Formulat ovat laji, jota seuraan eniten, ja josta tiedän eniten (siis säännöistä, kuljettajista, radoista ym., sillä nykyiset teknologiset edistysaskeleet ovat minun ymmärrykselleni liikaa). Formuloissa minua kiehtoo vauhti, se vaara, yksikin virhe voi maksaa kaiken (lisäksi kaikki ajamisen takana tapahtuva, taktiikat, säädöt ja kaikki muu tulokseen vaikuttava), miten kaikki yksityiskohdatkin vaikuttavat tulokseen. Olen niin nuori, ettei idoleitani olleet Alain Prost tai Ayrton Senna. Olen Häkkinen, Schumacher ja Räikkönen aikakautta. Vaikka pahojakin onnettomuuksia on sattunut, kukaan ei ole kuollut, joten siitä on jäänyt mielikuva, ettei formuloissa kukaan voi kuolla. Nyt siihen on kuitenkin tullut muutos. Tarkoituksenani oli spekuloida formuloiden kuskitilannetta tällä hetkellä, kun viikonloppuna ajetaan Unkarin Grand Prix. Palaan siihen seuraavassa postauksessa, sillä nyt minun on purettava mieltäni Jules Bianchista ja formuloiden vaarasta, vaikka näiden sanojen löytämisessä on pieniä vaikeuksia.
Kun Senna ja Ronald Ratzenberger kuolivat tuona San Marion GP-viikonloppuna 1994, sen jälkeen ei kuolemantapauksia ole F1:ssä nähty. Muissa mootoriurheilulajeissa kuolemantapauksia on nähty kuluneiden vuosien aikana, mutta formuloissa niiltä on vältytty. Onnettomuuksia, vakaviakin sellaisia, on sattunut, joista viimeisimpinä muistissani ovat Robert Kubican onnettomuus Kanadassa 2007, Heikki Kovalaisen rysäys Barcelonassa 2008 ja Felipe Massan ulosajo Unkarissa 2009. Noiden jälkeenkin ulosajoja on sattunut, mutta sen suuremmilta vammoilta on kuitenkin vältytty. Kun Japanin GP starttasi viime lokakuun alussa, en ollut vastaanottimen ääressä, vaan katsoin kisan jälkilähetyksenä. Kisasta en muista kovinkaan paljoa, mutta yksi asia jäi mieleen. Kuinka se Adrian Sutilin autoa siirtämässä ollut nostotraktori hyppäsi ylöspäin Bianchin auton syöksyessä sen alle. Viime lauantaina avattuani puhelimeni ja aloitin tsekkaamaan uutissivustot ja sosiaalisen median kuten teen joka päivä. Sieltä silmilleni hyppäsi otsikot Bianchin kuolemasta.
Koska kukaan ei ollut kuollut ennen tätä (ainakaan radalla), niin mieleeni oli iskostunut, ettei formuloissa enää kukaan voi kuolla, eihän kukaan ollut kuollut enää kahteenkymmeneen vuoteen. Lajin turvallisuus on parantunut 90-luvun alun jälkeen huimasti ja siihen on kiinnitetty huomiota. Liikenteessä kuolee satoja ihmisiä maailmassa joka päivä, mutta silti Bianchin kuolema vaikuttaa minuun enemmän. Seuraan innolla, kuinka nuoret kuskit tekevät tulemistaan formuloihin, toiset onnistuvat vakiinnuttamaan paikkansa huipulla kun taas toiset jäävät ikuisiksi lupauksiksi, eivätkä koskaan saavuta terävintä kärkeä. Bianchi oli yksi noista ensiksi mainituista. Oli selvää, että hänestä voisi tulla joku päivä jopa maailmanmestari. Hän ei ajanut huipputalleissa, vaan yhdessä lajin häntäpään talleista. Bianchi oli yksi niistä ulkomaalaisista kuljettajista, joita voin sanoa kannattaneeni. Hän sai ja otti autostaan aina kaiken irti. Hänen nopeutensa ei jäänyt myöskään muilta huomaamatta, kuuluihan hän Ferrarin kuljettaja-akatemiaan.
Vaikka Bianchin kuolema on koskettanut varmasti monia muitakin, varsinkin formulapiirejä, show must go on. Elämä jatkuu, mutta tämä tapahtuma tulee varmasti vaikuttamaan formuloihin. Mitä se on jo, virtuaalisen turva-auton muodossa, sekä punaisten lippujen herkemmällä käytöllä. Oma suhtautumiseni lajiin muuttuu varmasti hieman. Enää formulat eivät vain ole vaarallisen näköistä kun jotain tapahtuu, vaan laji on vaarallinen. Olen sen nyt viimeistään ymmärtänyt. Telkkarin välityksellä vauhti ei näytä niin kovalta, mikä on tehnyt lajista vaarattomamman näköisen, mitä se ei todistetusti ole. Jokainen kuljettaja, joka istuu niihin autoihin, asettaa itsensä vaaraan, sillä koskaan ei voi olla varma, ettei mitään tapahdu.
Tuleva viikonloppu Unkarissa tulee olemaan tunnelmaltaa apea, mutta kun kypärät vedetään päähän, keskitytään vain ajamiseen, ja muut murheet unohtuvat. FIA ilmoitti jäädyttävänsä Bianchin numeron 17, mikä on hieno kunnianosoitus hienolle kuljettajalle. Radalla kisataan kuitenkin tosissaan pisteistä, ja toivotaan, että tällä kertaa voittaja olisi joku muu kuin Mercedes (voi olla toki toiveajattelua). Näiden tapahtumien jälkeenkin, formulat tulevat pysymään yhtenä lempilajeistani. Once formula 1, always formula 1.