Näkemyksiä

Olin eilen paikan päällä jännittämässä KalPan ja SaiPan välistä kohtaamista, josta on tullut jo melkein jokasyksyinen perinne (jos sitä voi kahden vuoden jälkeen jo perinteeksi kutsua). Mutta sitten siihen peliin, joka päättyi harmittavasti 1-3 SaiPan viedessä pisteet.

Rehellisesti on kyllä sanottava, että KalPan esitys jätti paljon toivomisen varaa. Harhasyöttöjä tuli aivan liikaa (jopa minä pystyin huomaaman sen itse) ja SaiPan kaksi ensimmäistä maalia tuli KalPan omalla alueella tapahtuneista harhasyötöistä. Välillä teki jo pahaa katsoa kun näki ettei peli ollut uomissaan. KalPan kaltaisia harhasyöttöjä SaiPalle ei käynyt, eikä KalPalla ollut aivan tuhannen taalan paikkoja kuin muutama, joista kiekko pistettiin kahdesti häkkiin, mutta vain kerran hyväksyttävästi.

Tuomarilinja ei ehkä ollut kaikista terävintä, mutta suurin osa vihellyksistä oli oikeita. Mietityttämään jäi eniten Joona Harjaman jäähy ryntäyksestä, kun hän aivan oikeaoppisesti ajoi maalille. Jos maalille ajosta saa aina jäähyn, ei kukaan enää aja sinne! Muutenkin KalPa ajoi vahvasti vieraiden maalille, ja sinne saatiin parikin torikokousta aikaiseksi. Kehut on kuitenkin osoitettava SaiPan suuntaan, sillä he onnistuivat jäädyttämään KalPan pelin ja iskivät terävästi vastaan. Samu Perhonen ei missään nimessä pelannut huonoa peliä, vaan teki välissä tärkeitä koppeja. Maaleille hän ei oikein mahtanut mitään, kun omat pelaajat tarjoilivat niin hyvät namupassit vastustajan hyökkääjille.

Yleisöä paikan päällä näytti olevan kuitenkin jonkin verran, kuulutuksen mukaan 2900 katsojaa. Musta Verkosto kuitenkin buuasi sille lukemalle, ja onhan se totta ettei halli ollut kuin vain  reilusti puolillaan. Kannattajaosasto piti hyvin ääntä ja tunnelma oli sen mukainen.

Jätä kommentti

*