Parisuhteesta itsenäisyyteen

Skotlannin kansanäänestyksestä innostuneena, vaikka siinä kävi niin kuin kävi, sain itsekin ajatuksen orastavasta itsenäisyydestä. Olen ollut vaimon kanssa kuusi vuotta ja tuntui, että tämä unioni kaipaa jotain uudistusta. Niinpä ehdotin, että pitäisimme kansanäänestyksen.

Kävimme aiheesta kiivaan keskustelun aamukahvipöydässä. Vaimo ihmetteli, mihin minä itsenäisyyttä tarvitsen. Meillä on kaikki sujunut mallikkaasti, yhteinen talous on kunnossa ja kolme teini-ikäistä enemmän tai vähemmän tyytyväisinä samassa osoitteessa. Kerroin, että jokainen kansakunta, kansa, kunta ja kansalainen kaipaa omaa itsenäisyyttä. Mahdollisuutta hallita omaa elämää, päättää omista asioista muiden niihin sotkeutumatta ja hallita omaa rahankäyttöä. Käytin pikkulapsi-taktiikkaa, eli rankutin ja rankutin kunnes vaimo luovutti. Pidetään sitten se sinun äänestys, hän kivahti. Heti tänä iltana, kun työpäivä on ohi.

Iltapäivällä olin jo jännityksestä soikeana. Tänään oli historiallinen päivä. Itsenäisyys, josta olin haaveillut aamusta asti, oli lähempänä kuin koskaan. Mietin, miten tulisin juhlistamaan uutta tilannetta. Soittaisin varmaan kavereille ja lähtisin baarikierrokselle. Olisinhan itsenäinen ja vapaa päättämään omista menoistani, omasta kohtalostani. Sitten muistin lapset.

Meitä on viiden hengen talous, joten äänestys voisi mennä tiukalle. Koska vaimolla oli iltavuoro, minulla oli mahdollisuus pitää vaalipuhe teineille. Meidän vaaleissa ei ole ikärajaa, joten jokainen heistä oli potentiaalinen äänestäjä. Kerroin illallispöydässä lapsille, että vaimon tultua pitäisimme kansanäänestyksen minun itsenäisyydestä. Mikään ei muuttuisi, älkää pelästykö. Eläisimme edelleen saman katon alla, olisin edelleen vaimoni kanssa yhdessä ja kaikki säilyisi ennallaan. Mitä nyt huoneeni ovi olisi jatkossa kiinni ja sisään päästäkseen oveen pitäisi koputtaa. Ja jääkaapissa olisi minun ruuille oma hylly. Ja eteisessä oma tila minun päällystakeille ja kengille. Ja vessan ovessa lappu, jossa olisi aikataulut minun vessavuoroille, jolloin kukaan muu ei saisi käyttää toilettia. Mutta muuten kaikki olisi kuin ennenkin ja lapset ovat aina tervetulleita käymään huoneessani. Kunhan laittavat minulle käynnistä ennakkoon tekstiviestin.

Vaimo tuli kotiin puoli kymmenen ja oli työpäivästä väsynyt ja minun ideoista kyllästynyt. Hän tuumasi, että nyt tämä hoidetaan alta pois. Vaimo ei sanonut mitään vessan oveen teippaamastani, omatekemästä julisteesta Äänestä KYLLÄ. Hyvä niin. Demokratiassa ei auta provosoitua ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Juhlallisin menoin kannoin kenkälaatikosta tehdyn vaaliuurnan, ojensi jokaiselle äänestyslapun ja pyysin käymään yksitellen äänestyskopissa (vessassa) laittamassa paperille kyllä tai ei. Minä itse äänestin viimeisenä. Kun sujautin oman lappuni uurnaan, julistin äänestyksen päättyneeksi ja oli ääntenlaskennan aika.

Ensimmäisessä lapussa luki kyllä, ja mielialani kohosi heti. Tosin huomasin, että käsiala oli omani. Toisessa lapussa luki ei. Myös kolmannessa lapussa luki ei. Neljäs lappu sisälsi ein ja viidennessä lipukkeessa oli isoin tikkukirjaimin EI. Äänet jakautuivat 20 % kyllä, 80 % ei. Pettymykseni oli valtava.

Lapset lähtivät huoneisiinsa ja minä jäin olohuoneen sohvalle istumaan. Vaimo huomasi ilmeeni ja istahti viereeni. Hän taputti olalleni, katsoi minua hetken osanottavasti, nousi sitten ylös ja sanoi: Käypäs vielä viemässä nuo keittiön roskapussit ulos roskikseen. Ja muista ulkoiluttaa koira.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kansanäänestykset voivat tuottaa yllätyksiä. Kreikkalaiset sen ehkä parhaiten tietävät. EU:n myötä olen oppinut senkin, että kannattaa järjestää uusi kansanäänestys. Eihän sitä tiedä jos tulos seuraavalla kierroksella olisi parempi. Ehkä kannattaa myös sopivasti provosoitua, tai sitten ei. Olen huono neuvomaan.

    • Jampe

      Pitää järjestää uusintaäänestys kun lapset ovat muuttaneet pois. Tosin veikkaan, että äänet menevät 50 – 50 ja siinä tapauksessa vaimo käyttää veto-oikeutta.

Jätä kommentti

*