Vuosikymmeniä sitten, sukututkimustaipaleeni alkuvaiheissa törmäsin kysymykseen Ibidem-suvusta. Joillakin Suomen paikkakunnilla suvun jäseniä näytti seurakuntien kirkonkirjojen mukaan asuvan runsaastikin. Oliko kyseessä pappissuku, jonka jäsenet tunnetusti ottivat latinalaisperäisen sukunimen pappissäätyyn päästyään? Toisaalta ruotusotilaille annettiin uudet sukunimet heidän kirjautuessaan armeijan palvelukseen. Nykyisin selvittäisin ongelman googlettamalla. Mutta tuolloin istuttiin vielä arkistoissa alkuperäisten kirjojen äärellä eikä netistä ollut tietoakaan.
Onneksi asia selvisi sukututkimusveteraani Toivo Pietikäisen luennolla. Hän kertoi kirkonkirjoissa käytetyistä lyhenteistä. Yksi niistä oli ”ib”, joka tulee sanasta ”ibidem” ja tarkoittaa samaa – siis esimerkiksi luettelossa edellisellä rivillä olevaa. Myöhemmin olen huomannut, että en ollut ainoa! Kun selaa vielä nytkin Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokantaa, näkyy siellä silloin tällöin henkilön sukunimenä tuo Ibidem. Kauan eläköön Ibidem-suku!
Olen aloittamassa uutta blogia nimeltä ”Sukupuun juurelta”. Sukututkimus on monen muun harrastuksen tavoin sen laatuinen, että kun sille antaa pikkusormen, se vie – ei vain koko kättä, vaan koko ihmisen. Niin on käynyt minunkin kohdallani. Päivät ja usein yötkin kuluvat rippikirjoja ja syntyneitten luetteloita selatessa. Tietotekniikka on nykyisin onneksi luonut monia uusia, entistä helpompia keinoja esivanhempien etsimiseen ja löytämiseen. Tarvitsee vain istahtaa kotona tietokoneen ääreen ja kas! – sieltä he löytyvät. On Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta (hyvä renki, mutta huono isäntä), on Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen digitoidut alkuperäiset kirjat ja on arkistolaitoksen mahtavat ja monipuoliset aineistot. Mikäpä on etsijän etsiä!
Oma sukupuuni koostuu pääasiassa itäsuomalaisista suvuista. Siellä vilahtelevat Ylä-Savon Eskeliset ja Kuosmaset, Kuopion Pylkkäset ja Tuppuraiset, Koposet ja Lappalaiset. Kainuun Kemppaiset, Pussiset ja Suorsat tuovat lisäväriä palettiin. Onpa jokunen länsirannikon sukukin eksynyt joukkoon, mutta silloin pitää jo mennä kauas 1700-luvun alkupuolelle. Maanviljelijöitä, talollisia ja torppareita he olivat. Jokunen ruotusotamies joukossa – niin kuin Tuppurais-esivanhempani Erich Tuppurainen, joka sotamieheksi päätyessään sai nimen Hurtig. Oli varmaan rohkea ja reipas mies!
Toinen mielenkiintoinen sotamies oli Johan Henric Svahn, joka palveli 1700-luvun puolivälissä Kuopion komppaniassa. Hän itse oli vanhaa pappissukua, samoin kuin vaimonsa Kristiina Kiljander. Kristiinan isästä Andreas Kiljanderista sanottiin, että hän oli ”Kunniallinen ja kiitettävä pappismies, joka jätti kuollessaan lesken ja 10 lasta”. (Uusi Sukukirja III,s.188). Johan Henricin ja Kristiinan tyttäristä Margareta on esiäitini ja Anna Helena herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen äiti. Samaa sukua siis!
Löytyyköhän seuraavassa blogikirjoituksessani niitä salaviinanpolttajia ja hevosvarkaita, joita sukututkimuskursseille tulijat aina kovasti pelkäävät?
