Eurobudjetista uusi rahareikä?

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle on kasaantumassa merkittävä määrä talous- ja rahaliitto EMU:n syventämiseen tähtääviä hankkeita. Euroalueen oma budjetti, yhteinen talletussuoja pankeille ja Euroopan vakausmekanismin eli kriisirahasto EVM:n uudistaminen ovat pitkin kevättä kaikessa hiljaisuudessa edenneet kansallisten ja EU-vaalien katveessa.

Yhteisvastuun ja yhteisen budjettirahoituksen lisäämisen innokkaimpia puolestapuhujia on Ranskan presidentti Macron, joka yltiöfederalistisia pyrkimyksiä mm. yhteisestä valtiovarainministeristä ja -ministeriöstä on muiden maiden toimesta hillitty. Yhtä kaikki esitykset mm. euroalueen budjetista tarkoittavat kahden nopeuden Eurooppaa ja EMU:n asettamista EU:n syventymiskehityksen tienraivaajaksi. Melko selvää on myös se, että nettomaksajamaana Suomella on uusia rahareikiä edessään.

EU-budjetin sisälle ollaan rakentamassa omaa euromaiden budjettia, jonka aiottu kokoluokka 17 miljardia seitsemälle vuodelle jäi vielä toistaiseksi auki. Ranskan ajama budjetin ulkopuolinen rahoitusväline, jota budjettiraamit eivät olisi rajoittaneet, saatiin ainakin toistaiseksi estettyä.

Budjetista on tarkoitus tukea euromaiden kilpailukyvyn ja rakenneuudistusten edistämistä, mm. nuorisotyöttömyyden vähentämistä. Jo tarkoitus on periaatteellisesti ongelmallinen. Miksi muiden maiden pitäisi maksaa rakenteelliset uudistukset, jotka kuuluvat poliittisine linjauksineen jäsenmaiden vastuulle? Ja toisaalta, jos hallitus ja politiikka jäsenmaassa vaihtuu, peritäänkö rahat pois vai tuleeko komissiosta jäsenmaan politiikan päällepäsmäri.

On myös varsin selvää, että euroon kuulumattomat maat eivät halua sen rahoittamiseen osallistua. Se, miten varat kerätään, on muutoinkin auki. Puhumattakaan siitä, miten eurobudjetin varoja jaetaan jäsenmaiden kesken. Ainut asia mikä vaikuttaa varmalta on se, että eurobudjetti kasvattaa EU:n kokonaisbudjettia ja siten Suomen nettomaksuosuutta.

Euroopan vakausmekanismista ja sen muutoksista on myös tulossa suuri päänsärky. Tarkoitus on, että rahaston päätöksiä voitaisiin tehdä pahoissa pankkien kriisitapauksissa määräenemmistöllä, kun ne nyt vaativat jäsenmaiden yksimielisyyttä. Tämä on erittäin ongelmallista Suomenkin kansallisen budjettisuvereniteetin kannalta, sillä päätöksiä taloudellisten vastuiden kasvattamisesta voitaisiin tehdä vastoin tahtoamme. Suomen on puheenjohtajamaana uskallettava sanoa myös ”ei”, silloin kun kansallinen etu sitä vaatii.

Jätä kommentti

*