Mikä fiilis! Et pääse kotitalon rappusilta liikahtamaan mihinkään ilman kumisaappaita ilman, että uppoaisit jalkoinesi lähes nilkkoja myöten kuravelliin. Tai jos vastaavasti onnistut hipsuttelemaan pienemmissä jalkineissa suht’ siististi autoon ja käymään asioillasi, niin sitten se tapahtuu, kun astut takaisin tullessasi varovasti ulos! Hyvästi siistit kengät ja hyvä fiilis. Mutta pitäisi kai olla onnellinen, jos sukkaosasto pysyy puhtaana. Olenkin miettinyt, että pitääkö minun raahata niin sanotut kyläkengät hyppysissäni kaiken muun tarpeellisen ja vastaanhangoittelevan pikku-isännän kanssa autoon ja tepastella kiltisti pihan poikki kumisaappaat jalassa ja vaihtaa kengät vasta autossa vai löytyisikö jostain jotkin entisajan kalossit kenkien päälle suojaksi. Ehkä vain tyydyn väsyneenä ja turhautuneena kiristelemään hampaita ja putsailemaan kenkiä. Inhoan tätä vuodenaikaa!
Kaikki kuralla
Eikä se riitä, että jalkansa sotkee. Voe luoja! Autoon pääseminen ja ylösnousu vaatteet puhtaana vaatii vähintään fakiirin taitoja. Jos ei ole housun lahkeet, niin sitten on takin liepeet kurassa. Hävettää ihan ajella kaupunkiin ja parkkeerata auto johonkin parkkipaikalle, kun väriltään musta auto on kaikkea muuta kuin musta. Auton nykyinen värisävy on harmaan-ruskea kura, joka on kuorruttanut auton kyljet jopa ovenkahvaan asti. Kellään muulla ei ole ollut yhtä kuraista autoa kuin minulla. Tai hyvä on – voin lientyä hieman. Kanssasisaren tai veljen ajopelin tunnistaa tuolla parkkipaikoilla, jos siellä on joku toinenkin, joka on lähtenyt täältä Kuopion ”viheralueilta” (kuten näitä entisiä Kuopioon liitettyjä kuntia kuulemma kutsutaan) kaupunkilaisten pariin asioimaan. Mutta joka tapauksessa tunnen olevani ajopelini kanssa tähän aikaan vuodesta kuitenkin se vähemmistön edustaja keräten arvostelevia katseita. Maanantaina en malttanut olla sanomatta eräälle herrasmiehelle hypermarketin parkkipaikalla, kun hän oli parkkeerannut viereemme ja katsoi arvostelevasti ajokkiamme, että:”Kannattaa varoa, ettei se kura siitä tartu”. Vaikka me maalta tullaankin, ajellaan kuitenkin pihatietämme lukuunottamatta valtiontietä pitkin ennenkuin saamme asfalttia pyöriemme alle.
Kuralla uusi kuosi.
Eikä se kuulkaa se kura ole ainoa vitsaus näillä teillä ajellessa. Yrittäessäsi kiertää jotakin kuoppaa, putoaa pyörät jo toiseen. Kyllä siinä on auton jousitukset lujilla. Iskaritestiejä tulee tehtyä päivittäin. Ja toivoa täytyy, ettei maitoauto tai tukkirekka tule vastaan, sillä saatat pudota pehmeältä pientareelta yllättäen ojaan. Suurempi haaste on ajella nyt noilla kyläteillä kuin talven liukkailla. Liejuvellitie tahtoo kuljettaa ajokkiasi, etkä sinä. Äkkiseltään joku voisi luulla, jos näkisi täällä ajoa, että sitä ajellaan täällä vähintäänkin pienessä sievässä, kun auto tuutii tien laidasta laitaan.
Laitapa äkkinäinen rattiin – voi käydä ohrasesti! Mutta plussaa – täällä tuntee oikeasti ajavansa autoa. Ja tietysti voi ajatella myös, että jos joku osa tahtoo irrota tai roikkua autossasi, näillä teillä pääset viimeistään eroon turhista irto-osista.
