Nyt se sitten tapahtui. Olin jossain mieleni perukoilla hieman osannut pelätäkin tätä. Vaimo vaihtoi uuteen.

Jo pidemmän aikaa hän vaikutti jotenkin tyytymättömälle. Huomautteli tekemisistäni, näytti nyrpeää nenää. Teinpä niin tai näin, ei mennyt oikein. Hiljenin, masennuin ja yritin taas uudestaan. Mutta kun ei.

Sitten vaimo kertoi avoimesti, että hän on harkinnut vaihtavansa uuteen. Hän oli iskenyt silmänsä erääseen puolalaiseen. He olivat kohdanneet ostosreissulla ja se oli kuulemma menoa. Rakkautta ensi silmäyksellä. Oli siis tullut aika laittaa loppu minun tekemisille ja toinen saisi ottaa paikkani. Oli kuulemma kehuttu kaveri, ystävät suosittelivat. Uutinen oli musertava.

Yö siinä meni valvoessa. Ja toinenkin. Loppuviikosta vaimo ilmoitti, että puolalainen on tulossa meille. Että minun ja hänen olisi aika tavata. Ei minun kuulemma tarvinnut minnekään lähteä. Sopisimme hyvin kolmestaan saman katon alle. Uusi hoitaisi hommat, joita olin aikaisemmin yrittänyt hoitaa ja vielä paljon paremmin. Olinko tästä tiedosta iloinen? En helvetissä!

Ei auttanut itku markkinoilla. Tänään ovikello soi ja oven takana seisoi vanhanko mies. Hänellä oli haalarit, partasuu, harmaat hiukset. Hieman lyhyempi kuin minä. Tiedusteli selvällä suomenkielellä, asuuko vaimoni tässä osoitteessa. Asuuhan hän. No sitten olen tullut oikeaan paikkaan. Siirryin olohuoneeseen kun kaveri asteli perässäni sisälle. Mainitsin, että vaimoni tulee tunnin päästä. On kauppareissulla. Ei se mitään, mies tuumasi. Eiköhän tässä saada asiat järjestettyä.

Kun vaimoni palasi kotiin, oli mies jo lähtenyt. Istuin mietteliäänä sohvalla enkä sanonut mitään. Vaimo meni heti keittiöön, huokaisi haltioituneena ja hihkasi: Ihanaa! Vihdoinkin! Huomasin, miten kauan hän oli tätä muutosta odottanut ja halunnut. Jotenkin hänen onnensa ja hyväntuulisuutensa sai minut sulamaan ja huokaisin raskaasti. Piti vain sopeutua, eihän tässä muukaan auta. Tilanne on nyt muuttunut, mutta ehkä parempaan suuntaan. Ja sainhan sentään edelleen asua vaimoni kanssa saman katon alla.

Niinpä laitoimme yhdessä tuumin puolalaisen Gram –astianpesukoneen täyteen astioita, latasimme pesuaineen ja laitoimme koneen pyörimään. Se hyrisi tasaisen hiljaisella äänellä ja jo tunnin päästä astiat olivat kiiltävän puhtaita. Pakko se on nyt tunnustaa. Hyvä että vaimo vaihtoi minun käsin tiskaamisen puolalaiseen astianpesukoneeseen. Parempaa jälkeä se tekee kuin minä.