Joskus päässä alkaa soida joku päivän renkutus. Korvamato, josta ei tahdo päästä eroon. Jostain syystä minulla on ollut näitä korvamatoja parin viikon sisällä useakin. En ymmärrä, mistä on kysymys. Biisejä putkahtaa päähän jostain menneisyydestä ja jää soimaan luuppina mieleen. Pitäisikö minun olla huolissani?

Kaikki alkoi reilu viikko sitten, tarkalleen ottaen 8.9. Seurasin hallituksen ja liittojen karhunpainia hieman tympääntyneenä. Yhteiskuntasopimus olisi käynyt meikäläiselle ihan fine, mutta jostain syystä liitoille ei. Ärsytti. Sitten tuli uutinen hallituksen suunnittelemista toimenpiteistä: pitkät lomat pois, ylityökorvaukset ja sunnuntailisät leikataan, ensimmäinen sairauslomapäivä palkaton… Ja kun illan päätteeksi kaaduin sänkyyn, jossain takaraivon uumenissa alkoi soida Sielun Veljien On mulla unelma:

”Siniristilippumme, älä diivaile turhaan taivasta vasten
Siniristilippumme – Yhden leijonan murha on leikkiä lasten
siniristilippumme!”

Sielun Veljet soi päässä vielä seuraavana päivänä. Ärsytti kaksin verroin enemmän. Uutisia tuli joka tuutista eikä niitä päässyt pakoon. Liitot jyrähtivät hallitukselle ja lietsottiin kapinamielialaa. Kun luin SAK:n kannanottoa hallituksen suunnitelmille, päässäni alkoi soimaan Maija Vilkkumaan Ei:

”ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanan ja se on ei”

Mistä näitä biisejä tulee? Maija Vilkkumaata en ole kuunnellut sitten ysärin, Sielun Veljiä viimeksi kasarilla. Biisit soivat päässäni jatkuvasti mutta biisit myös vaihtuivat kiihtyvällä tahdilla. Kun luin EK:n kannanoton, että he olivat tyytyväisiä hallituksen esitykseen, Vilkkumaa vaihtui korvissani äkkiä Kaija K:n:

”Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen…”

Työpaikoilla käytiin kiivaita kahvihuonekeskusteluja. Mielipiteitä oli laidasta laitaan. Tällaisissa tilanteissa ääripäät lietsovat toisiaan eikä työntekijöillä tuntunut olevan yhtä yhtenäistä kantaa. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Oli vain tunne, että jotain pitää tehdä. Kun katsoin uutisista liittopamppujen keskustelua siitä, miten hallitus on syönyt sanansa, Olavi Virta kajautti korvissani ikivihreän klassikon Mustasukkaisuutta:

”Järjen veit ja minusta orjan teit
Kun lempes annoit
Ja kestävän sen vannoit
Mutt’ kesti se vain hetkisen
Jo murheeksi vaihtuen
Sun sanas kuumat
Oli valhetta vain…”

Ei Olavi ehtinyt kauaa korvissani soida. Kappale vaihtui suurin piirtein niihin aikoihin, kun Björn Wahlroos avautui Suomen tapahtumista. Hillitysti kuten aina Nalle haukkui Ay-liikkeen pystyyn ja antoi siinä sivussa huutia myös hallitukselle. Ennen kuin ehdin lukea Nallen kommentit loppuun, Apulanta päräytti päässäni Pahempi toistaan –biisin repivät riffit:

” Pahempi toistaan kumpikin on
Ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan
Sokeina toistaa lausetta samaa
Kuinka ne on tässä oikeessa

Rumempi toistaan kumpikin teko
Eikä niitä tekemättömiksi saa
Eikä ne huomaa kumpikin on
Vain pahempi toistaan…”

Voin sanoa että tämä jatkuva korvamatojen tinnitys käy psyykkeen päälle. Lisäksi ympärillä vellova myllerrys vie oman osansa. Jotkut korvamadot ovat olleet mukavampi kuin toiset. Apulannan räimeen jälkeen meno muuttui hillitymmäksi, kun katsoin Sipilän pitämän tv-puheen. Iltatoimien jälkeen, pää tyynyssä ja peitto korvilla ennen nukahtamista huomasin mielessäni soivan Kirkan 60-luvun klassikon Hetki lyö:

” Hetki lyö, viime hetki lyö
Kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaan
Hetki lyö, meille hetki lyö…”

Seuraavana päivänä työpaikalla oli hieman rauhallisempi ilmapiiri. Liitot olivat kuulemma ottaneet Sipilän puheesta kopin ja STTK ja Akava ilmoittivat tekevänsä oman ehdotuksen tilanteen ratkaisemiseksi. Ja taas korvamato päässäni vaihtui. Kirka vaihtui lennossa Muskaksi. Korvissani soi Muskan Kirjoita postikorttiin:

” Sä kuinka meistä nyt tuumitkaan
Kirjoita postikorttiin
Vieläkö tullaan kohtaamaan
Pistä se sitten postiin
Vie se lähimpään laatikkoon
Ootan sydän syrjällään

Kirjoita postikorttiin
Nähdäänkö uudestaan
Kirjoita postikorttiin
Minne mä tulla saan..”

Viikolla piti sitten ilmoittaa työnantajalle, onko perjantaina mukana mielenilmaisussa. Mitään painostusta suuntaan tai toiseen ei ollut, tiedotettiin vain että mielenilmauspäivä on palkaton. Vaikka en ole itse hoitoalalla, tunnen sympatiaa alan työntekijöitä kohtaan. Niinpä kävin ilmoittamassa pomolle, että pidän perjantaina palkattoman mielenilmauspäivän. Tilanne oli hämmentävä, koska tällä kertaa päässäni soi jopa kaksi korvamatoa yhtä aikaa! En ole koskaan kokenut vastaavaa. Kun tein päätöksen, Juha Tapio lauloi korvaani Koneet kiinni:

” Tänään koneet menee kiinni jossakin se päätettiin
Katua kuljen alakulon nuolemaa
Lehdet huutaa: töitä tehdä ei vaan kuolemaa…”

Jotenkin Martti Syrjän ääni kuulosti työnantajalta, kun Eppu Normaalin Voi kuinka me sinua kaivataan sekoittui Juha Tapion säveliin:

” Niin tyhjä taas kun olet pois
tää talo on
Me ovi haassa ollaan vain
pois valo on
Ja me Talon kanssa kuunnellaan
kun sade lyö ikkunaan
Voi kuinka me sinua kaivataan…”

Näiden sointujen kakofonia korvissani menin kotiin ja ilmoitin päätöksestä vaimolle. Vaimo tuumasi, että ennen kuin otat kengät jalasta, vie roskapussit roskakatokseen. Tein työtä käskettyä ja siinä takapihalla roskiksen kantta avatessani huomasin hyräileväni Mattia ja Teppoa:

”Mä joka päivä töitä teen
joka ainoa aamu seitsemäksi meen
sen kaiken teen mä siksi vain
koska kulta sä jaksat olla mun omanain…”