EU:n metsästrategia menee pahasti metsään

EU:n into tunkea näppinsä kansalliseen metsäpolitiikkaan saa huipennuksensa komission vuodetusta luonnoksesta uudeksi metsästrategiaksi. Paperissa kaavaillut yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja ”luonnonmukaisen metsätalouden” määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kautta.

Suunnitelmissa on avohakkuukieltoja ja rajoituksia runkopuun energiakäyttöön. Puun käyttökohteet ohjattaisiin sellun ja kartongin sijaan rakennuksiin ja huonekaluihin. Ei ihme, että metsäteollisuus ja metsänomistajat ovat kuvanneet luonnosta katastrofaaliseksi suomalaiselle metsätaloudelle ja kansalliselle metsäpolitiikalle.

Aiemmissa strategioissa metsien monimuotoinen käyttö, taloudellinen ja sosiaalinen puoli sekä ympäristöasiat ovat olleet tasapainossa. Puhumattakaan siitä, että subsidiariteettiperiaatteen mukaan on kunnioitettu kansallista päätösvaltaa.

”Metsävallankaappauksessa” venytetään EU:n omia sääntöjä samaan malliin kuin elpymispaketin kylkiäisenä jäsenmaille ujutetut yhteisvelka ja EU-verotusoikeus. Samalla komissio jättää huomiotta EU parlamentin ja neuvoston aiemmat päätelmät. Ne korostavat metsien monikäytön, biotalouden ja kestävän metsänhoidon merkitystä.

Kansalliselle metsäpolitiikalle on kohdistunut alati kiristyvää EU-sääntelyä, mutta tämän komission vyörytys on vertaansa vailla.

Metsien hiilinieluja koskevan LULUCF-valmistelun toinen kierros on aluillaan. Jos nielumatematiikan laskentasäännöt hoidetaan huonosti, Suomi joutuu maksamaan metsien käytöstä EU:lle, vaikka hiilivarastot metsissä kasvavatkin.

Lisäksi esitetty kestävän rahoituksen taksonomia uhkaa muun muassa lisätä byrokratiaa metsänomistajille, kun yli 13 hehtaarin metsätiloilta aletaan vaatia vuosikymmenten raportointia ilmastotoimenpiteistä.

Uusiutuvan energian direktiiviä ollaan avaamassa. Osana tätä pakettia komissio haluaa tiukentaa kriteerejä metsäbiomassan kestävälle tuotannolle. Melkoista tempoilua, kun muutama vuosi sitten sovittuja paketteja aletaan avata uudelleen. Metsätaloudessa ja energiantuotannossa suuntaa ei voi kääntää muutaman vuoden välein.

Kasvava into suomalaisia metsiä kohtaan nousee EU:n ilmastopolitiikasta. Päästöjen vähentäminen on kallista ja työlästä, Suomen kaltaisten metsävaltaisten maiden metsien sosialisoiminen koko EU:n hiilinieluiksi houkuttelevaa. Näin muut EU-maat voivat jatkaa hiilen tupruttelua eikä niiden teollisuuden tarvitse päättää vaikeista päästövähennyksistä. Kehityssuunnan torjumiseksi tarvittaisiin kipeästi kansallista yksimielisyyttä, mutta tästä hallituksesta ei siihen taida olla.

Vihreät ja vasemmisto ovat vuosia kailottaneet EU-käytävillä, miten huonosti Suomi hoitaa metsiään. Valitettavasti tämä sanoma alkaa upota. Kotimaassa on puolestaan moitittu pääministeriä ja viimeisimmäksi vastuuministeriä siitä, että komission tuhoisiin linjauksiin yritetään vaikuttaa.

Metsät ovat edelleen suomalaisen hyvinvoinnin perusta. Metsiemme moninkertaistunut kasvu ja puumäärä ovat osoitus sodanjälkeisen ajan metsäpolitiikan tavoitteiden onnistumisesta. Suomi nousi köyhyydestä isolta osin metsäsektorin ansiosta.

Maailmanlaajuisestikin harvinaisen laaja yksityinen metsänomistus on tuonut kansalaisille valtavasti hyvinvointia. Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on edelleen noin 20 prosenttia ja se työllistää 100 000 suomalaista.

Nautimme myös luonnon monimuotoisuudesta ja virkistyskäytöstä. Suojelemme metsiä eniten EU:ssa. Jos tämän kaiken puolustamisessa epäonnistutaan, EU-jäsenyyden mielekkyys menee monella harkintaan.

Jätä kommentti

*