Ilmastotolkkua

Suomalaiset arvostavat puhdasta ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta. Samoin valtaosa hyväksyy ajatuksen siitä, että kestävällä tavalla käytettynä luonnon antimet ovat myös hyödynnettävissä. Vanha viljelyn ja varjelun periaate elää sisimmässämme.

Sen sijaan ympäristöön liittyvä ilmastokeskustelu jakaa kansaa ja siitä on tullut osa ns. identiteettipolitiikkaa. Ihmisten huoleen maapallon tilasta ei pidä suhtautua vähätellen tai välinpitämättömästi. Kuitenkaan ilmastonmuutoksesta ei saa tehdä keppihevosta, jonka varjolla toteutetaan värittynyttä ideologiaa.

Moni hieraisi silmiään lukiessaan eräiden tahojen suosituksesta asettaa Suomessa lapsiluvun vähentäminen ilmastopoliittiseksi tavoitteeksi. Väestönkasvu meillä ei ole ongelma, vaan sen puute. Suomi harmaantuu ja tarvitsisimme kipeästi hyvinvointiyhteiskuntaan työntekijöitä verojen ja eläkkeiden maksajiksi puhumattakaan siitä inhimillisestä ilosta, mitä lapset tuovat. Lisäksi suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on koulutettu ja innovatiivinen väestö eli me voimme olla kokoamme suurempia toimijoita maailman haasteisiin vastatessa.

Samoin joidenkin mielestä Suomessa ei saisi enää harjoittaa maataloutta tai kestävää metsäpolitiikkaa, joka on moninkertaistanut metsiemme kasvun ja kasvattanut hiilinieluja. Samaan aikaan metsäpalot raivoavat Amazonilla ja Siperiassa tuottaen valtaisat kertapäästöt.

Jos valtio alkaa määrätä lapsiluvun tai mitä kukin syö, ollaan matkalla kohti totalitääristä järjestelmää. Sen sijaan, järkevä tapa ohjata yhteiskunnan ja yksilön valintoja on esimerkiksi julkisten hankintojen ja kulutusta ohjaavan kannustavan veropolitiikan muodossa. Ruokavaliomuutoksiin kannustetaan vihannesten ja kasvisten alemmilla alv-kannoilla kotimaisuuden korostamista unohtamatta. Energiansäästöön puolestaan ohjataan vaikkapa lämpöpumppujen alemmalla arvonlisäverolla.

Elinkeinoelämä ympäri maailmaa on jo huomannut, että fossiilivapaa energiantuotanto ja muut ilmaston kannalta paremmat ratkaisut ovat myös tuottoisaa liiketoimintaa. Suomi ei ole tässä tuotannon muutoksessa pelkästään häviäjä vaan myös hyötyjä, sillä monet suomalaiset teollisuusyritykset ovat ilmastoystävällisemmän teknologian edelläkävijöitä. Puhumattakaan metsäosaamisesta, jossa meillä on paljon annettavaa myös kehitysyhteistyön kautta kolmansiin maihin.

Suomen tärkein rooli ilmasto- ja ympäristöongelmien ratkaisussa, on kehittää ja tarjota teknologisia innovaatioita ja toimintamalleja maailmalle. Ilman positiivista, ratkaisukeskeistä asennetta maailman ongelmiin, ajaudumme helposti passiivisuuteen ja fatalismiin. Tässä ajassa tarvitaan toivon näköaloja ja Lutherin asennetta: ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, tänään istutan omenapuun”.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Ajankohtainen aihe. Laitoin tiedoista peukun!

    Poliitikoille pyrin olemaan puolueettomana tasapuolinen kommentoinneissani.

    Lasten aiheuttamat päästöt oli laskettu viittaamassasi tapauksessa ‘vanhempien synneiksi’ jollakin tilastollisella ‘tempulla’, näin muistelen määrittelyn olleen. (Tästä näytti saavan hyvän jutun ja vetävän otsikon. Mutta ehkä totta toinen puoli?)

    Aikoinaan Jorma Reini käytti teknologiasta STTK:n puheenjohtajana samoja sanontoja – Suomen vahvuus.

    Maailmalla lapsiluku ja väestö pitäisi saada vähenemään;
    Tilastokeskuksen mukaan Suomen väkiluvun kasvu taittuu vuoteen 2050 mennessä. Väestön liikakasvu on siis Suomessa hallinnassa.
    – Suomen väkiluku 31. 5 . 2019 oli 5 miljoonaa 519 tuhatta ja 586 henkeä. 1900 väkeä oli noin 2,6 miljoonaa. Myös keski-ikä on Suomessa kaksinkertaistunut vuodesta 1900. Elämme vanhemmiksi.
    – Tietty koko nuorta väestöä kansalta edellytetään, tai joudumme taas elämään toisten alamaisina.

    . Tunnetusti teolliseen aikaan maailmalla väestö on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
    • AABRAHAMIN AIKAAN VÄKEÄ OLI EHKÄ vain 10 MILJOONAA,
    • JEESUKSEN AIKAAN jo 170 – 400 MILJOONAA,
    • MINKÄ JÄLKEEN RUTTO PUOLITTI KANSAT, ja
    • LUTHERIN ELÄESSÄ VÄKEÄ OLI JO ½ MILJARDIA.
    SUOMEN VÄKILUKU OLI TUOLLOIN ARVIOLTA 0,21 – 0,35 MILJOONAA.

    Maailman väkiluku on nyt n. 7,7 miljardia, ja YK:n 2019 ennusteen mukaan 8,5 miljardia 2030 ja 9,7 miljardia vuonna 2050. Lasten hankkiminen maailmalla olisi aiheellista saada vähenemään – saastuttajia olisi vähemmän kun kulutusta on vähemmän. eikö vain?

Jätä kommentti

*