Oman elämänsä Sulo Vilén

sale-1712547_1920

Moni kolmekymppinen ja sitä vanhempi muistanee -80 luvulla esitetyn televisiosarjan Tankki täyteen. Se kertoi huoltoasemaa pyörittävästä Vilénin pariskunnasta, jonka bisnekset tuottivat lähinnä tappiota. Syynä oli huoltoaseman viereen rakennettu ohikulkutie, jolta ei ollut pääsyä huoltamolle. Sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Neil Hardwick sanoi aikanaan, että kyseinen komedia oli Suomen vertauskuva: yksinäinen huoltamo, jonne ei pääse päätieltä. Rouva Emilia Vilénin näyttäessä kaapin paikan huoltoaseman omistaja Sulo Vilén myötäili ja teki huonoja kauppoja. Pieleen menneitä ostoksia seliteltiin edullisella ostohinnalla, josta tunnetuksi tullut lausahdus kun sai niin halvalla elää vielä tänäkin päivänä etenkin vanhemman väen keskuudessa.

Ehkä sarja oli vertauskuva Suomesta. Ehkä se oli stereotypia suomalaisista. Tiedä häntä, mutta Black Fridayn mainoksia katsellessa mieleeni nousi kysymys, kuinkahan moni oman elämänsä Sulo Vilén oli tänäkin vuonna kaupoilla tekemässä heräteostoksia kun sai niin halvalla. Ainakin Pohjois-Amerikassa aika moni, sillä siellä se on vuoden merkittävin ostospäivä.

Myös Suomessa Black Fridaysta – eli Mustasta Perjantaista – on tullut alennusmyyntien ruuhkapäivä niin kivijalkaliikkeissä kuin verkkokaupassakin. Kauppiaille tämä päivä on mieluinen, sillä se tuo kivasti asiakkaita ( ja sen myötä rahaa) ja piristää kummasti loppusyksyn harmaita marraskuun päiviä, mutta luonnolle tämä shoppaholistin päiväuni on kauhistus.  Kun ihmiset ryntäävät alennusten perässä ostamaan alennustuotteita vain kun sai niin halvalla, jää ostos pahimmassa tapauksessa pölyttymään kaapin nurkkaan. Ja minne se sieltä päätyy? Toivottavasti Punaisen Ristin Konttiin, mistä se sitten annetaan ilahduttamaan sitä oikeasti tarvitsevaa. Valitettavasti meillä on monella tapana joko vain säilöä turhaa tavaraa nurkissamme tai heittää surutta roskiin.

Kuva: Pixabay / qimono

Jätä kommentti

*