Päätin lähteä töiden loputtua ja ennen opiskelujen alkua käymään KalPan pelissä. Oli todella outoa mennä näin elokuun lopulla jäähallille peliä katsomaan, kun ei oikein tiennyt paljonko vaatetta päälle pitäisi laittaakaan (pitkähihainen päällä kun ulkona on aika lämmin). Nahkatakki osoittautui kuitenkin riittäväksi. Sormet meinasivat vain jäätyä aina hetkittäin (niinkuin aina).
Ottelu oli siis KalPa-Stavanger Oilers. Champions Hockey League on mielestäni oikein mielenkiintoinen ja tarpeellinen turnausformaatti. Näin saamme nähdä muitakin joukkueita kuin vain ne tutut Liiga-vastustajat. Seuroille se on hyvä tapa verrata itseään muihin Euroopan joukkueisiin. Aina voi oppia jotain uutta (en todellakaan uskonut ennen tätä että Britanniassa pelattaisiin ihan tosissaan).
Ottelulta en oikein osannut edes odottaa mitään, koska kausi on vasta alussa, joten oli odotettavaa ettei peli vielä täysin uomissaan ole. Tämä olikin totta, sillä peliä värittivät useat harhasyötöt (joista syntyi vaarallisia maalintekotilanteita). Taisteluilme oli kuitenkin kotijoukkueella kohdallaan, ja pelistä raavittiin 2-1 voitto. Molemmat maalit syntyivät ylivoimalla (kuten kuuluukin), mikä on hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Kolmikko Keränen-Rissanen-Davis pyörittivät peliä mallikkaasti ja syöttökuviot olivat juonikkaita. Avausmaalin teki kuitenkin puolustaja Santeri Lukka, joka on hyvä hankinta. Oikealta ampuva pakki pelasi viime kaudella muutaman pelin Kuopiossa, kun joukkueen oli paikkailtava rosteriaan sairastuvan tungoksen vuoksi. Laukaus lähti komeasti suoraan syötöstä verkon perukoille. Lisää tätä! SaiPassa ja Kärpissä aiemmin pelannut Patrick Davis alkaa lunastaa jo häneen kohdistettuja maalintekovoimaa tekemällä voittomaalin hienon ylivoimakuvion päätteeksi. Davis on parhaimmillaan mättänyt Liigassa 22 maalia, joten maaleja häneltä on reilua odottaakin.
Peli on melko sekavaa, mutta yleisesti KalPan hallinnassa. Jäähyjä jaeltiin tasaisesti molemmille joukkueille (vaikkei vierasjoukkue tuntunut kaikkia tuomioita ymmärtävän). KalPa teki molemmat maalinsa erien lopussa, jonka jälkeen tapahtui aina pieni repsahdus, sillä sekä ensimmäisen että toisen erän lopuissa otettiin jäähyt, jotka jatkuivat vielä seuraavaan erään. Kolmannen erän alku oli surkea, kun Stavanger pääsi kaventamaan tarkalla kudilla Kilpeläisen räpyläpuolelle. Sen jälkeen alkoi KalPan puolelta eräänlainen taistelu aikaa vastaan, kun Stavanger painosti lakkaamatta, eikä kotijoukkue saanut kiekkoa hallintaansa. KalPa kuitenkin kesti, vaikka norjalaisvieraat vyöryttivät hyökkäyksiään lopussa ilman maalivahtia pelaten.
KalPa johtaa tämän voiton myötä L-lohkoa viidellä pisteellä. Jäljellä on vielä kaksi vieraspeliä, ja lohkosta jatkoonpääsy on nyt siis täysin omissa käsissä. Peli-ilme oli kuitenkin hyvä, kunhan pienet pelilliset asiat saadaan kuntoon, näyttää oikein hyvältä myös Liiga-kautta ajatellen. Sunnuntaipäivän peliksi odotin enemmän katsojia paikalle, varsinkin lapsiperheitä, sillä peli markkinoitiin perhepelinä. Katsojia ilmoitettiin olleen 2564. Siltä se kyllä näyttikin. Paljon tyhjiä penkkejä, mutta tunnelma hallissa oli silti hyvän puolella. Mitä pitää tapahtua, jotta peleihin saataisiin lisää katsojia? Montako peliä putkeen on voitettava, jotta ihmiset löytävät hallille? Meiltä puuttuu täältä Suomesta fanikulttuuria. Kun joukkue ei menesty, ei kannata vaivautua paikan päälle katsomaan. Jos joukkue sattuu pärjäämään, niin silloin voidaan raahautua paikalle. Minulle faneus (onko tuo edes sana?) ei ole sitä, että kannatetaan jotain joukkuetta vain silloin kuin se itselleen parhaiten sopii (eli kun pärjätään). Ei, faneus on sitä, että ollaan joukkueen mukana niin ala- kuin ylämäissä. Myönnän toki, etten ole aktiivimmasta päästä. Sanotaanko näin, että olen hiljainen fani, joka sisällä omassa sydämessään tietää, ketä kannustaa. Mutta kun joukkue pelaa, niin kannatan sitä, ja olen ylpeä siitä. Vaikka peli ei kulkisikaan, en hylkää joukkuetta. Puhun nyt kaikista joukkuelajeista. Mutta ennen kuin pääsen tässä tämän pidemmälle, totean vaan, että olipa mukava käydä katsomassa ihan kunnon jääkiekkoa taas vaihteeksi. Puolesta Savomaan, mennään ja valloitetaan Eurooppa.