Talviurheilun riemua

Tänään päättyi hiihtäjien tämän talven ehdoton kohokohta (sitä se on ainakin minulle penkkiurheilijana): Tour de Ski. Koska tänä vuonna ei ole arvokisoja, niin mukana olivat ehdottomasti maailman parhaat. Mutta silti pitkä rupeama päättyi ennakkosuosikkien ylivoimaisiin voittoihin. Martin Johnsrud Sundby ja Therese Johaug ovat tällä hetkellä maailman parhaat hiihtäjät. Sitä vain alleviivasivat tämän päivän tourin huipennus, Alpe Cermisin kipuaminen. Johaug oli ylivoimainen (ei siihen enää löydy parempaa sanaa), puolellatoista minuutilla nopeampi kuin yksikään muu nainen, ja nopeampi kuin kaksi suomalaismiestä! Johaugista tulee välillä mieleen kunnon vanhan ajan Singerin ompelukone, sellaista tikkaamista hänen menonsa tuohon hurjaan ylämäkeen oli. Miehissä tilanne oli sentään hiukan tasaisempi, vaikka Sundby otti ylivoimaisen voiton kokonaiskilpailussa, jäi Matti Heikkinen hänelle vain 12 sekuntia koko matkalla. Heikkinen olikin viimeisen etapin kolmanneksi nopein (ei huonosti mieheltä, joka vasta palasi ennen joulua kilpaladuille), ja nopein, kun lasketaan vain nousuun mennyt aika.

Näin suomalaisena voisi kuitenkin kysyä, että mistä näitä norjalaisia oikein tulee? He tuntuvat hallitsevan tällä hetkellä maastohiihtoa mielin määrin. Miehissä seitsemän ja naisissa neljä naista kymmenen parhaan joukossa (kuten oli kyllä myös suomalaisia), ja lisäksi norjalaiset menestyvät niin mäkihypyssä, alppihiihdossa kuin ampumahiihdossakin tällä hetkellä. Jälkeen mainituissa lajeissa ylivoima ei sentään ole ihan hiihdon luokkaa, mutta aina tuntuu löytyvän norskeja joko palkinnoilta, tai vähintääkin kymmenen parhaan joukosta.

Suomalaisten Tour oli itselleni vähän kaksijakoinen. Naisten kokonaispanos oli tuloksia katsoen huikea: neljä kympin sakissa, mutta paras oli kuitenkin vasta viides (ei mitään pois Kerttu Niskaselta), ja palkintokolmikko oli vain unelmaa. Parin hyvää välähdystä tuli yksittäisissä kisoissa, mutta suurempi menestys jäi vielä odottamaan itseään. Tällä hetkellä kolmen parhaan joukkoon rikkomaan norjalaisrintamaa on vain niin vaikea päästä. Hyvää Tourissa oli kuitenkin tasaisuus, sillä kukaan ei täysin romahtanut yhdessäkään kilpailussa totaalisesti. Niskanen, Krista Pärmäkoski, Anne Kyllönen ja Laura Mononen osoittivat tasonsa (mikä on ehdottomasti kuitenkin maailman huippua), mutta ekstrapeukut voi osoittaa Susanna Saapunkin suuntaan, sillä hän otti tänään ensimmäiset maailmancupin pisteensä, mikä tarkoittaa yhtä lisämaapaikaa maailmancupiin (aika hyvin opintomatkalaiselta ottaa se tästä viimeiseltä etapilta). Miesten Tour oli sen sijaan pettymys (kai niin voi suoraan sanoa?), sillä parasta antia olivat Heikkisen tulokset ja Ristomatti Hakolan väläytykset sprinteissä. Itselleni Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi olivat isoja pettymyksiä. Syitä en halua rueta etsimään (vaikka niitä saattaisin keksiäkin), sillä kyllä urheilija itse sen tietää parhaiten (toivottavasti). Lahden MM-kisat odottavat reilun vuoden päässä, ja tällä hetkellä miesten maajoukkueesta ei löydy sellaista tähteä, joka saisi lipunmyynnin räjähtämään (toivottavasti paikalle tulee siis paljon norjalaisia, sillä heillä niitä tähtiä sitten riittää). Onneksi kisat eivät ole tänä vuonna, ja tässä on vielä aikaa parantaa tuloksia, ja tähdätä huippukunto niihin kisoihin.

Jos Tourilla oli tänä vuonna juhlavuosi, 10. järjestetty kilpailu, niin tällä viikolla hypättiin loppuun myös 64. mäkiviikko. Mäkiviikolla on perinteitä vaikka muille jakaa. Voittajaksi hyppäsi tällä kertaa joku toinen kuin itävaltalainen (vihdoinkin!). Peter Prevc oli lopulta ylivoimainen (taas käytän tuota sanaa), vaikka Severin Freund antoi hyvän vastuksen. Suomalaisten mäkiviikko oli jo surkuhupaisia piirteitä herättävä (voisi ehkä jättää kertomattakin), sillä Lauri Asikainen ja Harri Olli jättivät leikin kesken Garmisch-Partenkirchenin kilpailun jälkeen, ja Andreas Alamommo tuli kokeilemaan maailmancup ympyröitä (ja mäkiviikon tunnelmaa) Bischofshofeniin. Ville Larinto oli ainoa hyppääjä, joka oli mukana jokaisella paikkakunnalla, mutta siihen se melkein sitten jääkin. Larinto pääsi kilpailuun mukaan kolmessa ensimmäisessä osakisassa, mutta ei kertaakaan toiselle kierrokselle. Viimeiseen kilpailuun ei kumpikaan suomalaisista selviytynyt (ensimmäinen kerta sitten vuoden -56 jälkeen). Onneksi nämä tulokset eivät vaikuta Puijon kisojen järjestämiseen, ja lupaan olla silloin paikalla (kannustamassa suomalaisia toiselle kierrokselle).

Prevc on ollut tällä kaudella vakuuttava, ja jatkanut siitä, mihin viime kauden lopulla jäi. Severin Freund on antanut hyvän vastuksen, muttei ole voinut mitään tälle slovenialaiselle mäkikotkalle. Eikä Peter Prevc ole ainoa Prevc hyppyrimäissä, vaan viisilapsisesta perheestä ainakin neljä hyppää mäkeä. Peterin pikkuveli Domen on murtautunut tällä kaudella 16-vuotiaana (sitä alkaa tuntemaan itsensä vanhaksi) maailmancupin kymmenen parhaan joukkoon. Veljekset tekivät jo historiaa ottamalla kaksoisvoiton ennen mäkiviikon alkua. Ja kolmanneksi kyseisessä kilpailussa tuli Noriaki Kasai, joka vaan jaksaa. Tämän vuoden mäkiviikko oli jo hänen 25. ja edelleen hyppääminen maistuu. Ihme mies. Ja jollain tavalla uskomattomammaksi tämän tekee se fakta, että Prevcin veljesten yhteenlaskettu ikä (23+16) on vähemmän (!) kuin Kasain ikä ihan itsenään (43). Että siitä sitten vaan mallia ottamaan.

Tänä talvena (jos tätä sellaiseksi voi kutsua) tilanne on ollut poikkeuksellinen. Monissa paikoissa lunta on vain ladulla, jopa Alpeilla tilanne on sama. Itse en muista että näin olisi ollut koskaan, jostain siirretään kisoja lumipulan vuoksi joka talvi, mutta tällä hetkellä lunta ei oikeastaan ole missään runsaasti (ja nyt puhutaan Euroopasta yleisesti, sillä onhan Lapissa lunta, mutta ilmeisesti myös pakkasta). Silti talviurheilu on ainakin Keski-Euroopassa (ja Norjassa) suositumpaa kuin koskaan. Mäkihyppy on Saksassa jonkun kyselyn mukaan jopa suosituin laji (mites on Suomen tilanne?), ja kisoja katsoessa tulee mietittyä miten siistiä olisi olla tuolla paikan päällä kokomassa tuo tunnelma, kun katsomot pursuavat innokkaita urheilun seuraajia. Mutta on tämä penkkiurheilukin mukavaa (ainakin mukavuudenhaluisille ihmisille, kuin allekirjoittanut), kun voi kotisohvalta seurata kisoja pukeutuneena ihan miten haluaa ja heiluttaa pientä Suomen lippua ihan vain malliksi.

Jätä kommentti

*