Uijat ja uintireissut

Miten voi olla näin kuumaa. Hikinorot valuvat otsaltani ja jokaisen valssin jälkeen yhä enemmän. Olin ystävättäreni Ailin kanssa tanssimassa Väinölänniemen kasinolla. Päivä oli ollut helteinen ja painostava. Iltaa kohden hiostavuus tuntui lisivän. Kävin valelemassa ranteet kylmällä vedellä naistenhuoneessa, mutta vilvoituksen tunne oli vain hetkellinen. Silloin keksimme: elokuinen ilta oli jo pimeä, mehän voimme ihan hyvin käydä uimassa Kallavedessä, sehän lainehtii melkein kasinon kivijalan juuressa. Tuumasta toimeen: vaatteet pois ja järveen. Pian palasimme raikkaina tanssiparketille. Kohta nousi ukonilma ja salamat valaisivat salin, sillä ikkunoita oli ympäri rakennusta. Luonnonnäytelmä oli upea, sen saimme kaupantekiäisiksi hauskasta illasta.
En muista, milloin opin uimaan – auton sisäkumi oli kuitenkin opettelurenkaana . Monta kertaa päivässä kipaistiin metsän poikki uimaan kivikanavalle
Uimarit2 kilometrin päähän. Kun me Päivölän kolmikko kasvoimme, pyöräilimme uimaan osulan sillan alle. Savijoessa oli vettä enemmän kuin kanavassa, mutta myös iilimatoja. Niitä me pelättiin ja inhottiin. Nykyisin eli aikuisina olemme joskus käyneet Joutsenniemen hyvällä uimarannalla tai Länsi-Laukkalassa ns. puottorannassa. Nimestä päätellen siinä kai on aikanaan pudotettu puita tukkirekoista järveen uitettavaksi.
Omat lapseni kävivät uimakoulun kesällä uimarannalla ja talvella uimahallissa. Tyttären uimakouluaikaan oli viileä alkukesä, mutta ei se likan intoa vähentänyt. Eräänä päivänä hän oli ainoa lapsi rannalla. Ehkä nuori uimaopettaja olisi toivonut kaikkien lasten olevan arkajalkoja sinä kylmänä aamuna.. mutta ei, ja niin se paikalle tullut oppilas sai yksityisopetusta uinnin jalossa taidossa. Uimakandidaatin ja -maisterin uimaopit piti hankkia uimahallissa, koska niihin kuului myös hyppääminen tornista, maisterissa viidestä metristä.
Aila-siskoni tytär ja poika tulivat Helsingistä muutamaksi kesäviikoksi Laukkalan-mummolaan ja suorittivat sinä aikana uimamaisterin tutkinnon. Mummi ja ukki ajoivat lapset päivittäin Pielavedelle uimakouluun. Voi sitä onnenpäivää, kun seppeleet olivat päässä ja todistukset kädessä! Hyvä uimataito oli tietysti se tärkein tavoite. Ailan poika uikin myöhemmin useampia nuorten Suomen mestaruuksia. Nyt pojan viisivuotias käy uimakoulua.
Kun olen oikein reipas, pyyhkäisen uimassa juoksulenkin varrella Saimaan maisemissa. Olen aika usein käynyt metsän keskellä olevalla uimarannalla, koska siellä ei tarvita uimapukua. Kerran taas poikkesin järveen, mutta kuinka ollakaan: venekunta tuli kalastamaan aika lähelle minua, enkä viitsinyt nousta aalloista nakuna. Onneksi oli kesä ja lämmin, kun seisoin vedessä kaulaani myöten. Yleensä olen aloittanut uimisen keväällä heti, kun jää on sulanut rannalta sen verran, että pääsen veteen. Tänä vuonna kesän uimakausi alkoi jo hyvissä ajoin, sillä jäät lähtivät Saimaasta 17.4. Syksyllä olen uinut niin kauan kuin järvi pysyy sulana.
Eräänä loppusyksyn aamuna en ehtinyt juoksulenkille ennen töihin lähtöä. Ajattelin, että nyt voisin mennä ”hienosti” uimaan eli puen kotona uimapuvun ja sen päälle kylpytakin, ajan pimeässä aamussa autolla rantaan, käyn järvessä ns. kylmiltään ja palaan pikaisesti kotiin suihkuun. Mutta voi mikä pettymys minua kohtasi rannalla: Saimaa olikin yöllä mennyt umpijäähän!
Innostuin sittemmin käymään talvella avannossa. Lappeenrannassa siihen on mahdollisuus ilman saunaakin, ja pukuhuonetta voi käyttää. Joskus vapaatunneillakin ajoin rantaan, pulahdin avannossa ja palasin kouluun jatkamaan tuntien pitoa. Tiedän myös kiuruvetisiä opettajaystäviä, jotka käyvät avannossa ennen tai jälkeen koulupäivän.
Meidän Pertsa tykkää uida löylyjen välissä neljä kertaa saunaillan aikana, kun Saimaa on sula. Talvella hän käy jäällä neljästi liruttamassa vettä kauhalla päälleen pienestä avannosta. Minä sanon sitä kyllä itsekidutukseksi.
Viime syksynä huomasimme mökin ikkunasta, että vastapäisen niemen rannassa uiskenteli iso krokotiili. Se lienee karannut joltakulta kesän uimarilta. Saimaan selkä on mökin kohdalta laaja ja rantaa pitkälti, joten on aika vaikea saada selville, mistä tuo vihreä kumiotus oli lähtenyt uimaan aalloille. Se pelastettiin meille tupaan lämmittelemään talven ajaksi. Pitäisiköhän laittaa lehteen löytymisilmoitus..
Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän työskentelee Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja opettaa liiketalouden yksikössä tulevia tradenomeja. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*