Pitäkää tunkkinne, tämä poika painuu talviunille

Syksy on kesäihmiselle vuoden ankeinta aikaa. Ei auringonpaistetta, yötöntä yötä eikä lämpimiä järvivesiä. Ei terasseja, hellepäiviä ja kesäjuhlia. Pimeyttä, sadetta, kylmyyttä, melankoliaa, apatiaa. Rasittaa muutenkin tämä jatkuva meuhkaaminen hallituksesta, pakolaisista, hirvikärpäsistä ja tositv-ohjelmista. En jaksa enää. Väsyttää.

Katselin telkkarista dokumentin karhuista. Nallet painuvat talviunille ja nukkuivat pimeät kuukaudet herätäkseen kevätauringon paisteeseen. Kadehdittavaa touhua. Miksi me ihmiset emme voi elää luonnon kiertokulun mukaan? Miksi painimme biologista kelloa vastaan ja teemme asioita luonnottomiin aikoihin? Ja sitten ihmetellään että väsyttää, kun takana on neljä tuntia yöunta ja aamiaiseksi juotu vesilasi. Vedetään työpäivän päälle puolimaratooni ja päivitetään facebookkiin, miten hyviä ja tarmokkaita ollaan. Aurinkolasit silmillä tietysti, ettei kuvasta paljastu silmien alla roikkuvat kivespussien sukulaiset.

Minä päätin hypätä pois tästä oravan… ihmisenpyörästä ja lähteä luontoäidin kelkkaan. Ilmoitan työpaikalla, että pidän lokakuun jälkeen viisi kuukautta palkatonta vapaata. Seuraavan kerran ilmestyn toimistolle huhtikuussa, kun pimeys ja kylmyys ovat ohi.

Valmistautumiseni alkoi elokuun lopulla. Menin metsään poimimaan marjoja ja sieniä. En kerännyt niitä pakkaseen, vaan tein metsän antimista ruokaa ja vedin puolukkaa, mustikkaa ja sienimuhennosta niin paljon kuin napa kestää. Liikuin minimaalisen vähän eli löhöilin lähinnä sohvalla. Ruokavalioon lisätyllä muulla ravinnolla onnistuin kasvattamaan painoa kymmenellä kilolla. Koko syksyn kasvatin myös partaa, hiuksia, rintakarvoja, kainalokarvoja ja… kaikenlaisia karvoja. Annoin niiden rehottaa vapaasti. Paksu karvoitus pitää kehon lämpimänä pitkinä talviöinä.

Lokakuun viimeisellä viikolla nautin reilusti koivunmahlaa ja hunajaa. En käy viikkoon vessassa, joten hanuriini kehittyy talvenkestävä pihkatappi. Sitten rakennan makkariin peitoista, tyynyistä ja patjasta pesän. Kun aika viimein koittaa, ryömin pesäluolaan ja laitan silmät kiinni.

Jotta talviuni onnistuisi, pitää unen olla rauhallinen ja katkeamaton. Herätettynä saattaisin käyttäytyä arvaamattomasti ja käydä pahaa-aavistamattoman häiritsijän kimppuun. Sanomalehden jakeluseisautus ja ”ei mainoksia” -tarra ulko-ovessa pitävät huolen siitä, ettei postiluukku kolise ja eteiseen kerry vuoren kokoista lehtipinoa. Huoltomiehelle ilmoitan, ettei asuntooni ole asiaa ennen huhtikuuta.

Kevään tullen kömmin ulos pesästä. Olen hikinen, karvainen, haiseva ja kaksikymmentä kiloa laihempi. Hyvin levänneenä käyn suihkussa, siistiydyn ja painelen nälkäisenä lounasravintolan buffetpöydän ääreen. Ajatus, tai paremminkin oivallus, leijailee levollisena mielessäni: Tästä tulee hyvä vuosi.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Eikös Muumitalon asukkaat nuku jo talviunta? Kauppojen astiaosastoilla kiertäessä tulee usein mieleen, että Finland taitaa olla jo menneen talven lumia. Elämme Moominlandissa.
    Huomenna pyörähtää jo Joulurumba käyntiin. Talviunilla säästyisi paljolta.

    • Jampe

      Epäilen että oon ollut edellisessä elämässä karhu. Sen verran väsy painaa näin syksyllä. Mutta työnantaja tuskin ymmärtää, joten näillä mennään. Levätään vasta haudassa, niin kuin vanha kansa leppoisasti toteaa.

Kommentointi on suljettu.