Huonokuuloinen mummo

1890-luvulla saatettiin tuomita kunnianloukkauksesta 15 markan sakkoon.

Tämän blogin tarkoitus ei ole pitää sukututkimuskurssia, vaan kertoa joistakin omalle kohdalleni osuneista – toivottavasti mielenkiintoisista löydöistä. Jonkin verran taustatietoa kuitenkin tarvitaan, vaikka arvoisat lukijani ehkä siihen kyllästyvätkin!

Suomen kirkko on kautta aikain ollut tiiviisti mukana seurakuntalaistensa elämässä. Olen joillakin kursseilla esittänyt kaavion “Kehdosta hautaan”, jossa käyn läpi ihmiselon vaiheita siten kuin ne on eri kirkonkirjoihin merkitty. Sieltä löytyvät synnyin- ja kuolinmerkinnät, naimisiinmenot ja eroamiset, kinkereilläkäynnit ja lukutaitomerkinnät. Vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsi, että jokaisessa seurakunnassa oli pidettävä rippikirjaa. Sen tarkoituksena oli seurata kirkon jäsenten hengellistä vaellusta, kristinopin hallintaa ja ehtoolliselle osallistumista. Siihen merkittiin seurakuntalaiset kylittäin ja taloittain. Vanhimmissa rippikirjoissa kylät ovat kinkeripiirin mukaisessa järjestyksessä. Sen kerrotaan johtuvan siitä, että kun kinkereitä pidettiin eri puolilla kirkkopitäjää, matkasivat pappi ja lukkari sinne kahdella eri reella ja taaimmaisena tuli kolmas, jossa kuljetettiin tarvittavia kirjoja – muun muassa rippikirjaa. Oli järkevää, että kylät oli kirjaan kirjattu siihen järjestykseen kuin matka eteni.  Myöhemmin kylät on kirjattu aakkosjärjestyksessä.

Rippikirjan “huomautuksia”-sarakkeessa kerrotaan kuulutuksista, vihkipäivistä ja muuttamisista seurakunnan sisällä tai toiseen seurakuntaan. Sieltä löytyvät myös maininnat mahdollisista rikkeistä ja käräjätuomioista sekä tieto henkilön joutumisesta kuulusteluun salavuoteuden takia. Joskus on kirjattu muistiin myös se, että henkilöllä on jokin näkyvä vika tai vamma, “veterligt lyte”.

Erään esiäitini, Agatha Pylkkösen kohdalla on huomautuksia-sarakkeessa maininta “huonokuuloinen”. Hän oli tuolloin jo viisissäkymmenissä. Olemme kuitenkin pohtineet, että onkohan kuulon huononeminen periytyvää? Puhtaasti lääketieteellistä näyttöä ei taida olla. Mutta näin sukututkijana voisin piirtää “huonokuuloisten” sukulaisteni sukupuun. Siitä tulisi vallan monioksainen ja laajalatvuksinen.

Yleensä nuo henkilön terveyteen tai käyttäytymiseen liittyvät lisämerkinnät on käsitettävä ns. arkaluontoisiksi tiedoiksi, joita koskevat tietosuojalain säännökset. Sukututkimuksessa liikumme useimmiten kuolleiden valtakunnassa, joten voisi kuvitella, että asiat ovat jo niin vanhentuneita, että niitä voi julkaista esimerkiksi sukukirjassa. Tieto voi kuitenkin loukata elossa olevan jälkeläisen tunteita, joten varovaisuus ja hienotunteisuus on paikallaan.

Aloitteleva sukututkija voi hämmentyä omaa sukuaan koskevista arkaluontoisista tiedoista. Itse olen sitä mieltä, että ne ovat juuri sitä, mitä me pelkkien lukujen lisäksi kaipaamme – elävää tietoa esivanhempiemme elämästä.

Jätä kommentti

*