Haju josta syntyy muistoja

Meinasin saada töissä sydänkohtauksen. Vaimo laittoi kesken päivän seuraavan viestin: ”Pipsa (koiramme) ei tullut vastaan ovelle, kun menin kotiin. Löysin sen makaamasta meidän sängyltä. No, mehän tiedettiin, että joku kerta tässä tulee näin käymään”.

Pipsa on kuollut! Hetken olin aivan sekaisin ja istuin vain järkyttyneenä työpisteelläni. Sitten huomasin lauseen perässä olevan hymiön. ”…että joku kerta tässä tulee näin käymään” (hymiö). Hetkinen, mitäs hauskaa tuossa muka oli? Sitten tajusin: Pipsa oli mennyt meidän sängylle nukkumaan! Sitä se ei ollut koskaan ennen tehnyt ilman lupaa. Pipsa on jo vanha lady, joten hän on näköjään päättänyt ottaa hieman erivapauksia. Ja vastahan me puhuttiin, että joku päivä koira löytyy köllöttelemästä meidän sängyltä. Syvä helpotuksenhuokaus.

Sitten aloin miettimään koiran hajuaistia. Miten Pipsa kulkee kuono maassa ja haistelee jokaista kusiläikkää ja kakkakokkaretta, joita matkalla vastaan tulee. Entäpäs, jos meillä ihmisilläkin tärkein aisti olisi hajuaisti. Miten me käyttäytyisimme?

Aamulla työpaikalle mennessä nuuhkaiset duunipaikan porttikongia, että minkälaisen virtsan se pomo on tänään päästänyt. Jos haju on väkevän hapokas ja pistävä, odotettavissa on rumbaa ja ylitöitä. Silloin sietäisi varoa nahkaansa. Jos virtsa sitä vastoin tuoksuu pyöreän tammiselle, hieman lakritsaiselle, on otollinen päivä käydä juttelemassa seuraavan vuoden kesälomista ja mahdollisesta palkankorotuksesta.

Nuorelle parille hajujäljet ovat oiva tapa viestittää, missä vaiheessa perhesuunnittelu etenee. Kun nuori aviomies töistä tullessaan tuntee kotipihalla vaimon hedelmäisen hapokkaan aamupissan tuoksun hän arvaa, että nyt on se aika kuusta jolloin esikoisen tekeminen saletisti natsaa. Taas toisaalta, jos Jalmari nuuhkaisee lähibaarin nurkasta vastaavan hajun hän osaa varoa sitä nurkkapöydän iloista Birgittaa, ettei vaan joudu maksamaan elatusmaksuja seuraavat kahdeksantoista vuotta.

Entä miltä voitto tuoksuu? Olisiko jättipotilla jokin erityinen, himoittava aromi? Voiko esimerkiksi kioskin arpakansioista kevyesti haistamalla löytää sen päävoittoarvan? Ehkä arpa tuoksuu juuri sen miljoonasosan verran enemmän painomusteelle, koska raaputuspinnan alle on painettu kolme kappaletta 100.000 euron lukua. Entäpä livevedot? Kalpan pelin ensimmäisessä erässä otat vainua vaihtoaition takana ja havaitset pelaajien ummehtuneen ja elttaantuneen väsymyksen ja pelon hajun. Ei muuta kuin iphonella livevetoon satanen kiinni vastustajajoukkueelle. Toisaalta vahva adrenaliinin ja endorfiinin täyttämä vaihtoaitio viestittää taisteluntahtoisesta joukkueesta, joka on valmis tekemään kaikkensa voiton eteen.

Naapurisopu on aina aika ajoin koetuksella, eikä tilannetta helpota yhtään, jos se pensasaidan takana asuva kalju k-pää käy merkkaamassa rajoja tontillesi. Seuraa selkkaus, jossa isännät rähisevät tontin rajalla ja kuseksivat toistensa kintuille. Riitaa ratkomaan saapuu maanmittauslaitoksen isonenäinen byrokraatti, joka koettaa vainuta kuka on lirauttanut merkkinsä ensin ja minne.

Ehkä se alkuperäinen, alkukantainen tapa hyödyntää hajuaistia toteutuu kuitenkin metsässä. Sienestäjä ja marjastaja nuuhkivat parhaat apajat kilometrien päästä ja metsästäjä ei tarvitse koiraa, koska aamuiset jäniksenjäljet tuoksuvat niin voimakkaana nenään. Pelottavaa varmaan, jos törmää hirven mahtipontiseen, havuaromiseen tuoksuun tai suden mystiseen, kitkeränkatajaiseen aromiin. Puhumattakaan karhusta, jonka voimaa ja väkivaltaa uhkuva virtsajälki karkottaa marjastajan takaisin kotiin.

 

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Kumpa hajuaisti toimisikin, minulta vanhemmiten iso osa siitä on kadonnut. Mutta ne vähät mitä nuuskaisen ja tunnen nenässäni ovat sitäkin arvokkaampia. Kotikylän tehtaan ikivanhat hajut saavat mielikuvat palaamaan 50-luvulle jne. Kielo ei enää juuri tuoksu, mutta muistoissa sen voi vielä tuntea. Näissä ihmissuhteissa hajuaistista saattaisi olla suurikin hyöty, mutta pakko se on korvata näöllä ja kokemuksen tuomalla “viisaudella”, vaan joskus tulee turpiin sittenkin, kumpi sitten parempi? t. plokkariukki

    • Jampe

      Joo, ei tuosta hajuaistista paljoa ole ollut hyötyä nuorempanakaan. Jäi kyllä vainuamatta kaikki ikävyydet, joita elämä toi tullessaan. Mutta näillä mennään ja toivoa soppii, että edes osa aisteista pelaisi vielä vanhempanakin. Ettei vanhainkodissa tarvitse ihan “käsikopelolla” suunnistaa :)

Jätä kommentti

*