Identiteettipolitiikkaa maidolla

Helsingin valtuustosta kuuluu kummia. Siellä päätettiin päiväkotilasten, koululaisten, opiskelijoiden ja vanhusten puolesta, mitä heidän passaa syödä tulevaisuudessa. Ei juurikaan maitoa ja lihaa, sillä niiden käytön puolittamiseen vuoteen 2025 tähdänneen aloitteen tavoitteet aiotaan huomioida kaupungin tarjoamissa ruokapalveluissa.

Ei liene yllätys, että primus moottorina hankkeessa toimi vihreiden valtuustoryhmä, josta tosin kokoomuslainen valtuutettu pyrki astetta puhdasoppisemmaksi vaatimalla totaalikieltoa maidolle!

Linjaus on kuulemma osa kaupungin päästövähennys­ohjelman toteuttamista. Siis sen samaisen kaupungin, joka on suurin kivihiilen tupruttaja Suomessa. Helsingin omistama yhtiö polttaa tällä hetkellä enemmän kivihiiltä kuin yksikään muu energiayhtiö Suomessa. Sitä kuluu miljoona tonnia vuodessa. Kaupungin energiapolitiikasta ja sen tulevaisuudesta puhuminen on varmaan sen verran kiusallista, että mukavampi keskittyä ruokalautasiin.

Keskustelussa sentään joku muisti, että ulkomailta rahdatun soijan ja ns. kaurakermojen sisältämien palmuöljyjen hiilijalanjäljet ovat varsin mittavat, semminkin jos sademetsää on plantaasien alta raivattu. Jopa terveys­vaikutuksista voidaan perustellusti olla montaa mieltä.

Entäpä kun ikäihminen jättää piintyneiden makutottumustensa vuoksi kotipalvelun uudet ruuat syömättä ja ravinnon saanti ja sitä myöden terveydentila heikkenee. Joku huolestui allergioista ja ravintosuosituksista, ja toinen epäili koko ilmastonmuutosta.

Ihmispolo syyllistettiin argumenteissa ainoaksi nisäkkääksi, joka täysi-ikäisenäkin juo toisen eläinlajin maitoa. Siinä vaiheessa oli varmaan paikallaan muistuttaa, että ”ihminen on myös ainoa eläinlaji, joka keskustelee asiasta kaupunginvaltuustossa!”

Helsingin valtuuston poukkoileva keskustelu on kuvaavaa tämän päivän identiteetti­politiikalle. Tähänkin asti Helsingin ruokapalveluissa on ollut tarjolla kasvisvaihtoehdot ja vegaaniruuat.

Ihmisten valinnanvapautta ruokavalionsa suhteen on kunnioitettu, ja samalla pidetty huolta monipuolisesta, ravitsevasta ja kustannus­tehokkaasta ruokatarjoilusta. Tämä ei osalle päättäjistä riitä.

Maatalous ja ruuantuotanto haluttiin jälleen istuttaa ilmastosyyllisten penkille. Jos ei nyt koko maailma, niin ainakin Helsinki pelastuu luopumalla maidosta ja lihasta. Tätä päätöstä ei pidä jättää kansalaiselle itselleen, vaan tiedostavin kansanosa voi tehdä sen toisten puolesta. Näinhän se on kaikissa totalitaarisissa ideologioissa.

Surullisinta näissä keskusteluissa on se, että suomalaisen maatalouden mittavat mahdollisuuden hiilen­sidonnassa ja kiertotaloudessa halutaan tyystin sivuuttaa.

Ulkomailta tuodut eksoottiset bataatit, hirssit ja maissit syrjäyttävät kouluruuassa kotimaiset perunat, juurekset ja viljat. Soija ja tofu kirii lähiruuan edelle.

Julkisilla hankinnoilla, joissa vaatimalla mm. suomalaisen tuottajan noudattamia eläinsuojelu- ym. kriteerejä, voitaisiin suunnata ruoka­palveluiden hankintoja kotimaisille tuottajille ja lähiruokaan. Samalla tulisi huolehdittua hiilijalanjäljestä, puhtaasta ja ravitsevasta ruuasta ja kotimaisen tuotannon tulevaisuudesta.

Voi kun me kuntapäättäjät ymmärtäisimme, miten paljon hyvää voimme halutessamme saada aikaa. Sen sijaan, että uppoamme Helsingin tyyliin yksisilmäiseen identiteetti­politiikan suohon.

Jätä kommentti

*