Budjettiriihessä punnitaan suunta

Korona on muokannut arkeamme jo puolentoista vuoden ajan ja se on vaatinut sopeutumista ja monelta suomalaiselta venymistä. ”Kisaväsymystä” ja tilanteeseen turtumista on ymmärrettävästi ilmassa. Yhteiskuntaa on kuitenkin päästävä avaamaan sitä mukaa kuin rokotekattavuus paranee ja siihen tarvitaan nykyistä selkeämpää koronaviestintää ja toimien ennakoitavuutta.

Koronan hoidon lisäksi katse kääntyy hallituksen budjettiriiheen. Aikooko hallitus tehdä kauan kaivattuja, julkista taloutta vahvistavia työllisyyspäätöksiä vai jatkaako niin menokurin kuin tulopohjaa vahvistavien toimenpiteiden lykkäämistä seuraavalle hallitukselle.

Suomalaisen yhteiskunnan pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat ja kestävyysvajehaaste odottavat edelleen ratkaisijaansa. Tästä huolimatta Marinin hallitus on lisännyt pysyviä menoja ja paisuttanut julkista sektoria – unohtamatta historiallisen suurta velanottoa, joka synnyttää riskejä julkiseen talouteen.

Rikotun menokehyksen ja miljardien velkaantumistahdin keskellä ollaan kuitenkin leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta, joka on keskeinen kasvun mahdollistaja. Samoin säästökohteiksi on valikoitunut sisäisen turvallisuuden tärkein tekijä eli poliisi. Maailman kipuillessa ruokaturvan kanssa osa hallituspuolueista istuttaa jälleen suomalaisen maanviljelijän ilmastosyyllisten penkille ja haluaisi antaa omat hiilinielumme eli metsät EU-kontrolliin. Ei hyvältä näytä.

Huoli taloudesta on ennen kaikkea huolen kantamista yhteiskunnan heikommista. Ilman kestävää taloutta meillä ei ole yhteiskuntaa, joka pystyy huolehtimaan vanhuksista, sairaista ja lapsista. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kestävälle pohjalle rakennettua taloutta ja korkeita työllisyys- ja investointiasteita. Valitettavasti juuri näissä keskeisissä mittareissa Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaistamme.

Nyt tarvitaan tuottavuuden ja työllisyyden edellytysten kohentamista. Yritysten kasvun yhtenä esteenä on pula osaavasta työvoimasta. Muuntokoulutukseen ja täällä jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden väylään työllistyä on saatava parannuksia. Yrityksiä on kuultava nykyistä enemmän toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopintojen alueellista tarjontaa suunniteltaessa. Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa ja paikallista sopimista. Sosiaali- ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Veroja ei voi enää kiristää, vaan tarvitaan kohdennettuja veronkevennyksiä tukemaan työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa. Työllisyysaste on saatava 80 prosentin uralle vuosikymmenen loppuun mennessä. Työn tuottavuuden kasvusta merkittävä osa syntyy uusista ideoista. Yritysten TKI-investointien vauhdittamiseksi hallituksen on linjattava jo tässä budjettiriihessä esimerkiksi investointivarauksesta tai muusta verotuksellisesta instrumentista, jolla saadaan yksityisen sektorin kaavailtu 2/3-osuus TKI-investoinneista liikenteeseen.

Työllisyyden ja talouden kasvuedellytysten luomisen lisäksi terveydenhoidon kertyneeseen hoivavelkaan, hyvinvointieroihin ja hoitojonoihin erityisesti mielenterveyspuolella on puututtava. Etenkin kun eduskunnasta varsin keskeneräisenä lähtenyt sote-esitys pitäisi saada samanaikaisesti toimintavalmiuteen. Huoli on myös sote-alan työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista muutosprosessin keskellä; mikäli he päätyvät vaihtamaan alaa, vesitetään loputkin uudistuksen tavoitteet.

Ympäristö- ja ilmastotoimissa Suomen on tehtävä osansa, mutta EU-pöydissä myös jämäkästi puolustettava kansallista metsäpolitiikkaamme ja oman teollisuutemme toimintaedellytyksiä – teollisuuden, joka on yksi maailman puhtaimmista. Hallituksella on nyt näytön paikka; on aika käyttää sitä paljon säästeltyä poliittista pääomaa kansallisten etujen ajamisessa. Siihen löytyy selkänojaa myös täältä oppositiosta.

Jätä kommentti

*