kotiin. Tyyne vastasi, että lähetäänpä vain. ***
Haastattelin 1902 syntynyttä hyväpuheista Tyyne Varista tammikuussa 1978 entisajan elämänmenosta. Sain nämä haastattelunauhat lainaksi kesällä 2016 entisestä yliopistostani, ja nyt olen purkanut niitä ”suuren innostuksen vallassa”.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Kommentit

  • Maritta Kärkkäinen

    Kiitos Sirpa tästä kertomuksesta. Tuli mieleen lapsuus, kun mummoni kertoi juuri tämäntapaisia tarinoita :)

    • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

      Kiitos Maritta. Kiva, että mieleesi palautui mummo tarinoineen. Itse pidän kovasti noista vanhojen ihmisten kertomuksista entisajan elämänmenosta. Sirpa

Jätä kommentti

*