Tatilla lakki kallellaan

Metsäpolun reunalla seisoo iso voitatti, sillä on vähän lakki kallellaan. Se vinkkaa lipan alta: tässä minä olen.. poimittavaksi. Mutta voi ei, matoset olivat minua nopeampia, ei tuohesta ole madonkaan suu. Tuolla jo häämöttää uusi tatti, sitä kohti siis. Tämä syksy onkin ollut oikein tattisyksy, niin että niitä riittää jokaiselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sieniaika alkoi jo toukokuussa, kun ruvettiin etsimään korvasieniä. Toisinaan niitä löytyy runsaasti, kuivana keväänä vähemmän. Edesmennyt appeni Ruotsalais-Antti oli kova korvasienien kerääjä. Hän lähetti niitä laatikkokaupalla linja-auton kautta meille Kuopioon myytäväksi, ja aika hyvin korvasienistä mielestäni maksettiinkin.
Heinäkuussa ruvetaan poimimaan kanttarelleja. Niitä on meillä mökkisaaressa paikoin keltaisenaan. Kanttarellit ovat helppoa ruokaa: suoraan sienikorista pannulle. Eiköhän niitä sieniä ollut lapsuuteni maisemissa Laukkalassa? Muistan, kuinka äitini kerran ikään kuin ihmeenä kertoi, että hän löysi lähimetsästä yhden keltavahveron!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lapsena en koskaan kuullut puhuttavan suppilovahveroista enkä mustista torvisienistä. Haperoita meillä kotona kerättiin, samoin haapa- ja leppärouskuja. Sienet suolattiin ja talven mittaan nautittiin hyvällä ruokahalulla särpimenä.
Suppilovahveroihin – niihin pitkäkoipiin – tutustuin vasta Etelä-Karjalassa alle kymmenen vuotta sitten. Olin niistä kyllä lukenut jo 1980 – 1990-luvun vaihteessa Maikki Harjanteen Minttu-kirjoista. Eräässä tarinassa Minttu ja Ville ovat isänsä kanssa sienestämässä. Isä on ihan uupunut ja sanoo lapsille, että lähdetään pois, ei tästä metsästä yhtään suppista löydy. Silloin lapset vetäisevät selkänsä takaa korin, joka on täynnä suppilovahveroita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nykyisin keräämme mieheni kanssa innoissaan syys-lokakuussa suppiksia mökkisaaren metsästä. Se on mielenkiintoista ”salapoliisin” työtä. Ruskettuneita, käristyneitä lepän lehtiä muistuttavat mustat torvisienet ovat vielä vaikeammin havaittavissa – mutta voi sitä löytäjän iloa, kun sieniä löytyy!

Kärpässieni

–Kun sille päälle satun,
otan päästäni lierihatun
myös edessä pienien.
Minä kumarsin kohteliaasti.
Näes, kuulin kun sieni haasti
näin kielellä sienien:
”Hei huomenta, tatti musta!
Ihan tunnen liikutusta,
kun sinua katselen.—
Jaakko Haavio Ikikevät 1947

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*