Suoraa tietä, suoraa tietä, mäkeä on matkan varrella…

Tiet eivät olleet ennen yhtä hyviä kuin nyt, mutta eivätpä autotkaan olleet yhtä tehokkaita. Liukkailla keleillä autoille on pitänyt joskus antaa ylämäessä työntöapuakin. Eräs tuttava kertoi, että heidän – siis matkustajien – piti poistua linja-autosta ja mennä porukalla työntämään autoa, että päästäisiin jatkamaan matkaa loivassa mäessä olevasta risteyksestä.
Peeveli! Isä-Imppo ei ollut kova kiroamaan, mutta saattoi sanoa voimasanan, jos meni oikein vaikeaksi. Hän oli paraikaa ajamassa asioille Kiuruveden kirkonkylään, ja minä olin päässyt mukaan. Oli kevättalvisen liukasta. Alkumatka meni ihan hyvin, mutta Rytkynjärven pohjoispäässä eli Rytkynpohjan lahdessa kaarteinen ylämäki muodostui menon esteeksi.
Imppo laski Ifan mäkeä alas ja yritti uudelleen päästä päälle, tuloksetta. Olin sen verran pieni, että minusta ei juuri ollut työntöavuksi. Isä luovutti ja peruutti tien mutkassa olevaan punaiseen taloon. Talosta käytiin kysymässä apua ja saatiinkin havuja auton renkaitten alle. Sillä konstilla matka jatkui ja päästiin vielä joskus perillekin.
Erään toisen kerran jäimme isän kanssa jumiin Rytkyllä sijaitsevaan Vasarinvuoren mäkeen. Sorapintainen tie kiersi osittain vuoren sen oikealta puolelta Kiuruvedeltä tultaessa. Tie oli vaikea liukkaalla kelillä henkilöautoille, mutta varsinkin tukkirekoille. Nykyisin tuo mäki on madallettu ja tie suoristettu.
Omalle perheelleni sattui kerran päinvastainen tilanne. Olimme tulleet illalla Laukkalan mummilaan ja jätimme auton yöksi talon päätyyn. Herättyä oli tarkoitus lähteä toiseen Sulkavanjärven mummulaan, mutta aamulla autoa ei näkynyt missään. Kyllä sitä ihmeteltiin, että kun oli auton ovet lukossa ja kaikkea. Aikamme päiviteltiin ja sitten huomattiin, että autohan oli ajanut yksinään pihassa alamäkeä, sitten tien poikki ja oli nyt varmassa tallessa kellarin luona kahden petäjän välissä. Liekö käsijarru jäänyt heikosti päälle ja ykkönen silmään..
Suoraa tietä, suoraa tietä, mäkeä on matkan varrella. Ajetaan varo-varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti, lauletaan lasten laulussa.
Tämänkin talven säät ovat olleet oikukkaita ja liukastaneet tiet. Viikoittain on kuultu liikennetiedotteista, että siellä ja siellä on rekka poikittain mäessä tai jopa ojassa. Sellainen iso auto ei ihan työntämällä lähdekään eteenpäin.
Eräänä talvena Savitaipaleella meni rekka nurin ja lohilasti levisi pitkin pientareita. Sana lastista kiiri nopeasti lähiympäristöön, ja lohen hakijoita alkoi ilmestyä paikalle. Toisaalta jos ihmiset eivät olisi kaloja keränneet, ne olisivat kadonneet ripeästi lintujen ja eläinten suuhun.
Vastikään luin Sakari Ylivuoren Sibelius-teoksesta, miten Viipurin Lauluveikkojen Kouvolan konsertti kymmeniä vuosia sitten oli mennä penkin alle, kun edellisen illan Kotkan konserttia oli juhlittu liian railakkaasti. Yhdellä miehellä oli jopa silmä mustana. Muut laulajat olivat Kouvolan konsertissa läpimärkiä, sillä linja-auto oli tulomatkalla juuttunut hankeen ja miehet joutuivat lapioimaan sen kinoksesta irti.
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*