Parasta just nyt

Nuorten jääkiekon MM-kisat. Turnaus, missä pääsee seuraamaan tulevia tähtiä. Pelejä, jotka ovat niin vauhdikkaita, että välillä järki unohtuu. Pelejä, joista voi vain nauttia, sillä niissä näkee sen mitä urheilu oikeasti on. Jokainen pelaaja antaa kaikkensa ja tekee parhaansa (tästäkin voi olla monta mieltä). Välillä nuo teot johtavat suuriin voittoihin, välillä katkeriin tappioihin. Päätin kuultuani kisojen järjestämisestä Suomessa, että paikalle on päästävä. Ja siellähän minä sitten olin. Päiväksi olin valinnut maanatain, joilloin pelattiin Suomen ja Venäjän välinen kohtaaminen, josta odotin huippupeliä (mikä se kyllä olikin). Lisäksi päiväpelinä oli melko tasokkaiden jääkiekkomaiden Slovakian ja Tsekin kohtaaminen.

Sillä pelillä oli hyvä aloittaa, sillä sen jälkeen oli jotain mitä odottaa (ei herkkua mahan täydeltä heti alkuun). Suomen ja Venäjän välinen peli oli jotain, mitä haluaisi kokea useamminkin. Kaikki tietävät miten peli päättyi (niille tiedoksi, jotka eivät joistain ihmeellisestä syystä sitä tiedä, peli päättyyi 6-4. Venäjälle), joten ei siitä sen enempää. Se herätti varmasti tunteita jokaisessa paikalla olleessa (tai television välityksellä seuranneille). Peli oli oikeaa vuoristorataa. Riemun kautta epäuskoon ja toivoon paremmasta. Monet kritisoivat sitä, miten peli ei pysy kasassa täyttä 60 minuuttia. Mutta silloin kannattaisi muistaa, että kaikki pelaajat ovat alle 20-vuotiaita (sitä rupeaa tuntemaan itsensä vanhaksi, kun ennen sai seurata itseään vanhempien askelia maailman huipulle, milloin missäkin lajissa, mutta nykyään nämä huippulupaukset ovat itseä nuorempia). Jos peli ei pysy kasassa täyttä peliaikaa parhaimmillakaan NHL- tai maajoukkueilla, ei sitä voi olettaa näiltä nuorilta. Tietysti se on tavoite, mutta virheistä on helpompi oppia, eikä niin ?

SUomi-Venäjä

Suomen joukkue on tänä vuonna erittäin tasokas ja sille on ladattu paljon menestyspaineita. On tulevia NHL:n kärkivarauksia (nimiä mainitsematta) sekä jo NHL-pelejä pelanneita (tai lähellä niitä olevia) pelaajia. Kotikisat, iso median hypetys siitä, kuinka tämä on SE vuosi, kun kultaa tulee varmasti. Riskinä on, että pelaajille tulee liikaa paineita. He alkavat ylianalysoida peliään, jolloin se ei ole enää kivaa. Se ei ole enää peliä, jota he rakastavat. Peliä, jota he haluavat pelata. Siitä tulee pakkopullaa, joka on pakko niellä. Nuorten pelaajien luovuutta ei saa kahlita, koska heistä ei silloin saa kaikkea potentiaalia irti. En voi sanoa olevani asiantuntija, tai lähelläkään sitä. Mutta sen sanon, että tänä vuonna nuoret pelaavat sellaisella ilolla, mitä on mukava katsoa. Vaikka Suomi hävisikin Venäjälle, omasta mielestäni pelissä on paljon sellaista, mistä kannattaa pitää kiinni. Vaikka kaikki eivät lado yhtä paljon tehoja kuin toiset, ovat kaikki joukkueelle yhtä arvokkaita.

Omasta mielestäni tällä joukkueella, jolla Suomi on päässyt kisoihin, on suuri mahdollisuus voittaa, mutta myös yhtä suuri on mahdollisuus tipahtaa ulos peleistä heti ensimmäisessä pudotuspelissä. Peliä ei ratkaise joukkueiden ennakoitu taito- tai tasoero, vaan sen illan kunto ja ennen kaikkea mielentila. Oikeassa mielentilassa kaikki on mahdollista. Kun PuLa-Ahot saavat pelata tuota pihalätkän näköistä peliään, voi mikä tahansa joukkue kaatua. Tässä joukkueessa peli-ilo näkyi katsomoon, joten enää tarvitaan vain uskoa, luottoa ja keijupölyä (lue: hiukan taitoa).

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    ..ja vielä kun oppiivat änkyttämmään niinku kaikki entiset jiäkiekkosuuruuvet. Katon minnäe pelilöetä, mutta ne kun on vuan pelijä ja elämee on muuallakki kun kaakalossa ja nimenommaan siellä muualla. Nuo on vielä nassikoeta alle kakskymppiset ja vähän yl seitentoistaset, voe kun ymmärtäsvät että aena löytyy kuski joka hevoselle vaekka oes kuin kova ja hyvä. Joku tulloo ja on vielä parempi. Ei itkukaan siinä aata, mutta pelatkee pojat ja pitäkee kentällä haaskoo, plokkariukki pittää peukkuja!

Jätä kommentti

*