Uudenvuoden tinojen valaminen juontaa juurensa 1800-luvun Etelä-Pohjanmaalle. Tarkemmin Jurvan uudenvuodenyöhön vuonna 1847. Jurvan puukirkko rakennettiin vuonna 1802 ja tuohon aikaan rakennusten valaistus hoidettiin öljylyhdyillä ja kynttilöillä. Uudenvuodenyönä kirkossa järjestettiin messu, jonka jälkeen kirkkosaliin jätettiin himmeä yövalaistus. Perimätietojen mukaan yksi öljylyhdyistä ei kestänyt kannattimillaan vaan putosi lattialle, jossa oli rakennusjätettä syksyllä suoritetun sisäremontin jäljiltä. Puulastut syttyivät tuleen, palo eteni räjähdysmäisesti ja kirkko paloi kivijalkaan alta aikayksikön. Paikalle hälytetty vapaapalokunta pääsi todistamaan hiilloksena hehkuvan raunion.

Kirkon sakastissa säilytettiin kirkkohopeita ja tinasta valmistettuja ehtoolliskuppeja. Tulipalon kuumuus sai tinakupit sulamaan ja kun aamuyöllä puhkesi lumimyrsky, muodottomiksi sulaneet tinat jähmettyivät kylmään hankeen. Raunioita tutkineet lapset löysivät tinat ja veivät niitä kotiin ihmeteltäväksi. Kerrotaan, että eräänkin talollisen pikkupoika toi ruokapöytään tinamöykyn, joka muistutti erehdyttävästi kirkkoherra Jouhijärven pyylevää olemusta.

Tästä alkoi uudenvuoden perinne, jossa sulatetaan tinakenkiä ja vesiämpäristä poimittu tuotos kertoo, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Perinne on siis jo 169 vuotta vanha.

Oikein Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta Lukijat!

PS: Teen yhden uudenvuoden lupauksen: koetan ensi vuonna pysyä enemmän totuudessa ja syöttää teille vähemmän pajunköyttä. Tämä uudenvuoden tinan historiakin on niin paksua palturia, että ihan hävettää. Vedin koko tarinan suoraan stetsonista. Joten ensi vuonna lupaan valehdella vähemmän. Katsotaan nyt sitten, pitääkö tämäkään lupaus.

Varovasti niiden rakettien kanssa