Joulupukin dementia

Joulupukki on olemassa, kuten me kaikki tiedämme. Hän tulee aattona ja tuo lahjoja, toisille enemmän, toisille vähemmän. Pukki on nimittäin pesunkestävä kapitalisti. Enkä tarkoita nyt sitä punanuttuista, englanninkielistä hou-hou ukkoa, joka ryyppää virvoitusjuomaa, vaan meidän kantasuomalaista kuminaamaista möhömahaa. On tasan varma, että jos naapurissa asuu rikas lääkäriperhe, pukki tuo pienelle lääkärinpoika-Pekalle enemmän lahjoja kuin postijakajan Pate-pojalle. Niin se vain menee. Mitä enemmän vanhemmilla on pätäkkää, sitä paremmin pukki palkitsee jouluaattona. Lahjat tulevat rahan luo.

Joulun alla olen ollut syvästi huolissani joulupukin terveydestä sen jälkeen, kun tapasimme hänet lasten kanssa pari vuotta sitten. Ja tämä tarina on tosi. Tapahtumapaikkana oli Kuopion torin joulukauden avajaiset. Joulumaan lisäksi torilla oli pieni, katettu lava, jossa joulupukki istui puistonpenkin tapaisella ja otti vastaan jonottavia lapsia. Niinpä minäkin ryhdyin jonottamaan innokkaiden lastenlasten kanssa. Jono oli pitkä ja jokaisella tenavalla niin paljon asiaa, että odottaminen tuntui iäisyydeltä. Iäisyys kesti todellisuudessa reilun varttitunnin.

Kun viimein tuli meidän vuoro, pukki nousi penkiltään ja otti istuinalustana olleen taljan kainaloon. Pukki vähän järjestelee paikkoja ennen meitä, ajattelin. Ei muuten järjestellyt. Samalla hetkellä kaupungintalon kello löi kuusi ja taivaalle ammuttiin paikallisten yrittäjien järjestämä ilotulitus. Kaiken paukkeen ja välkkeen keskellä pukki pakkasi vaivihkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja hävisi takavasemmalle. Jäin lasten kanssa katsomaan tapahtunutta suut ammollaan. Joulupukki lähti, tuumasi lapsenlapseni pahoillaan ja menivät istumaan pukin jättämälle penkille. Emme nähneet kuurapartaa enää sinä iltana.

Seuraavana lauantaina kävin lasten kanssa sisähuvipuistossa, joka on tarkoitettu alle kymmenvuotiaille. Kuinka ollakaan, paikalla oli myös joulupukki tonttuineen. Taas kerran jouduimme jonottamaan, mutta tällä kertaa pukki ei ehtinyt karkuun. Kun meidän vuoro tuli, pukki kyseli lapsilta lahjatoiveita ja kuulumisia. Yllättäen lapset heittivät pukille vastakysymyksen: minne sinä lähdit viime kerralla. Joulupukki meni hämilleen. Hänen silmistään paistoi selvästi, että nyt pudottiin reestä. Sitten pukki jakoi lapsille karkit ja vaihtoi puheenaihetta. Minä olen täällä vähän tarkastuskäynnillä ennen joulua. Nähdään sitten jouluaattona.

Kohtaaminen jäi vaivaamaan minua syvästi. Vaikka tapahtumien välissä oli viikko, ei tuo välikohtaus voinut unohtua pukilta. Sitten minulla heräsi paha aavistus: Joulupukilla on dementia! Se selittää, miksi pukki ei tunnu muistavan lähiajan tapahtumista (saatikka edellisestä joulusta) mitään. Miten surullista. Mutta niin se vain on, ettei joulupukkikaan ole turvassa vanhojen ihmisten vaivoilta. Saas nähdä, unohtaako hän tänäkin jouluna tuoda minulle joululahjoja. Muutamat viime aatot olen saanut vain paketin tai pari, vaikka olen vuoden aikana toivonut sitä sun tätä. Joulupukki ei enää muista toivomuksia ja tuo sen sijaan suklaalevyjä ym. joutavaa vaikka hänen pitäisi tietää, etten edes pidä suklaasta. No, nyt osaan suhtautua asiaan oikein ja olla armeliaampi. Minkäs ukko sairaudelleen voi.

Kuva: Pixabay

Jätä kommentti

*