Haave vanhasta pieruudesta

Satuin viime talvena terveyskeskuksessa todistamaan seuraavanlaista dialogia. Kyseessä oli pariskunta, joiden ikä alkoi ilmeisesti seiskalla, ehkä jopa kahdeksikolla. Papalla oli kävelysauvat, rouvalla ei. He istuivat odotussalissa ja ilmeisen huonokuuloisina puhuivat kohtuullisen kovalla äänellä.

Rouva: (katsoo kädessään olevaa lähetettä) – Tässä lukee, että keskiviikkona klo 10.
Herra: – Onko nyt keskiviikko?
R: – On.
H: – Mutta kello on vasta yhdeksän.
R: – No niin on. Tultiin liian aikaisin.
H: – Mennään sitten käymään jossain ja tullaan takaisin.
R: – Voi herran jestas sentään.

Pariskunta taivalsi rauhallisesti vastaanoton asiakasluukulle ja pappa kysyi vielä suureen ääneen, missä sen-ja-sen tohtorin vastaanotto on. Vastausta en kuullut mutta se selvisi hetken kuluttua kun pappa totesi:
– Se on kolmosessa. Me ollaan väärässä kerroksessakin!

Maltan tuskin odottaa, että pääsen eläkkeelle sitten joskus. Tulen harhailemaan ostoskeskuksissa ja terveyskeskuksissa ilman kelloa, kalenteria ja ajantajua. Minnekään ei ole enää kiire, ja kaikkeen on loppuelämä aikaa. Jos jostain myöhästyy, niin yritetään sitten toisena päivänä uudestaan.

Veikkaanpa, että meillä tuo roolitus tulee menemään niin, että minä olen kuutamolla ja vaimo pitää suunnasta ja aikatauluista huolen.

Kuva: Pixabay

Kommentit

  • Mustamies

    Sitten kun sinä “Jampe” jiät eläkkeelle, niin sinulla ja kaikilla muillakii eläkeläisillä on.
    Semmonen äly-puhelin, joka pittää kaikista eläkeläisten liikkeistä hyvvää huolta.
    Sitten ei tarvita opasta, eikä karttoja, äly-puhelin ohjoo sinutkin aina oikeeseen paikkaan, halusitpa tai et !

    • Jampe

      Pelottava tulevaisuus… Mutta onneksi sen puhelimen voi aina unohtaa kotiin.

Jätä kommentti

*