”Herää pahvi!”

Nyt on tosi kyseessä! Niinhän ysärinuorten hokema kuului. Täytyy tunnustaa, että on ollut pientä kiusausta hihkaista se eduskunnan suuressa salissa, kun hallituksen maantalouden tueksi aiottuja lakiesityksiä on käsitelty. Niin tarpeellisia kuin energiaverojen ja maatalousrakennusten kiinteistöverojen määräaikaiset palautukset ovatkin, niin näpertelyksi se jää tämän kriisin syvyydessä.

Energian hinta on moninkertaistunut. Lannoitteita saa huonosti ja hinnat huitelevat pilviä. Eläinten rehu on vähissä. Pankit eivät jousta tilojen rahoituksessa. Pellot uhkaavat jäädä viljelemättä. Joka päivä kahdesta kolmeen tilaa pistää ovet säppiin. Kauppa ja pankit tahkoavat ennätystuloksia.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa sota Euroopassa on käynnistänyt globaalin ruokakriisin. Pohjois-Afrikassa säännöstellään leipää, Keski-Euroopassa kaupat rajoittavat ostomääriä. Ruuan ja energian hinta nousee kaikkialla.

Nyt on herättävä siihen, että ruuantuotannon turvaaminen on yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä ja osa kansallista turvallisuutta. Logistisesti Suomi sijaitsee Euroopan kaukaisimmilla perukoilla. Tämä haaste korostuu aivan erityisesti geopoliittisen kriisin aikana. Omavaraisuudesta tinkiminen ei ole meille vaihtoehto. Tällä menolla monista kotimaisista peruselintarvikkeista tulee pulaa jo ensi talvena.

Heikot yrittäjätulot, kaupan vahva neuvotteluasema sekä kilpailu tuontiruoan kanssa ovat painaneet tilojen kannattavuuden alas ja johtaneet tilakokojen kasvuun. Se on tarkoittanut tiloille valtavaa velanottoa, joka korkojen nyt noustessa entisestään horjuttaa kannattavuutta.

Tuotantokustannukset ovat nousseet hyvin nopeasti jopa moninkertaisiksi, mutta tuottajahinnoissa se ei näy. Kaupan kanssa solmitut sopimukset ovat tyypillisesti hyvin pitkiä, eivätkä huomioi alkutuotannon riskejä.

Tärkeintä viljelijöille on saada työstään riittävä tulo, ei elää satunnaisten pelastuspakettien varassa. Siksi maatalouteen tarvitaan myös pitkäjänteisiä muutoksia. Osa näistä tapahtuu markkinaehtoisesti. Monet maataloustukiin ja verotukseen liittyvät asiat ovat kiinni Euroopan Unionista ja siksi vaikuttamista maatalouteen on entistä tarmokkaammin tehtävä myös siellä.

Sodalla on valtava vaikutus etenkin köyhimpien maiden elintarvikehuoltoon. Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa. Viljelyalan vähentyessä monin paikoin ilmastonmuutoksen seurauksena on entistäkin tärkeämpää, että Suomi säilyttää ruuantuotantokykynsä. Nyt on tehtävä oikeita asioita, jotta Suomi voi olla tulevaisuudessa tukemassa myös globaalia ruokaturvaa.

Koronakriisin alussa Business Finlandin kautta jaettiin tukia suomalaisille yrityksille ripeästi ja varsin kevein perustein. Nykyinen kriisi uhkaa maatalousyritysten lisäksi ruokaturvaa. Akuutissa tilanteessa kaikki keinot on otettava käyttöön. Maataloutta on nyt tarkasteltava nimenomaan ruuantuotannon näkökulmasta – tukisäännöt eivät lohduta, jos leipä loppuu. Maatalous on innovatiivinen ala, joka on ennenkin selvinnyt kriiseistä. Siihen on vain annettava mahdollisuus.

Jätä kommentti

*