Kela-kyytien saatavuus turvattava

Heinäkuussa voimaan astunut taksipalvelujen uudistus hämmentää. Erityisesti maaseudun taksipalvelujen pelätään heikkenevän päivystys- ja asemapaikkavelvoitteiden poistuessa. Markkinavetoisen yöpäivystyksen on laskettu kannattavan vasta 60 000 – 80 000 asukkaan kaupungeissa. Samoin hinnoittelun vapautuminen huolettaa etenkin ikäihmisiä. Taksin varmaan jatkossakin vielä saa, mutta millä hinnalla.

Lakiuudistus muutti myös Kelan korvaamien kuljetusten järjestelyt. Oman kylän tuttua taksia ei voi enää tilata, sillä kyyti tulee Kelan maakunnan kilpailutuksen voittaneen välityskeskuksen kautta. Osa matkakustannuksista julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon korvataan Kelan toimesta silloin, kun matka on tehty sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi. Ehtona on, että terveydentila tai puutteelliset liikenneolosuhteet edellyttävät taksin käyttöä. Taksimatkan omavastuuosuus on 25 euroa ja 300 euron vuosittaisen omavastuuosuuden jälkeen Kela korvaa kyydit täysimääräisesti.

Kilpailutuksesta johtuva Kela-kyytien uudelleen järjestely näyttää kompuroivan pahasti eri puolilla Suomea. Kilpailutuksen myötä Kela-kyytien välitys on siirtynyt noin 10 eri yrityksen hoidettavaksi. Kilpailutukset voittaneet yhtiöt ovat tarjonneet sopimusmahdollisuuksia alueillaan toimiville taksiyrittäjille, mutta sopimusten tiukat ehdot ovat johtaneet monilla alueilla sopimusten hylkäämiseen. On myös esitetty epäilys, että Kelan kilpailutuksessa mukaan on hyväksytty välitysyhtiöitä, jotka eivät täyttäneet alkuperäisiä tarjouskilpailun kriteereitä. Lisäksi välitysyhtiöiden sopimusehdoissa edellytetään uuden taksilain sivuuttamista ja jo kumottuun lakiin sitoutumista.

Monet taksiyrittäjät ovat olleet asiasta yhteydessä. Kilpailutuksen voittaneet yhtiöt ovat edellyttäneet taksikuljettajilta provisioita, uusien laitteiden ostamista tai leasingeja ja alennusprosentteja, jotka syövät kohtuuttomasti taksiyrittäjien katetta. Tästä syystä monet taksiyrittäjät ovat torjuneet tarjotut sopimukset, eikä Kela-kyyteihin näyttäisi olevan kaikilla alueilla riittävästi takseja tarjolla. Maassamme on jopa kuntia, joissa ei ole yhtään sopimuksen tehnyttä taksiyrittäjää, joka voisi ajaa Kela-kuljetuksia.

Hallituksen vastuulla on taksilain muutos, ja siitä johtuva uusi tilanne. Itse ihmettelin aikoinaan, miksi uudistus oli ylipäätään tehtävä, kun mielestäni toimivaa systeemiä ei tarvitse korjata. Uudistus saattaa toimia suurissa kasvukeskuksissa, mutta maaseudulla huoli taksikyytien tulevaisuudesta on aito. Ruotsissa ala vapautui parikymmentä vuotta sitten, ja siellä maaseudulla taksien määrä on vähentynyt. Lisäksi hinnoista pääsee tappelemaan kuin etelän turistikohteissa ainakin.

Jätin Kela-kyytien tilanteesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen, sillä viime kädessä sen tehtävänä on huolehtia, että joka puolella Suomea Kela-kyydit hoidetaan asianmukaisesti. Lääkäriin, synnytykseen tai kuntoutukseen tulee päästä turvallisesti ja sujuvasti, vaikka terveydentila estäisi julkisten liikennevälineiden käytön. Pahimmillaan Kela-kyytien puuttuminen johtaa ambulanssikyytien lisääntymiseen. Sääntelyn vähentäminen ei saa käytännössä johtaa siihen, että joillakin alueilla Kelan korvaamaa kuljetuspalvelua ei saa ollenkaan tai sen saaminen kestää kohtuuttoman pitkään.

Jätä kommentti

*