Jälkipyykki

Kansakunnassa vallinnee suuri yksimielisyys siitä, että kansalaisille ja yrityksille postipalveluiden sujuvuus on keskeistä, ja postinkantaja on palkkansa ansainnut. Miten sitten on mahdollista, että 700 henkilön työsopimusriidasta lähtenyt selkkaus kaataa koko maan hallituksen?

Valtion omistajaohjaus ei ole koskaan ollut helppo tehtävä hoidettavaksi. Hallituksen täytyy valtio-omistajana vaatia omistamiltaan yhtiöiltä vastuullisuutta. Samalla on kuitenkin pidettävä riittävä etäisyys ja olla sekaantumatta operatiivisiin yksityiskohtiin yhtiöiden toiminnassa.

Toinen asia, mistä näppinsä on syytä hallituksessa pitää erossa, on työmarkkinaneuvottelut. Kauppalehdessä 28.11 Mika Lintilä viisaasti toi esille, että hän ”ei aio koskea kepilläkään työmarkkinaneuvotteluihin – suosittaa samaa myös muille poliitikoille”. Ex-pääministeri Rinne ei tätä muistanut, kun sisäinen ay-jyrä pyrki säätämään kulisseissa. Kyse oli myös vasemmistoliiton ja demareiden ikiaikaisesta kilpalaulannasta työväestön äänistä, joille apajille perussuomalaisetkin pyrkivät.

Kolmas seikka, mihin hallitus kompastui, oli muunneltu totuus eduskunnan edessä. Hallituksen kaatumispisteessä kävi tosin ilmi, että postigaten osapuolten lisäksi ulkoministerilläkin on tainnut muutama taho Al-Hol-käänteissä jäädä vähemmälle informoinnille; kuten muu hallitus, eduskunnan ulkoasianvaliokunta ja tasavallan presidentti.

Oppositiosta emme ehtineet välikysymystä edes esittää, kun Rinteen hallituksen hajoaminen alkoi sisältä päin. Keskusta kilpisti vaatimuksensa Antti Rinteen persoonaa kohtaan tuntemaansa luottamuspulaan. Puolueen johto kiirehti kertomaan, että tästä ahdingosta siis selvitään pääministeriä vaihtamalla, ja samalla pohjalla ja ohjelmalla eteenpäin!

Selitys kuulostaa ontolta, sillä pitkin syksyä on nähty keskustalaisten hallituskipuilua siitä, minkä kaiken takuumieheksi tulikaan Säätytalolla lupauduttua. Energiaverotuksen ja asumisen kulujen kiristäminen iskee kipeästi maaseudulle. Hallituksen kunnianhimoiset ilmastotalkoot ovat kuitenkin vasta alussa, vaikka valtiovarainministerilläkin oli alkusyksystä vielä toinen käsitys.

Maatalouden tuet uhkaavat huveta ja nettomaksut kasvavat, vaikka EU-puheenjohtajuuden hoitaminen on kätkenyt suurimmat erimielisyydet maton alle. Isoimmat hankkeet kuten sote-, koulutus- ja vanhempainvapaahankkeet eivät ole ehtineet edes edetä.

Kesällä 2014 Jyrki Kataisen vetämän hallituksen ruoriin tuli Alexander Stubb, ja silloinkin käytiin hallitusneuvottelut, joista syntyi lähes parinkymmenen sivun lisäpöytäkirja liitoksissaan natisseen hallituksen liimaksi. Jos Suomi aikoo saada toimintakykyisen hallituksen pystyyn, hallitusohjelman sisältö ja vähintään toimintatavat on syytä päivittää.

Edessä olevat työsopimussopimusneuvottelut ovat erittäin tärkeitä maan talouskehityksen ja myös hallituksen omien työllisyystavoitteiden ja hallitusohjelman talouspohjan kannalta. Aikooko hallitus sekaantua myös muihin työmarkkinaneuvotteluihin ja millä tavoin?

Hallitusohjelman mukaan hallitus kaavailee myös merkittäviä valtion omaisuuden myyntejä tai omaisuuden siirtoja perustettaville hankeyhtiöille. Mikäli valtion omistajapolitiikkaan ei saada ryhtiä, on odotettavissa lisää sotkuja.

Hallituksen pitää luoda selkeä linja ja noudattaa tätä linjaa. Viestinnän pitää olla selkeää ja toiminnan läpinäkyvää. Tämän syksyn tapahtumien jälkeen voi vain todeta, että hallitus on tässä epäonnistunut. Linja on epäselvä, viestintä sekavaa ja läpinäkyvyydestä ei ole tietoakaan. Se, että hallituksen sisällä käydään tuolileikkiä, ei muuta tilannetta.

Jätä kommentti

*